Artesaanioluen suosio kasvaa Bulgariassa

Olutmatkalla Balkanilla.

Balkanin alue Euroopan kaakkoisosissa on hitaasti mutta varmasti kasvattanut suosiotaan
matkailijoiden keskuudessa, eikä ihme, sillä tältä monipuoliselta seudulta löytyy muun muassa huikean
kaunista rannikkoa, korkeita vuorijonoja patikkareitteineen, vilkkaita kaupunkeja ja vanhoja uneliaita
kyliä, sekä loputon määrä historiallisia nähtävyyksiä. Olutmatkaajalle ja erityisesti modernien oluiden
ystävälle Balkanin tarjonta oli vielä 2010-luvun alkupuolella hyvin vaatimatonta, mutta viime vuosina
Balkanin maat ovat alkaneet nousta Euroopan olutkartalle. Edellisessä Olutpostin numerossa tutustuttiin Serbian craft beer -kulttuuriin, ja nyt hypätään tutustumaan sen naapurimaan Bulgarian olut-skeneen.

pariskunta oluella

Bulgarian pienpanimoboomin suunnannäyttäjät ja uudet tulokkaat

Bulgaria on pitkän linjan viinimaa, jossa oluttuotanto ylipäätään aloitettiin verrattain myöhään, ja ensimmäisten panimoiden perustajat olivat maahanmuuttajia muualta Euroopasta. Tätä nykyä bulgarialaista vaaleaa lageria tuotetaan ja juodaan melko paljon, ja tällä saralla maan tunnetuimmat olutbrändit ovat Zagorka ja Kamenitza. Myös pienpanimoharrastus on luonnollisesti saanut vaikutteita maailmalta, ja monet alan puuhamiehet ja panimomestarit ovat ulkomaalaistaustaisia. Yhä enenevissä
määrin ala toki kiinnostaa myös bulgarialaisia, ja pienen mittakaavan ”autotallipanimoiden” määrä on
lisääntynyt viimeisen vuosikymmenen aikana huimaa vauhtia. Ensimmäiset kotipanimot aloittelivat Bulgariassa 2010-luvulle tultaessa, levittäen erilaisten oluttyylien ilosanomaa hitaasti mutta varmasti kavereiden ja kaverin kavereiden kautta eteenpäin, aloittaen näin Bulgarian craft beer  vallankumouksen.

Bulgarian ensimmäisenä craft beer -baarina pidetään Sofiassa sijaitsevaa Kanaal-pubia, joka perustettiin vuonna 2011. Alussa tämän Hollannin kanavista ja Benelux-maiden olutkulttuurista innoituksensa saaneen ravintolan painotus tosin ei varsinaisesti ollut vain pienpanimo-oluessa, eikä paikallisia erikoisoluita ollut vielä tuolloin saatavilla lainkaan. Kanaalin olutvalikoima keskittyikin
ensin erityisesti belgialaisiin tuotteisiin, mutta on sittemmin laajentunut hurjasti, ja pubista on tullut
eräänlainen Sofian olutmekka.

olutmatkalla

Ensimmäiset kaupalliset pienpanimot aloittivat Bulgariassa vuonna 2013, ja niiden tuotteita otettiin nopeasti niin Kanaalin kuin muutamien muidenkin ajan hermolla olleiden olutravintoloiden valikoimiin. Ensimmäiset bulgarialaiset pienpanimot olivat Brewery 359 sekä sittemmin varsin suureksi kasvanut Glarus Craft Brewing. 359 hajosi melko pian kolmeen osaan, joista brändi Divo Pivo jatkaa edelleen alkuperäisen panimon nimen alla. Omille teilleen lähti myös White Stork Beer Co, joka toimii edelleen kiertolaispanimona. White Storkin omistajat ovat myös Bulgarian ensimmäisen
oluiden verkkokaupan Pivotekan takana. Pivoteka on tänä vuonna avannut myös omia olutkauppoja, joiden hanoissa ja hyllyillä on niin White Storkin tuotteita, kuin muitakin artesaanioluita Bulgariasta ja muualta Euroopasta. Vuonna 2020 perustettu Sofia Electric Brewing yllätti meidät positiivisesti laadukkailla tuotteillaan ja kunnianhimoisella asenteellaan. Vierailimme entisen jääkaappitehtaan tiloissa Sofian keskustan ulkopuolella sijaitsevalla panimolla heinäkuussa 2022, haastatellen sekä panimon bulgarialaista omistajaa Simeon Parvanovia, että australialaista panimomestaria Aiden Allenia. Electric Brewingin 2000 litran keittokoko on Bulgarian mittakaavassa varsin suuri ja tuotevalikoima kattava, ulottuen kepeistä lagereista intensiivisiin imperial stouteihin. Panimo on tunnettu erityisesti IPA-oluistaan, jotka ovatkin panimon painopiste. Panimolla riittää kapasiteettia
myös kiertolaispanimoiden tarpeisiin, ja lisäksi silloin tällöin tehdään myös collaboration-oluita niin paikallisten kuin kansainvälistenkin toimijoiden kanssa. Samassa teollisuuskompleksissa Sofia Electricin kanssa sijaitsee myös Cohones Brewery, vuonna 2019 aloittanut, varsin maukkaita oluita tekevä pienpanimo. Cohonesin perustaja Mihail Durchev kiinnostui erilaisista oluttyyleistä alun perin opiskellessaan Saksassa, ja aloitti kotioluen tekemisen palattuaan kotimaahansa. Harrastuksen poikiessa maistuvia oluita ja kasan omia reseptejä, kypsyi päätös hypätä markkinointialalta perustamaan omaa panimoa vuonna 2017. Lupaprosessit ottivat aikansa ja ensimmäiset Cohonesin oluet tulivat markkinoille syyskuussa 2019. Vieraillessamme panimolla kesällä 2022, laitteistot oli juuri päivitetty suurempaan kokoluokkaan ja panimomestarina oli aloittanut pitkään alalla vaikuttanut, Etelä-Amerikasta Bulgariaan muuttanut Alex, ja etsinnässä oli nykyistä suuremmat tilat. Vuonna 2022 avattiin myös panimon oma hanahuone Cohones Bar ihan Sofian keskustassa. Kolmas suurehko panimo pääkaupungissa on Brew Sofia, jonka tuotannosta suurin osa on liikuteltavissa tankeissa ravintoloihin toimitettavaa, Live Beer brändin alla pantavaa Fifth Ocean Lageria. Sofia Brew tekee kuitenkin myös muutamaa eri tyylistä ale-olutta, jotka pannaan Rocket Science brändin alla. Lisäksi panimo valmistaa myös white label -oluita erilaisille asiakkaille, pubien talon oluista erilaisiin tapahtumiin tai vaikkapa rock-bändien nimikko-oluisiin.

Sofian tuoreimpia ja kiinnostavimpia kiertolaispanimoita on muutama vuosi sitten Bulgariaan muuttaneen brittiläisen Jamesin, pitkän linjan olutharrastajan ja kotipanijan, perustama Alchemik, joka aloitti toimintansa keväällä 2021. Tämän panimon fokus on tällä hetkellä laadukkaissa stouteissa ja soureissa, ja tähtäin vahvasti kansainvälisillä markkinoilla. Tällä hetkellä Alchemikin oluet pannaan Sofia Electric Brewingillä, mutta myös oman panimon perustaminen kuuluu Jamesin suunnitelmiin.
Pienemmistä Sofiassa toimivista käsityöläispanimoista mainittakoon Kazan Artizan, jonka tuotevalikoimassa painottuvat erilaiset IPA:t. Paras paikka maistella tämän pienen panimon oluita on heidän keskustassa sijaitseva hanahuoneensa, pub nimeltään Tap Local.

Pääkaupungin ulkopuoleltakin löytyy sekä pienpanimoita että craft beer -pubeja ja kauppoja, mutta lähinnä vain sellaisista kohteista, joissa riittää myös ulkomaalaisia asiakkaita. Mustanmeren rannikolla Burgasissa toimii Metalhead sekä kiertolaispanimo Beer Bastards, ja Pazardzhikissa panee Rhombus, jolla on panimon yhteydessä myös ravintola- ja majoitustoimintaa. Paikallisiin ja ulkomaisiin pienpanimo-oluisiin erikoistuneita kauppoja voi löytää myös esimerkiksi Bulgarian suosituimmista
hiihtokeskuksista, kuten Banskosta, jossa toimii Pivotekan Mountain Base kauppa / pub. Turistien suosimista kohteista myös esimerkiksi historiallisia nähtävyyksiä pursuilevassa Plovdivissa on useampia craft beer -pubeja.

olutmatkalla

Olutreissaajan Sofia

Bulgarian vilkas pääkaupunki Sofia on maan ykköskaupunki myös käsityöläisoluen suhteen. Muutaman edellä mainitun panimon ja heidän hanahuoneidensa lisäksi kaupungista löytyy mukavan paljon craft beer -pubeja ja olutkauppoja, joissa yleensä on myös muutama hana. Oluen ja ruuan yhdistämisessäkin Sofiassa on jo päästy alulle, vaikka suurimmassa osassa ravintoloista
olutlista painottuukin edelleen suurpanimolagereihin. Suunnannäyttäjiä oluen ja gastronomian yhdistämisessä ovat ainakin Aubergine-ravintola ja Brew It -panimoravintola, sekä lisäksi juuri hiljattain avattu, peräti 26 hanan Trick pub. Sofiaan reissaaville suosittelemme ehdottomasti poikkeamaan ainakin Sofia Electricin Pop Up Tap Roomissa sekä esimerkiksi jo pitkään toimineessa, viihtyisässä Vitamin B -pubissa. Kanaal on paitsi jo historiansa, myös nykyisten peräti 36 oluthanan, kivan beer gardenin ja live-musiikin vuoksi oiva valinta. Vallan hyvä valikoima ja tunnelma on myös ihan ydinkeskustassa sijaitsevassa Crafter Barissa. Crafterilla on keskustassa myös kauppa, jossa myydään oluiden lisäksi balkanilaisia viinejä. Kiva uudehko pieni olutpubi on High Five taproom, jonka
hanoissa ja pullovalikoimissa on aina sekä paikallista että ulkomaista artesaaniolutta. Keskustan eteläpuolella sijaitseva White Stork Republic / Concept Space on suurehko tapahtumakeskus ja olutbaari, jossa järjestetään myös vuosittain syyskuussa craft beer-festivaali.

Bulgariassa olutkauppojen ja pubien raja on jokseenkin häilyvä, verotuksen ja lupien hinnoittelun suosiessa kauppoja. Tästä syystä valtaosassa olutkauppoja on myös istumapaikkoja (tosin maksimissaan 3 pöytää ja 12 tuolia) sekä oluthanoja (maksimissaan 6). Rajoituksia kaupoilla on myös aukioloaikojen suhteen, mutta joka tapauksessa useat bottle shopit mahdollistavat oluen nauttimisen tiloissaan. Sofian olutkaupoista erityisesti rokkihenkinen Nosferatu on kuin pieni baari, ja hanoja löytyy myös esimerkiksi ihan ensimmäisiin maan olutpuoteihin lukeutuvasta 100 Beers -shopista. Opastetuista olutkierroksista ja panimovierailuista kiinnostuneille vinkiksi mainittakoon Craft Beer Experience Bulgaria -niminen taho, joka näyttää tarjoavan kierroksia sekä Sofian sisällä että myös muualle Bulgariaan, sisältäen matkat ja olutmaistiaiset, ja pidemmillä kierroksilla myös yöpymisen.

Teksti ja kuvat: Craft Beer Nomads, Anne Lukkarila ja Toni Marjanen

Artikkeli on julkaistu Olutposti-lehden numerossa 4/2022.

Lue myös sarjan edellinen jakso:

Artesaaniolutta Balkanilla: Serbia kirii Euroopan olutkartalle – Olutposti