BUSINESSBEER – oluet omalla etiketillä

Oma olut yrityksille, järjestöille, tilaisuuksiin tai liikelahjaksi

Olutkulttuuri yhdistää.

Pienpanimoiden synnyttämä olutbuumi on vallannut Suomen. Yritysten ja yhteisöiden sisälle on syntynyt omia olutseuroja ja olutkulttuurissa mukana oleminen on merkki yrityksen tai yhteisön mukanaolosta tämän päivän trendeissä ja elämyksissä.

oluella kippistelyä

Nimikoidun oluen tuotaminen onnistuu nyt helposti BUSINESSBEER -yhteisön kautta. Kauttamme löydät itsellesi parhaiten sopivan panimokumppanin teetät sitten pullotettua tai tölkitettyä olutta.

 

Oma olut antaa yritykselle tai yhteisölle:

  • Brändin vahvistuksen: Konsepti ja esillä olo vahvistaa toimijan brändiä ja antaa puheenaihetta
  • Huomioarvo: Oma olutmerkki herättää kiinnostusta yrityksen sisällä ja sen ulkopuolella. (Työyhteisön osallistaminen projektiin, sosiaalinen media, yhteisöllisyys…)
  • Yrityslahja: Lahja joka yhdistää ja jonka voi suunnitella yhdessä. Jos kyseessä on lahjan saajan oma etiketti, laittamalla etikettiin mukaan myös oman tunnisteesi, muistuttaa se asiakasta sinusta ja vie sanomaasi eteenpäin myös kolmansille osapuolille. Lahja jota halutaan lisää ja josta puhutaan.
  • Toiminnallisuus: Tuotteen ympärille voi järjestää omia illanviettoja ja vaikka panimopikkujoulut.

Tiedustelut: olutposti@olutposti.fi

tai

050 9100 655

BUSINESSBEER -lisätuotevalikoima

Kauttamme asiakas voi tilata myös:

  • Nimikoidut juomalaatikot
  • Monipakkaukset
  • Lasinaluset
  • Tiedotteet ja sen jakelun, tuote-esitteet
  • Lasit painatuksilla (minimi 500kpl)

oluella kippistelyä

BUSINESSBEER tukee suomalaista olutkulttuuria. Myös Suomen Olutseura toimii vahvasti yhteistyössä BUSINESSBEER -konseptia tuottavan Olutpostin kanssa.

Kuvat: ELEVATE

tilaa olutposti mainos