Vaatteet pois ja oluelle

Vitsiltähän se kuulostaa. Juuri siksi sitä on kokeiltava: olutkylpyä.

Kuuluisimmat olutkylpylät ovat Tsekissä. Oluessa kylpemistä on tarjolla siellä muun muassa Plzenin kaupungin laitamilla Purkmistr-panimolla. Purkmistr on Plzenin toisiksi suurin panimo. Hintaan, joka on 900 Tsekin kruunua eli noin 35 euroa, kuuluu 25 minuutin kylpyhetki puisessa kylpyammeessa, vapaa käyttöoikeus käden ulottuvilla olevaan oluthananaan sekä kylvyn jälkeinen rentoutumistuokio rauhallisessa huoneessa pehmeiden vällyjen alla.
Kylpy on höyryävän lämmin, 34-38 asteinen, ja ammeesta nousee maltainen tuoksu. Altaan pohjalla on hieman maltaita ja pinnalla kelluu humalan ja yrttien rippeitä.

Vaalea, tuore lager virtaa hanasta kylmänä. Oma pieni kylpyloosi tuntuu mukavalta ja kotoisalta. Hämärä valaistus, kynttilät, rauhallinen musiikki ja seinällä virtaava vesipaneeli luovat tunnelmaa. 25 minuuttia kuluu nopeasti. Kylpylän ohjeistuksen mukaan kylpyvedellä kannattaa pestä myös kasvot ja hiukset, oluessa kun on paljon hoitavia ja ihoa(kin) ravitsevia ainesosia, kuten vitamiineja ja antioksidantteja.
Iho tuntuu kuin tuntuukin kylvyn jälkeen pehmeältä. Ihan kuin hiuksetkin olisivat vahvistuneet. Suurin vaikutus kylvyllä on kuitenkin mieleen: Kylvyn jälkeen rentoutumishuoneessa tarjoiltu olutkin jää juomatta, kun uni vie voiton.

KROATIALAISEEN TAPAAN

Olutkylpyyn pääsee nykyisin muuallakin kuin Tsekissä. Esimerkiksi Istriasta, Kroatian pohjoisosasta aivan Italian kyljestä, löytyy uusi kylpylä San Servolo -panimon yhteydestä. Bujessa sijaitseva maaseutupanimo on tunnettu muun muassa tryffelioluestaan.
San Servolo Resort on Kroatian ensimmäinen olutkylpylä. Modernissa kylpylässä on olutkylpyammeiden lisäksi kuntosali ja uima-allas sporttisia kylpyläasiakkaita varten. Tarjolla on myös hierontaa ja vyöhyketerapiaa.
Kroatialainen olutkylpyhuone on selvästi suunniteltu pariskunnille, sillä ammeita on kaksi vierekkäin. Kirkas valaistus ja kaiuttimista jumputtava kroatialainen pop kuitenkin hieman latistavat romanttista mielikuvaa. Ammeiden välissä on oluthana, josta saa laskea olutta – oman panimon punertavaa, hieman karamellista amber lageria tuoppiinsa mielin määrin.
Olutkylvyn vesi tuntuu vetisemmältä ja vähemmän maltaiselta kuin tsekkikylvyssä. Pinnalla kelluu kokonaisia humalan kukintoja, ja höyryävästä vedestä nousee yrttinen tuoksu.
Kroatialainen kylpy maksaa reilut 500 Kroatian kunaa, joka on noin 70 euroa, eli tuplasti tsekkikylpyyn verrattuna. Tosin aikaakin siellä voi viettää pidempään, jos kylpyveden viileneminen ei häiritse. Kylvyn jälkeen ei ole tarjolla rentoutumishuonetta, mutta uima-allas-alueella on mukavia lepotuoleja, joissa voi vaikka ottaa nokoset. Nautiskelua voi jatkaa panimon ravintolassa, josta saa esimerkiksi käsintehtyä pastaa kroatialaisittain, paikallisia juustoja ja muita alueen tuhteja ruokia.

Teksti ja kuva: Maria Markus