Viskinystävien oma tapahtuma UISGE starttaa tänään!

Viimeksi kaksi vuotta sitten järjestetty UISGE-tapahtuma ilahduttaa jälleen viskin ja muiden tisleiden ystäviä Vanhalla Ylioppilastalolla 23.-24.9.2022.

Viski- ja tisletapahtuma UISGE järjestettiin edellisen ja samalla kymmenennen kerran helmikuussa 2020. Silloin tapahtuman nimeen liitettiin merkintä ”X.”, jonka tarkoituksena oli paitsi järjestysluvun ilmoittaminen, myös ”pisteen paneminen” kuluneelle yhdeksän vuoden ja kymmenen hyvin onnistuneen festivaalin ajanjaksolle.

Tuotenimikkeiden lukumäärällä mitattuna UISGE oli silloin kasvanut perustamisestaan lähtien vuodesta toiseen, mutta sen puitteet ja tapahtumakonsepti olivat säilyneet lähes muuttumattomina. Samaan aikaan vuonna 2020 alkoi näyttää siltä, että yhä useampi kuluttaja on siirtymässä väkevistä juomista miedompiin tai jopa kokonaan alkoholittomiin vaihtoehtoihin. Kun UISGE:n järjestäjät kokivat, että viskien saama mediahuomiokin rajoittui lähinnä oluiden tai ruoka-annosten kanssa tehtäviin makuparituksiin, he järjestäjät halusivat harkita, miten tapahtumaa pitäisi uudistaa ja oliko sille ylipäänsä enää tarvetta.

Harkinta-ajasta tuli koronapandemian vuoksi yli kahden vuoden pituinen. Sen kuluessa saatiin alkoholialalla kokea niin negatiivisia kuin positiivisiakin muutoksia. Brexit teki skotlantilaisen viskin toimittamisesta EU-alueelle koukeroista ja ravintoloiden aukiolorajoitusten seurauksena myös moni maahantuoja joutui taloudellisiin vaikeuksiin. Toisaalta Suomeen perustettiin uusia tislaamoita ja tänne maahantuotiin lukuisia, meillä aiemmin melko tuntemattomiksi jääneitä tisletuotteita. Pandemiavuosina kävi järjestäjien mukaan myös selväksi, että maahantuojat, valmistajat ja kuluttajat kaipaavat yhä yhteistä foorumia, jossa keskitytään viskeihin ja muihin tisleisiin, turhat sivujuonteet unohtaen.

Nyt toteutuva 11. UISGE pyrkii olemaan osa alkoholialan positiivista kehitystä. Suuria muutoksia tapahtuman konseptiin ei ole tehty, eikä tuotenimikkeiden lukumääräkään riko vuoden 2020 ennätystä. Tuotekirjoltaan tapahtuma on kuitenkin laajempi kuin koskaan aiemmin. Tarjolla olevien viskien ikä ulottuu kolmesta aina 51 vuoteen ja alkoholipitoisuus 40:stä liki 67:n tilavuusprosenttiin. Tammen ohella tapahtumassa päästään tutustumaan myös muiden puulajien kypsytyspotentiaaliin tisleiden kohdalla sekä selvittämään, miten viskitislettä muokkaavat vaikkapa hunaja- tai kirkkoviinitynnyrit. Euroopan ulkopuolelta on saatu mukaan poikkeuksellisen laaja otos aasialaisia ja amerikkalaisia viskejä.

Viskien rinnalle on tarjonnasta voi nostaa esille myös suomalaiset ginit. UISGE;n järjestäjien mukaan niiden lukumäärä ja laadukkuus antavatkin jo aiheen puhua erityisestä ”Finland dry gin” -tuotekategoriasta. Yhteensä tapahtumasta löytyy yli 400 viskiä ja runsaasti muita juomia, ginien lisäksi mm. rommejakin, ja esillelaittajiakin on yli kaksikymmentä ympäri maailmaa.Samaan aikaan myös Teerenpeli viettää tapahtumassa 20v juhliaan.

UISGE-tapahtumassa on mahdollista tutustua viskeihin ja muihin tisleisiin tastingien kautta, johin lippuja saa etukäteen Tiketistä,  mistä voi ostaa myös pääsylipun tapahtumaan. UISGE on auki 23-24.9. klo 15-23.

UISGE 2022 YHTEISÖT:
Irlantilaisen Whiskeyn Ystävät
Suomen Mallaswhiskyseura
Viskin Ystävien Seura

YRITYKSET:
1000-Lakes Distillery
Anora Group
Arctic Blue Beverages
Authors Distillery
Beverage Partners Finland
BlueWhiteSpirits
Brukett
Business France
Diamond Beverages
Hand-Picked Wines
Hartwall
Helsinki Distilling Company
Interbrands Wines & Spirits
Juomatalo Pikkulintu
Norex Selected Brands
Pernod-Ricard Finland
Spivi Finland
Teerenpeli Panimo & Tislaamo
The Glenrothes (Edrington)
Valamon Luostarin Tislaamo
Vinic
Vinoble

UISGE 2020 – palkitut tuotteet

Kuinka maistelet viskisi oikeaoppisesti

Silloin kun Anssi tislaamisen aloitti – Pieni pala suomalaisen mallasviskin historiaa

 

Lähde ja kuva: UISGE ja cyde

aikakausilehti