FC Lahti X Teerenpeli 90+3 Rotbier – yhteistyöoluen julkistamistilaisuus

Lahtelaiset paikallisjätit FC Lahti ja Teerenpeli ovat keitelleet yhteistyöoluen jo kolmantena keäsänä putkeen. Vai pitäsikö mieluummin sanoa kautena, kun jalkapallosta puhutaan.

Yhteistyöolut tottelee nimeä 90+3 Rotbier. Ensimmäisen osa nimestä on peliaika, jolla FC Lahti varmisti paikkansa europeleihin, jälkimmäinen taas historiallinen oluttyyli saksan Nürnbergista. Ihan helpolla panimo ei siis olutta juovia jalkapallon ystäviä päästä, mutta onneksi seuran markkinointinero Taneli Okkonen on tajunnut avata juoman taustoja niin pullon etiketissä, kuin myös lasinalusissakin. — Sain kutsun saapua oluen lanseeraustilaisuuteen, joka järjestettiin eilen Teerenpelin uunituoreen panimokaupan tiluksilla. Puodin perältä löytyi myös baarimainen koulutustila, jonka penkeille oli mukava istahtaa maistelemaan uutuutta samalla, kun seuran sekä panimon edustajat kertoilivat hieman yhteistyön taustoista.

Edellisistä vuosista poiketen FC Lahti -oluen reseptiä ei oltu nyt annettu kotioluttekijöiden kirjoitettavaksi, vaan Teerenpelin panimomestari Juha Kylä-Kaila oli sorvannut reseptiikan kuntoon – ja toki pannut myös itse oluen. Vaikutteita Kylä-Kaila oli hakenut Nürnbergista, jossa oli tykästynyt historialliseen rotbier-tyyliin. Tarinan mukaan kyseistä pohjahiivatyyliä ei tällä hetkellä valmista kuin paikallinen Hausbrauerei Altstadthof -panimoravintola sekä nyt siis Teerenpeli. Tarinan totuudenmukaisuudesta en lähde kiistelemään, sillä hyvin vähän rotbierista löytyy tietoa.

90+3 olisi Kylä-Kailan mukaan saanut olla vielä hieman punaisempi, mutta muuten mies piti keitostaan onnistuneena. Myös muu kutsuvierasväki nyökytteli rotbierin tasapainoiselle makuprofiilille. Ensimmäisen FC Lahti -oluen isä ja lahtelaisen kotiolutkulttuurin johtohahmo Kari Puttonen analysoi uutuutta seuraavasti: ”Rohkee valinta! Raikas ja yllättävänkin kompleksinen. Mallas ja hiivan fenolit taistelee nätisti keskenään”.

FC Lahti X Teerenpeli 90+3 Rotbier on saatavilla Paavolan ja Karisman Citymarketeista, Teerenpelin panimokaupasta sekä lahtelaisista olutravintoloista hanatuotteena. Jokaisesta myydystä litrasta menee euro juniorijalkapalloilun hyväksi. FC Lahden peleissä olutta ei kuitenkaan tarjoilla, sillä Hartwallin kanssa tehty juomasopimus kieltää sen.

 

aikakausilehti