Tuopillinen: Sahtilaisen urotyöt Sahdinvihollisen hovissa


Olipa kerran Sahdin perheen poika Jukola, joka jo nuorena annettiin katalaan orjuuteen Sahdinvihollisen hoviin. Sahdinvihollinen oli siitä tunnettu, että kaltoin kohteli ja pilkkasi Sahdin perheen jäseniä ja usein ovet paukkuen mieltään osoittaen marssi ulos tuvasta kun Sahtilaisia paikalle saapui. Mutta niin kävi niinä päivinä, että nuori Sahti joutui palvelijaksi tälle Sahdinviholliselle.

”Sahtilainen oli
jäätyneenä pelosta”

Nuori Sahtilainen ei tätä kuitenkaan lähtiessään tiennyt vaan oli kohteliaasti hiljaa matkallaan uuden herransa hoviin. Hän välillä vilkuili silmäkulmastaan tämän kummallista olomuotoa ja tuimaa ilmettä. Pitkän matkan jälkeen kärryt kaartoivat hyvin keskinkertaisen linnan muurien välistä. Kaariholven yläpuolella oli kyltti: ”Tuo Pillinen – SAHDINVIHOLLINEN” ja sen nähtyään alkoi Sahtilaista kylmätä.

”Kuule, Sahti.” sanoi Sahdinvihollinen kun kärryt olivat pysähtyneet.
Nuori Jukola ei puhua pukahtanutkaan, jäätyneenä pelosta kun oli näin vanhan vihamiehen kynsiin jouduttuaan. Hän piti katseensa tiukasti maassa.

”Se on nyt sillä lailla, että eihän teikäläisistä ole mihinkään!” Sahdinvihollinen ärähti. ”Vastenmielisen imeliä ja lipeviä olette! Sameasilmäisiä hämäräveikkoja! Vaan niin antoi isäntäsi sinut minulle tänne matkaan ja lahjahevosta ei katsota suuhun. Ja noh, onhan se myönnettävä, että mitä nyt velipoikas tuolla entisen isäntäsi luona hoiteli hommiaan, niin harvinaisen hyvin näkyi sujuvan. Noin Sahtilaiseksi.”

Sahdinvihollinen mittaili aikansa katseellaan Jukolaa ja urahti sitten.
”Iso köriläshän tuota olet, perhana. Sinulle on löydettävä pesti, jos sinusta vähämielisestä mihinkään nyt on.”

Sahdinvihollinen mittasi
katseellaan— nuorta
Sahtilaista

Nuori Jukola nosti katsettaan arasti, mutta Sahdinvihollinen oli jo kääntänyt selkänsä ja jorisi itsekseen norsunluutorniinsa noustessaan.
”Olihan sitä joskus se yksi… se Hollola, sitä ei heti tehnyt mieli turpaan läimäistä. Vaan saapi nähdä…”

Jukola ohjatiin pieneen lämpimään koppiin lepäämään ja keräämään voimiaan. Pahin pelko alkoi sulaa Sahtilaisesta ja vähän kaasujakin päästeli siinä levätessään. Jossain vaiheessa hänen makuukammarinsa vaihdettiin sellaiseen, jossa ei ollut tulta lämmittämässä ja vaikka Sahtilainen paleli, hän myös rauhottui.

Tovin lepäiltyään nuori Jukola heräsi siihen, että Sahdinvihollinen saatteli sanaakaan sanomatta hänet kärryyn ja ajoi pitkän taivalen taakse. Perillä odotti huoneellinen arvokkaan näköisiä vieraita ja pöytä täynnä herkkuja.

”Pidäpä Sahtilainen porukalle seuraa.” Sahdinvihollinen sanoi ja siirtyi huoneen laidalle katselemaan. Kun ei muutakaan keksinyt, Sahtilainen aloitti arasti jututtamaan vieraita, tarjosi kättä ja pyysi tanssiin. Vieraat mutristelivat huuliaan, katsoivat nenänsä vartta pitkin.
”Hyh! Mikä epatto!” yksi vieraista huudahti lopulta.
”Kelvoton eliö! Haiseekin pahalle!” liittyi toinen seuraan.
Vieraat käänsivät selkänsä ja marssivat huoneesta naamat mutrulla ulos. Yksi vanhempi nainen tosin hiljaa myönteli mennessään, että ”Ihan mukava poika, jos nyt vähän arvaamaton ja lipevä.”

Sahdinvihollinen nyrpisti nenäänsä ja mittaili taas Jukolaa päästä varpaisiin. ”Tarjoilepas poika minulle savukalaa ja leipää tuosta!” se ärähti lopulta. Sahtilainen hätkähti komentoa, mutta otti sitten kalatarjottimen ja yritti tarjoilla sitä niin kuin oli hienoissa ravintoloissa nähnyt tehtävän. Tarjotin tuli ryminällä lattialle ja Sahtilainen sen päälle. Sahdinvihollinen pyöritti päätään.

”Saunan Sahtilainen osasi
muinaissuomalaisena lämmittää”

”No yritä nyt edes makkara saada sieltä pöydästä tänne.” Sahdivihollinen sanoi kun Jukola oli saanut noustua pystyyn. Sahtilainen nappasi äkkiä yhden käristetyn makkaran pöydästä ja ojensi sen omistajalleen.
”Olisihan tuon voinut vähän fiinimmin tarjoilla kuin suoraan kourasta, mutta sait sentään perille asti. Voi voi, mitä minä sinun kanssasi teen. Noin isokin roikale vielä.”

Yön ja miltei koko seuraavan päivän viileässä kopissa taas levättyään Sahtilainen luuli jo herransa unohtaneen hänet, mutta tämä tulikin illasta paikalle ja talutti orjansa saunalle.
”Lämmitä sauna!” Sahdinvihollinen ärähti. Sen Jukola muinaissuomalaisena hoiti varmuudella vaikka tarkkailevien silmien allakin. Pian kiuas kohisi tulta .
”Joko sitä viimein löytyi sinulle homma”, Sahdinviholliselle nousi hymynkare huulille ja se nosti kätensä Jukolan olkapäille, ”Kuule poika, tulepa saunaankin sitten kun sen kerran lämmititkin.”

Ja niin Sahdinvihollinen ja Sahtilainen saunoivat. Ensimmäinen välillä vähän hermostui jälkimmäisen julkeudesta, mutta toisaalta arvosti tämän selkeää viileää luonnetta. Jälkimmäinen ärtyi puolestaan yltiöpäisestä löylynheitosta, mutta jotenkin nämä kaksi luonnon vastakohtaa onnistuivat tulemaan toimeen. Jotenkin Sahdinvihollinen ei edes pannut merkille Jukolan imeliä puheita ja jatkuvaa hokemista banaaneista.

Saunottuaan Sahdinvihollinen katseli kuistilla kaikkensa antanutta Sahtilaista ja hymähti.
”Noh. Ehkä te sahtilaiset ette ihan toivottomia ole.”

Kylmän keskikesän yön kajossa Jukola tunsi itsensä kovin tyhjäksi ja loppuunvedetyksi. Niinpä hän istuskeli rauhassa tuvan nurkassa ja katseli Sahdinvihollista. Tämä veisteli isoon puukylttiin takkatulen kajossa jotain aikansa, nosti sen sitten oven pieleen ja kömpi vällyjen alle. Jukola odotti Sahdinvihollisen nukahtavan ja hiipi sitten katsomaan mitä tämä oli kylttiin kaivertanut. Kankeilla harakanvarpailla siinä seisoi:

”Tuo Pillinen – SAHDINSIETÄJÄ”

————–
(Tuop.huom. Sain sahtivierteenn Jukolan juustolalta ilmaiseksi juusto-olut-tilaisuudessa. Kiitos vain sinnepäin. Aiemmin sahdin maistelu on jäänyt lasillisiin, nyt sai testata koko juhannuksen läpi.)

aikakausilehti