Pyynikin käsityöläispanimo lähtee maailmalle Lidl:n kanssa

0

Kansainvälinen päivittäistavarakauppaketju Lidl ja tamperelainen Pyynikin käsityöläispanimo ovat tehneet sopimuksen, jonka ansiosta panimon oluita saa Lidl-ketjun kaupoista ensi vuoden aikana yli 12 Euroopan maasta, yli 2300:sta myymälästä.

Pyynikin käsityöläispanimolla arvioidaan sopimuksen mahdollistavan jopa 10% osuuden ensi vuoden liikevaihdosta. “Tämä on meille merkittävä sopimus. Kiitämme Suomen Lidliä, jonka kanssa olemme tehneet yhteistyötä jo useamman vuoden. Olemme alusta asti kasvaneet voimakkaasti. Viimeiset kaksi vuotta olemme olleet Suomen kasvavin panimoalan toimija. Tämä sopimus mahdollistaa kasvun jatkumisen. Kasvumme tulee jatkumaan myös kotimaassa. Tänä vuonna lähes kolminkertaistamme viime vuoden myynnin. Ensi vuonna on tarkoitus tuplata tämän vuoden määrä”, panimon olutmestari Tuomas Pere kertoo.
“Olemme otettuja siitä, että meidät on haluttu näinkin moneen maahan ja on hienoa päästä näyttämään suomalaista pienpanimo-osaamista. Lisäksi tämä on upea mahdollisuus tulla tunnetuksi myös tavallisille eurooppalaisille oluen kuluttajille. Näytämme mitä on suomalainen innovatiivisuus, yhdistettynä suomalaisiin raaka-aineisiin ja osaamiseen. Tässä on mahdollisuus vaikka mihin. Kasvutarinamme on ollut melkoinen seikkailu tähän saakka ja lisäämme vauhtia entisestään”, Pere jatkaa.
“Meille on ilo esitellä suomalaista osaamista kollegoillemme Euroopassa. Tuemme ja autamme kotimaisia sopimuskumppaneitamme jatkuvasti löytämään väyliä maailmalle. Esimerkiksi vuonna 2017 28 suomalaista tavarantoimittajaa vei Lidlin kansainvälisen verkoston kautta tuotteita 23 Euroopan maahan”, sanoo valikoimapäällikkö Jussi Niemi Lidl Suomesta.
Suomalaisia oluita on viety maailmalle jo vuosikymmeniä ja esimerkiksi naapurissamme Ruotsissa suomalaisia oluita on Systembolagetissa saatavilla yli kymmenen erilaista, mutta tämän kaltaista kauppaketjun ja panimon yhteisvientisopimusta ei ole aiemmin Suomessa syntynyt.
Kuvat: Ronja Honko/Pyynikin Käsityöläispanimo

JAA KAVERILLE.

Kirjoittaja

Anikó Lehtinen
Scroll Up