Hyvinkään CraftFest ja onnistunut debyytti

Pienempää. Paikallisempaa. Modernimpaa. Persoonallisempaa.

Kyseisillä termeillä on viime aikoina keskusteltu kotimaisten olutfestivaalien tulevaisuudesta. Kylmänä kaikuvat hallit sekä turut ja torit kun tuntuvat uuden olutsukupolven mielestä henkivän vanhaa hyvää aikaa, joka ei ehkä enää ole niin kovin hyvää. Tai ainakaan mielenkiintoista.

Tämä on tajuttu myös Hyvinkäällä, sillä Crafters Barissa viime lauantaina järjestetty CraftFest-tapahtuma viesti, että oluttapahtumakenttä on onnistuneesti laajentumassa (vai tiivistymässä?) myös aallonharjalla surffaileviin alan ravintoloihin.

Ja minä hyväksyn sen viestin.

Kuten Craftersin osaomistaja Lasse Nyman Olutpostin haastattelussa— kertoi, niin ravintola on hiljalleen huomattu myös Hyvinkään ulkopuolella. Pienen kanssa masinoitu CraftFest vain nosti baarin osakkeita, sillä tuon yhden lauantain ajan Hyvinkää tuntui olevan Suomen olutkeskipiste; olutammattilaiset ja -harrastajat sekä kansan syvät rivit täyttivät Hämeenkadun juottopisteen jo alkuillasta.

CraftFest-näyttämö

Miten tuohon pisteeseen päädyttiin? Kelataan hieman taaksepäin, noin kello kahteen, kun astelin räntäistä kylänraittia pitkin kohti pääkallopaikkaa. Tapahtuma-areenan edessä oli kymmenisen minuuttia ennen ovien aukaisua jo pieni jono. Tai oikeastaan kasa. CraftFest selvästi kiinnosti ihmisiä, mistä kertoi myös se, että ennakkoliput oli myyty loppuun hyvissä ajoin. Yhteensä 75 kappaletta

Toki lippuja sai myös ovelta ja niitä oli tarjolla kahta eri versiota. ”Kevyt” sisälsi sisäänpääsyn ja maistelulasin lisäksi seitsemän juomalippua, ”heavy” taas tuplasi juomalippujen määrän neljääntoista – niillä pystyi maistamaan kaikki tapahtumassa tarjolla olleet oluet.

Erkki Häme valvomassa laatua

Neljätoista olutta, seitsemän panimoa. Kotimaista osaamista esittelivät Olarin Panimo sekä CoolHead Brew Pien-maahantuonnin hoitaessa paikalle ulkomaan ihmeet; Brew by Numbers, Fuerst Wiacek, Stigbergets, Wylam— ja— Evil Twin. Ympäri baaria ripoteltujen hanojen varressa roikkui milloin panimon henkilökuntaa, milloin taas CraftFestin vapaaehtoisia. Selkeää työnjakoa ei vaikuttanut olevan, mikä alkuun tuntui hieman hämmentävän juoman kaatajia. Parin tunnin urakoinnin jälkeen tiskin takanakin oli hitsauduttu yhteen, joka— näkyi hyväntuulisuutena myös asiakkaille.

CoolHeadin Pietari Kruus naureskeli, että hänen ei pitänyt töihin edes joutua. Toisin kuitenkin kävi. Panimon hanasto sanoi myös itsensä irti juuri ennen h-hetkeä, mutta varalaite saatiin onneksi paikalle vain hieman aloitusheitosta myöhästyen.

Olarin Hanna Montonen oli taasen valmistautunut töihin, mutta sairaus veti naisen toviksi henkilökunnan tiloihin parantelemaan oloaan. Montosella oli kuitenkin hymy herkässä, sillä olarilaisten uunituore XDDH IPA oli useamman festivaalikävijän mielestä ”illan kovin bisse”.

”Instagramin kautta meitä tänne pyydettiin. Jotain puhetta siinä oli mun seksikkyydestä. Tultiin hyvin mieluusti Hyvinkäälle. Ja haluan vielä kertoa, että Pienen Erkin piti olla kuskina, mutta luopio tulikin junalla. Minä joudun nyt ajamaan, sairas ihminen. Kai sait ylös tän”, Montonen sadatteli pilke silmäkulmassa.

Olarin kehuttu XDDH IPA

CraftFest ei missään vaiheessa ollut täysin tukossa, vaan asiakasvirta oli tasaista. Mikä tietysti lisäsi tapahtuman viihtyvyyttä. Asiakaspaikkoja Craftersissa on noin kahdelle sadalle ihmisille, mutta baarin isojen ikkunoiden eteen pystytetyt hanalaitteet haukkasivat toki osan istuinkapasiteetista.

Minifestivaalille oli varattu aikaa vain kahdeksan tuntia, sillä virallisesti tapahtuman piti loppua jo iltakymmeneltä. Alkuun ratkaisu herätti kysymyksiä, sillä Crafters palvelee asiakkaita aina kahteen asti yöllä.

”Kyllä se piisaa. Ihmiset ehtivät juomaan tuossa ajassa kaikki haluamansa oluet läpi ja ovat kymmeneltä jo ihan tarpeeksi jurrissa”, Lasse Nyman perusteli päätöstään.

Ja hyvinpä ravintoloitsija yleisönsä tuntee, sillä vaikka festivaali sai tunnin lisäaikaa, niin myynti alkoi hidastumaan, mitä lähemmäs loppua tultiin. Ilmeisen oikea peliliike siis.

Lasse Nyman työn touhussa

CraftFest oli Hyvinkään ensimmäinen kunnollinen pienpanimotapahtuma ja yleisön palautteen perusteella selvästi kaivattu sellainen. Jatkoa siis on varmasti tulossa. Muutamat lastentaudit (mm. selkeyttä työntekijöiden rooliin sekä panostusta myös lasinpesu- ja juomavesipisteisiin) kun debytantti saa vielä paranneltua ennen seuraavia bakkanaaleja, niin tapahtuman tulevaisuus on varmasti kirkas. Ja vahvasti veikkaan, että CraftFest tulee laajentumaan – mihin suuntaan, se jää nähtäväksi.

Kuvat: Teemu Lahtinen