Toimittaja Jussi Rokka tuntee suomalaisen olutalan

”Olutneuvos” Jussi Rokka on tehnyt pitkän uran ruoka- ja juomatoimittajana. Olutposti haastatteli Rokkaa taannoin julkaistun Intohimona olut -tutkimuksen tiimoilta.

Sinebrychoffin ja erityisesti panimon panimomestareiden historiaa kartoittava tutkimus esiteltiin toimittajista ja olutvaikuttajista koostuneelle yleisölle Intohimona olut -lounastilaisuudessa ravintola Pastorissa Helsingin Erottajankadulla. Helsingin Sanomien ”Olutneuvoksena” tunnettu Rokka istahti Olutpostin jututettavaksi videohaastatteluun. Tutkimuksen ohella keskusteltiin myös miehen urasta ja olutkulttuurista.

Miten maistelusta ja siitä kirjoittamisesta tuli sinulle ammatti?

-Tavallaan ajauduin alalle. Oluesta elintarvikkeena ja nautintoaineena olen ollut kiinnostunut varhaisesta teini-iästä lähtien ja vähitellen parikymppisenä myös siihen liittyvistä kulttuurikulmista. Michael Jacksonin World Guide To Beer 70-luvun lopulla avasi sitten kunnolla silmät havainnoimaan, kuinka valtavan tärkeästä ihmisen kulttuurin osasta oluessa on kyse. Ulkomaanmatkat 80-luvulla saivat kovasti sisältöä olutoppimisesta, ja se oppiminen kyllä jatkuu edelleen. Tutustuin 90-luvulla suomalaisen olutjournalismin voimahahmoihin Unto Tikkaseen, Kari Ylänteeseen, Mikko Montoseen ja Jari Strömbergiin ja avustin muun muassa Tikkasen päätoimittamia olutlehtiä. Heidän kauttaan tuli sitten kontaktia alan todellisiin koviksiin, esimerkiksi juuri Jacksoniin ja Brooklyn Breweryn Garrett Oliveriin, ja siitä sitten edelleen moniin muihin. Kun Helsingin Sanomat alkoi julkaista verkkoversiotaan, sain avata sinne oman toimen ohella toimittamani Oluthelsinki-nimisen osion, joka oli oikeastaan blogi ennen kuin blogeista puhuttiin. Vuosituhannen vaihteen myllerryksissä toimituksen johto päätti järjestellä uudelleen HS:n nettipalveluja, jolloin myös tuo osio sai lopettaa. Sen sijaan sain vastuulleni HS:n silloisen Ruokatorstain olutkirjoittelun testeineen ja kolumneineen. Nykyisin teen niitäkin töitä oman yritykseni, Olutneuvos Oy:n kautta.

Miten voi suomalainen olutkulttuuri juuri nyt?

-Ihan hyvin näyttää voivan, vaikka Suomessa kovasti harrastettu omalaatuinen alkoholipolitiikka ja -politikoiminen sitä välillä lommoille koettaakin potkia. Nyt ollaan onneksi ihan eri tilanteessa kuin vielä 80-luvulla. Sellaiset hahmot kuin Pekka Kääriäinen ja edesmennyt Juha Lehto loivat kyllä hyvää pohjaa muiden jatkaa. Ja Pekkahan jatkaa sisukkaasti edelleen.

Sait juuri valmiiksi Intohimona olut -tutkimuksen. Onko tulossa uusia tutkimuksia?

-Suunnitelmia on, ja tiedonkeruuta uutta silmällä pitäen edelleen harrastan, mutta lähelläkään toteutumista ei ole toistaiseksi ainuttakaan. Vakavaan tutkimustyöhön paneutuminen, tuollaiseen suppeaankin, vaatii ainakin minun elämäntilanteessani kunnollista rahoitusta.

Luetko olutblogeja tai seuraatko verkossa alan kirjoittelua?

-Panimo- ja tislausaloihin liittyviä tekstejä tulee ihan töiden puolesta etsiskeltyä ja luettua. Muutamaa pohjoisamerikkalaista ja eurooppalaista journalistia seuraan tarkemmin, esimerkiksi Beervanan Jeff Alworthia ja Pete Brownia. Olen näköjään enemmän journalistisen tauhkan kuin viihteellisen tai markkinoinnillisen sellaisen kuluttaja, toki rajanveto on noiden välillä usein kuin vaahtokukkaan piirretty viiva. Raikasta ja tuoretta näkökulmaa asioihin kyllä aina tarvitsee, esimerkiksi Jouni Koskisen Tuopillinen.fi -blogissa sellaista on silmiin usein osunut.

Mikä on mielestäsi oluen suurin arvo?

-Olut on oleellinen osa ihmisen tarinaa.

Haastattelun lopuksi Rokka kehoittaa eri paikkakuntien  tutkijoita tai oluesta kiinnostuneita toimittajia tutkimaan oman alueensa panimoiden historiaa.

Lue Intohimona olut -tutkimusjulkaisu täältä.

 

Video: Cyde Hyttinen

Teksti: Mikko Hentunen