Facebookin olutsivut keräävät huomiota

Olutharrastajien ryhmät vetävät yleisöä. Facebookin Pienpanimot-sivulla on jo 13 000 tykkääjää.

Vuonna 2015 pienpanimobuumi kukoisti ja uusia panimoita putkahteli esiin kuin sieniä sateella. Oluttapahtumien määrä lisääntyi ja olut kiinnosti yhä enemmän ympäri valtakuntaa. Tähän aikaan perustettiin myös Facebookin Pienpanimot-sivu, jonka tarkoituksena oli edistää pienpanimoiden tunnettuvuutta ja jakaa tietoa oluesta. Sivun perustaja, nykyisen Olutpostin kustantaja Jari ”cyde” Hyttinen, oli jo vuotta aikaisemmin tullut tutuksi olutkansalle perustettuaan tolkullista alkoholipolitiikan asiaa ajavan Tolkku käteen -yhteisön. Yli 36 000 tykkääjän yhteisö on järjestänyt lukuisia eri tempauksia ja jatkaa yhä aiheen parissa.

”Jotta olutkulttuuri saavuttaisi laajempaa näkyvyyttä, julkaisemme Pienpanimot -sivulla paljon myös Olutpostin uutisia silloin kun ne sinne sopivat. Hetkittäin on tosin vaikeaa saada tietoa esimerkiksi panimoiden tuotteista ja toiminnasta joten peräänkuulutan viestinnän tehostamista kautta linjan, sillä lukijakuntaa riittää aina tavallisista oluen kuluttajista alan ammattilaisiin”, Hyttinen kertoo.

Kuinka kaikki sai alkunsa?

”2015 työskentelin musiikkiteollisuuden ja mainostoimistoni parissa mutta olutkulttuuri oli kyllä tuttua. Omistin nuoruudessani joensuulaisen rock-klubi Kerubin jonne tuotimme festivaaleja ja tapahtumia. Olut oli silloinkin esillä voimakkaasti. Siihen aikaan 90-luvulla ei ollut nykyisenlaista pienpanimotoimintaa ainakaan tässä laajuudessa puhumattakaan isojen panimoiden nykyisestä sangen laajasta tarjonnasta”, toteaa Hyttinen.

Kuinka musiikki ja olutkulttuuri liittyvät toisiinsa?

Hyttinen on verrannut usein olutalaa musiikkiteollisuuteen, jossa olut on kuin sävellys tai kappale, oluentekijät säveltäjiä ja sanoittajia ja panimo kuin yhtye. Yhteneväisyyksiä on myös kuluttajakunnassa.

”Jos otat valokuvan olut- tai musiikkitapahtumassa, yleisöstä ei erota kummassa se on otettu, paitsi tietenkin siitä, että olutfestareilla jengillä on käsissä olutlasit. Olutkulttuurissa kuten muussakin kulttuurissa minua ovat aina kiinnostaneet ihmiset ja se, kuinka voin tuottaa heille iloa ja yhteenkuuluvuutta. En ole olutasiantuntija enkä sellaiseksi aio tulla, vaan minua kiinnostaa enemmänkin kuinka voin edistää panimotoimialaa ja sen elinkelpoisuutta omalla osaamisellani”, jatkaa Hyttinen.

Kuvassa piirretty poika olutlasi kädessä

 

Viisivuotisen historiansa aikana Facebookin Pienpanimot-sivu on ollut varsin suosittu. Parhaimmillaan sen postaukset keräävät viikkotasolla 40 000 – 50 000 katselukertaa. Olutpostin loppuvuodesta 2017 perustetulla Facebook-sivulla on tällä hetkellä noin 10 500 tykkääjää ja sen postaukset saavuttavat saman määrän yleisöä kuin Pienpanimot-sivun vastaavat. Myös kotioluen ympärillä on pöhinää. Esimerkiksi kotipanijoiden HOMBRE Helsinki -ryhmään kuuluu yli 1800 kotioluen parissa harrastavaa ja Suomen Olutharrastajat -ryhmään yli 2300 aiheesta kiinnostunutta. Myös järjestöjen puolelta löytyy hyviä lukemia kuten Suomen Olutseura 3480 tykkääjällään ja Olutliiton ryhmä 3365 jäsenellään. Myös panimoiden Facebook-sivut ovat keränneet suuren määrän tykkäyksiä. Esimerkiksi Tornion Panimon sivulla tykkääjiä on yli 17 000. Laitilan Wirvoitusjuomatehdas ja Pyynikin Brewing Company sivuineen lähentelevät samoja lukemia. Alla lisää esimerkkejä.

Suuret panimot (Huom! Kunkin panimon tuotesivut ovat keränneet useita kymmeniä tuhansia tykkääjiä)

OLVI    19 971

Hartwall    5944

Sinebrychoff    11383

 

Pienet panimot esimerkkejä

Nokian Panimo     6455

Fat Lizard Brewing Co.    15 635

Vakka-Suomen Panimo    4530

Teerenpeli Panimo ja Tislaamo    3895

Malmgårdin Panimo / Malmgårds Bryggeri    5145

Saimaa Brewing Company    8956

Ruosniemen panimo    5400

Iso-Kallan Panimo    2277

Mallaskoski    2837

Rocking Bear Brewers    1884

Jacobstads Craft Brewery    3096

Hopping Brewsters Beer Company    3875

Maku Brewing    7374

Takatalo & Tompuri Brewery    3272

Waahto Brewery    1187

Kotka Steam Brewery   1431

Rock Paper Scissors    8619

Tilanne  lukemien kohdalta on kirjoitettu 7.1.2020