Uusi Bart – Beer&Bar&Art tarjoilee taidetta ja olutta Kalevankadulla



Oluthuone Bart yhdistää oluen, viinin ja modernin taiteen Helsingin Kalevankadulla. Baarihankkeen takaa löytyy Jan Grehn Etko Brewingiltä ja Olarin Panimon Ville Leino, mukana olevaa taidetta on kuratoimassa galleristi Umut Kiukas.

Helsingin Kampin Bart -baari sai alkunsa, kun sen tilalla nyt jo suljettua olutbaaria tarjottiin Etko Brewingin Jan Grehnille taproomiksi.  Siinä ei panimomiehen mukaan ollut tarpeeksi kaupallista potentiaalia, mutta kun hän iski päänsä yhteen Ville Leinon kanssa, baarin liikeidea alkoi kirkastua. Bart on perustajiensa mukaan baari, jossa yhdistyy tarkasti kuratoitu valikoima kotimaisia ja ulkomaisia craft-oluita, rajattu määrä erinomaisia viinejä sekä seinillä oleva moderni taide, vaihtuvine myyntinäyttelyineen. Koko hanke toteutetaan niin olut- kuin taidetoimijoiden yhteistyönä.

– Halusimme tehdä erilaisen baarin kuin esim. kivenheiton päässä oleva Juova, kertoo hankkeessa mukana oleva Ville Leino. – Tässä baarissa mukana on Etkon, sen toisen brändin Factoryn ja Olarin lisäksi yhteistyökumppaneina panimoita ympäri Eurooppaa. Bartin 20:stä hanasta vajaa puolet on Olarin ja Etkon tuotteita, mutta muut on varattu pääosin kansainvälisille oluille ja oluttyylitarjonta tulee myös olemaan monipuolista.

Piskuisessa baarissa on 25 asiakaspaikkaa mutta lämpimän kelin tullessa terassi kasvattaa paikkojen määrää kolmellakymmenellä. Bartia pyörittämään on palkattu Jätkäsaaren Uudesta Saunasta Tuomo Raitio ja jo saunasta tutut koirakaverit, Leon ja Aksu nähdäänkin tulevaisuudessa Bartissa. Myös osakkaana oleva Raitio kertoo Bartin olevan mutkaton pistäytymispaikka, johon voi tulla yhdelle porukassakin, vaikka kaikki eivät joisikaan olutta. Baarissa on yllättävän suuri keittiö ja Raitio lupaileekin tulevaisuudessa, kun Bart on saatu pyörimään kunnolla, ehkä jotain naposteltavaakin oluen kylkeen.

Ville Leino, Tuomo Raitio ja Jan Grehn Bartin taiteen keskellä

Bartin sisustuksessa taide näkyy heti ovesta astuttaessa, koska sisäänkäynnin porrashuoneen on Suomen tunnetuin grafftitaiteilija EGS maalannut varta vasten Bartille. Sisällä baarissa dominoivana värinä on lämmin oranssi, millä on tehty myös suurin osa lennokkaista ikkunateippauksista. Muuten sisustus on pelkistettyä, mikä onkin hyvä tausta vaihtuvalle modernille taiteelle, jonka on kuratoinut galleristi Umut Kiukas. Tarkoitus on, että vuodessa nähdään kolme-neljä näyttelyä. Ensimmäisenä tilan seinille on ilmestynyt Konsta Ojalan leikkisää serigrafiaa, jota voi ostaa kotiin seinille printatuilla QR-koodeilla. Taiteen hankkimisesta vastuussa olevan Kiukkaan mukaan Bartissa taiteen hankkimisesta halutaan tehdä mahdollisimman helppoa  – muutama klikkaus ja kotiin on ostettu taiteilijan  teos.

Ravintola avataan 17.5. klo 14 ja Bartin ovet ovat alussa auki keskiviikosta lauantaina.