Sinebrychoffin hiilijalanjälki on pienentynyt 23 % verrattuna vuoteen 2015
Sinebrychoffin juomien arvoketjun hiilijalanjälki on pienentynyt 23 % verrattuna vuoteen 2015, kertoo Sinebrychoffin järjestyksessään 15. kestävän kehityksen katsaus.
Sinebrychoffin juomien arvoketjun hiilijalanjälki on pienentynyt 23 % verrattuna vuoteen 2015, kertoo Sinebrychoffin järjestyksessään 15. kestävän kehityksen katsaus.
-Etsimme pariskuntaa, jolla on tunteen paloa ja heittäytymiskykyä astella avioon festariväen keskellä kesän kovimmissa metallipidoissa. Kiinnostava rakkaustarina ja Tuskaan liittyvät yhteiset muistot vaikkapa oluen äärellä ovat toki plussaa, kertoo Elli Karppinen, Karhun Senior Brand Manager Sinebrychoffilta.
Lokakuun 13. päivää juhlitaan nykyään suomalaisen oluen päivänä. Tämän päivän historia ulottuu vuoteen 1819 ja merkkaa pisimpään toimineen suomalaisen panimon Sinebrychoffin syntymäpäivää. 1800-luvun alussa Helsinki oli pieni kaupunki, jossa toki oli tehty olutta niin kauan kuin siellä on ollut asutusta. Samaan aikaan kaupungin edustalla sijainnutta Viaporin linnoitusta, nykyistä Suomenlinnaa, rakennettiin ja sinne tarvittiin olutta […]
Olutpostin vieraana studiolla on käynyt jututettavana porukkaa pilvin pimein juoma-alan eri toimikuvilta. Joukossa myös juomayhtiöiden päälliköitä joiden kanssa käydyistä keskusteluista käy ilmi millaisia he ovat henkilöinä sekä paljon uusia asioita jotka eivät ole tuttuja juttuja monelle meistä. Ääneen pääsevät myös alan liittojen vetäjät.
Sinebrychoff tuo elokuun lopulla kauppoihin ja ravintoloiden valikoimaan paljon juomauutuuksia.
Purjehduksen 6mR-luokan klassikkoveneiden Sinebrychoff Challenge purjehditaan jälleen Helsingin Valkosaaren edustalla elokuun 11. päivä.
Sinebrychoffin järjestyksessään 14. kestävän kehityksen katsaus on julkaistu. Vuodesta 2017 lähtien raportointi on noudattanut Carlsberg-konsernin kestävän kehityksen ohjelman rakennetta.
Suomen tunnetuimpiin luontokuvaajiin kuuluvan Konsta Punkan valokuvaamat karhut ovat esillä Helsingissä Hotelli Tornin Ateljee Barissa . Yleisö saa ehdottaa nimeä yhdelle tauluista.