Hävikkiolut keräsi yli 10 000 euroa joukkorahoituksella

Hävikkileivästä oluen tuotantoa varten järjestetyn joukkorahoituskampanjan avulla kerättiin 10 050 euroa. Mukana 107 rahoittajaa. Ilmastonmuutosta vastaan taisteleva Taste ry ja olutkoulutuksia tarjoava Brewniverse tuottavat Vaasan Ruispalojen hävikistä hävikkileipäolutta.— 

”Yksittäisistä artikkeleista Jää eniten yli juuri leipää. Kuluttajat ovat tottuneet laajaan valikoimaan tuoretta leipää, joten hävikkiä syntyy väistämättä, Silla leivän kiertoaika on lyhyt. Päätimmekin etsiä Ruoka-aputoimijoiden ja eläintilojen tarpeet ylittävälle leivälle uusia, suurta yleisöä puhuttelevia käyttömahdollisuuksia. Olut kuulosti syntyneistä ideoista kaikista kiehtovimmalta”, kertoo Taste ry: n hankepäällikkö— Johanna Kohvakka— tiedotteessaan

Leipomoyritys Vaasan haluaa pienentää ruokahävikkiään yhteistyön kautta.

”Haluamme samalla muistuttaa myös kauppaa vastuullisuudesta omien tilausten osalta, sillä ylijäämäleivän arvo on useita miljoonia euroja vuodessa”, muistuttaa Vaasan kaupallinen johtaja— Minna Cousins— tiedotteessa.