Japaniin ja Koreaan Suomi-oluita

Panimoala on keskeisesti mukana Japaniin ja Koreaan suuntautuvalla Team Finland -vienninedistämismatkalla. Ministeri Kimmo Tiilikainen avittaa 8.-11. maaliskuuta elintarvikealan yrityksiä uusille markkinoille.

Sinebrychoff, Hartwall ja Stallhagen ovat mukana delegaatiossa, joka aloitti messuesittelyt FoodEx-messuilla jo tiistaina 7. maaliskuuta. FoodEx on Aasian suurin ruoka- ja juoma-alan kansainvälinen ammattilaistapahtuma, jossa panimoille tarjoutuu mahdollisuus löytää kumppaneita maahantuonnissa ja jakelussa alueen keskeisistä maista kuten Kiinasta, Malesiasta, Taiwanista ja Singaporesta.

Finpron elintarvikesektorin toimialajohtaja Esa Wrang, joka on samalla Food from Finland -kasvuohjelmajohtaja, kertoo, että yleensä uusille markkinoille pyritään erikoistuotteilla.

– Japanissa ja Koreassa eksoottisia ovat myös Suomessa perusolueksi luettavat Karhu ja Lapin Kulta. Kun täkäläiset myymälät hakevat valikoimaa ja laajentavat tuontioluisiin, iskemme siihen kysyntään, Wrang kuvailee.

Hartwallin kumppanina Suomessakin toimiva Stallhagen täydentää tarjontaa erityyppisillä tuotteilla, joita isot eivät tee, Wrang huomauttaa.

– Haaksirikko-olut avasi Aasian markkinat Stallhagenille. Se on kuriositeetti, ja kun erikoisia tuotteita haetaan, heillä onkin täällä eniten maahantuojia. Stallhagenilla on mukana nyt myös muita tuotteita, joilla se hakee laajempaa markkinaa, Wrang raportoi FoodEx-messuilta.

Suomalaiset saivat Wrangin mukaan lupaavan alun FoodExissa. Hän kertoo, että Japanista on saatu partnereita tähänastisilla matkoilla, ja se on ollut hyvä partneri. Wrang arvioi suuntauksen jatkuvan.

Koreassa suomalaiset järjestävät suomalaisiin liha- ja panimotuotteisiin keskittyvän seminaarin, jossa ministeri esittää tervehdyksensä. Ilosanomaa kuulemaan on kutsuttu näiden sektorien ostajia, jakelijoita ja maahantuojia.

Japani ja Etelä-Korea kuuluvat Suomen merkittävimpiin EU:n ulkopuolisiin kauppakumppaneihin. Suomi on vienyt maihin pitkään muun muassa metsä- ja telakkateollisuuden tuotteita. Nyt kasvua haetaan aktiivisesti myös korkean lisäarvon elintarvikkeiden ja virvokkeiden sekä bio- ja kiertotalousosaamisen alalta.

Lue lisää: OlutPOSTI kirjoitti panimoiden vientiponnisteluista numeroissa 1/2017 ja 1/2016

MN