Ummikot Umpitunnelissa: Blackfriar

Inveralmond Brewery, Skotlanti. Scottish ale/wee heavy, 7.0%. Pullo, 0.5l.

Nyt vuorossa on entuudestaan tuttu skottilainen Blackfriar, joka on itse asiassa käyty läpi pikaisessa arviossa jo jokunen vuosi sitten. Nyt sitten vähän kunnollisempi arvio.

Vaahtoa ei kaatovaiheessa erityisemmin ole, eikä pysyväiskerrostakaan ole kuin ohutta utua oluen pinnalla ja vähän kerrostumaa reunoilla. Väriltään olut on samean, hiekkaisan ruskea ja ripauksen meripihkan, pronssin ja kuparin sävyinen. Tuoksu on yllättävän alkoholinen melko epämiellyttävällä tavalla, tumman maltainen ja hedelmäinen sekä aika rehevä, maanläheinen. Ikävä kyllä viinamainen pistävä alkoholisuus pilaa tuoksun käytännössä kokonaan. Tuoksuu jallulle, mikä on hyvä vain jallussa.

Kuohkean paksun suutuntuman omaavassa maussa ei onneksi ole alkoholia ollenkaan samoissa mitoissa kuin tuoksussa. Päinvastoin, maku on jopa miellyttävän vähäviinainen ja korostaa leipäisiä, makeita ja maltaisia piirteitä. Kuin sokeriliemessä uitettu mallaslimpun kantapala. Myös ripaus tumman hedelmäistä, ylikypsää juonnetta tuntuu selvästi, ja oluen lämmetessä banaanitoffeen maku nousee esiin voimakkaasti; Ripaus puumaista pähkinää tuo vähän vastapainoa makeille sävyille. Itse asiassa maku on huomattavasti parempi kuin mitä aiemmassa arviossa annoimme ymmärtää – tosin, myönnettävä on että skottialejen ylikypsän, makean maltainen maku on melko vaativa ja myös sellainen jonka oppimiseen Ummikoiltakin meni hetki.

Sokerisen maltaisen Blackfriarin jälkimaussa makeus korostuu, haihtuen hitaasti tyhjyyteen. Humalasta on turha puhua tämän oluen maussa.

Toisella maistamisella ja kehittyneillä makumieltymyksillä Blackfriar paljastuukin muistikuvia huomattavasti paremmaksi olueksi. Skottilaisten alejen saralla tämä ei kyllä ole ihan kärkeä, mutta hyvä perusolut jollaiseen on hyvä turvautua silloin kun haluaa juuri tätä skottialejen maltaisen makeaa makumaailmaa.