Kaikki humalaköynnöksestä – Hallertaun Deutschen Hopfenmuseum
Hallertau on yksi Saksan kuuluisia humalankasvatusalueita ja sieltä löytyy pienestä Wolnzachin kaupungista humalakasvista kertova museokin.
Näyttelyn sisäänkäynti on oikeutetusti humalakävyn muotoinen
Deutschen Hopfenmuseum on perustettu vuonna 2000 Wolnzachin keskustaan ja sen tarkoituksena on kertoa humalasta: kasvitieteestä oluenpanoon, viljelystä humalakauppaan, historiasta nykypäivään monipuolisesta kerronnan ja visuaalisin keinoin. Museon on rakennettu Lipphofin tontille, Humalaviljelijöiden yhdistyksen, ja Humalaneuvojan – ”Humala-aukiolle”.
Vuonna 1984 joukko Wolnzachin kaupungin asukkaita kokoontui muodostamaan ”Verein Deutsches Hopfenmuseum e. V. Wolnzach”., tavoitteena oli perustaa humalan viljelyn historiaa käsittelevä museo aivan maailman suurimman humalanviljelyalueen Hallertaun sydämeen. Museo ei olisi vain paikallislähtöinen kotiseutumuseo, vaan humalanviljelyn monipuolista kulttuurihistoriaa valtakunnallisesti tutkiva, säilyttävä ja esittelevä museo. Hanke eteni hitaasti ja museon paikkakin vaihtui muutamaan kertaan, ennenkuin museo saatiin pystyyn kaupungin keskustaan.
Itse Hallertau on maailman suurimpiä humalan tuotantoa-alueita. Se sijaitsee Baijerin sydämessä Münchenin ja Ingolstadtin, Augsburgin ja Regensburgin välissä. ”Oluen sielua” eli humalaköynnöstä on viljelty täällä vuosisatojen ajan ja se on muokannut alueen maisemaa, ihmisten ajattelua tähän päivään asti. Baijerin keskustassa ja Hallertaun sydämessä sijaitseva Wolnzachin markkinakaupunki on humalan metropoli ja siksi myös erittäin hyvä paikka humalamuseolla.
Olutposti vieraili museossa ja tarjoilee nyt muutaman täkyn. Toki, jos itse alueella liikkuu, kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa humalamuseoon!
Humalanäyttely alkaa kasvitieteellisellä osiolla, jossa käydään humalakäynnöksen eli latinankieliseltä nimeltään Humulus Lupuksen osat läpi, humalan ”taikapölyä”, keltaista lupuliinia myöten, joka antaa oluella sekä katkeruuden että aromin. Lupuliinia on humalakävyn lehtien juuressa.
Humalakasvin osat esitellään näyttelyssä yksityiskohtaisesti ja kerrotaan myös humalan villistä alkuperästä. Oluentekoon käytetään vain hedelmättömiä emikukkia, mutta humalaa hyödynnetään myös versoina parsan tapaan ja hedekukkia voidaan käyttää homeopaattisena lääkkeenä mm. unihäiriöihin.
Humalankukkaa harvemmin tuodaan esiin, mutta se on yhtä kaunis kuin humalankäpy.
Näyttelyssä käsitellään myös humalanköynnöksen roolia oluenteossa. Humala mainitaan oluen yhteydessä ensimmäisen kerran
asiakirjoissa, jotka on laadittu vuonna 736 benediktiiniläisluostarissa Weihenstephanissa Münchenin lähellä. Kolmesataa vuotta myöhemmin,
abbedissa Hildegard Bingeniläinen kirjoitti humalaa sisältävän oluen eduista kirjassaan Physica Sacra (noin 1150). Näyttelyssä on esillä abbedissan teksti.
Näyttelyssä käsitellään laajasti myös humalaköynnöksen roolia saksalaisessa taiteessa vuosisatojen varrella.
Koska humalankasvatus on ollut tärkeä osa Hallertaun alueen elinkeinoa, sen viljelystä löytyy näyttelystä monta eri tulkintaa. Tässä piirros 1700-luvulta.
Naiset ovat olleet samanarvoisia humalan viljelyssä ja sadonkorjuussa kuin miehet. Tässä humalanversojen sitomista juoksutuspuihin. Humalaköynnös kapuaa ylöspäin 23.kesäkuuta asti, jolloin se käännetään juoksemaan takaisin maata kohti juoksutuspuiden päistä.
1950-luvulla juoksutusrautalankoja rakennettiin näin.
Humalan sadonkorjuuseen osallistui väkeä läheltä ja kaukaa. Useimmat olivat köyhiä kausityöläisiä, joille maksettiin palkkaa per kerätty humalalaari. Jokaisella viljelijälle oli omat, kuvalla varustetut ”kolikkonsa”, jollaisen sai aina täydestä laarista. Sadonkorjuun lopuksi kolikot vaihdettiin rahaksi.
Sadonkorjuun jälkeen kuivatut humalakövyt erotellaan ja pakataan säkkeihin. Ennen sadonkorjuussa työskenteli myös nk. hopfebtreter, joka polki joka pussin humalakävyt varovaisemmin tiiviiksi, niin että pussiin mahtui enemmän.
Pakatun humalan laatua valvotaan yhä usealla Hallertaun humalatilalla samalla lailla kuin vuonna 1939, tekemällä aukko pistokoemaisesti pussin kylkeen ja tarkistamalla aistinvaraisesti laatu.
Näyttelyssä voi myös huomata, ettei humalan hinta ole ennenkään ollut vakio.
Humalaköynnöksestä on valmistettu myös rauhoittavia pillereitä, joita näyttelyn mukaan on myös annettu lapsille.
Näyttely kertoo nimenomaan saksalaisesta humalasta, jota meneekin ympäri maailmaa.
Lopuksi näyttelyssä voi tarkastella, minkä verran raaka-aineita menee saksalaiseen helles-olueen.
Museo on auki tiistaista sunnuntaihin klo 10-17.
Kuvat ja teksti: Anikó Lehtinen
