mainos

Kaupparavintola ÖL UT avasi ovensa Helsingin Fleminginkadulla

Pääkaupungin uusin olutravintola ja myymälä ÖL UT palvelee oluen ystäviä Helsingin legendaarisella Fleminginkadulla.

Vasta avatun ÖL UT myymälän valikoimissa on aluksi noin 100 olutta ja siideriä. –”Valikoimassamme on nyt pääasiassa ulkomaisia tuotteita, mutta neuvottelemme parasta aikaa kotimaisten panimoiden kanssa saadaksemme myyntiin meille ja asiakkaille sopivimmat tuotteet”, kertoo myymälän vastaava Topi Tiitta. Hyllyiltä löytyy hyvä valikoima klassikoita ja tietysti myös uuden aallon oluita. Oluiden lisäksi myynnissä on myös ranskalaisia ja espanjalaisia artesaanisiidereitä.

Viihtyisässä myymäläravintolassa on 4 asiakaspaikkaa.

-”Meiltä saa tuoreet kunnon oluet puistoon ja kotiin rakkaille kalliolaisille ja toki muillekin. Me lähdimme luomaan valikoimaa ystäväni ja konseptisuunnittelija Timi Karvisen kanssa. Mitään suoranaista tyylilinjaa myymälässämme ei ole. Pidetään skaala laajana ja tarjotaan tuoreutta ja laadukkuutta. Maku on tietenkin tärkein, mutta kyllä itselleni tärkeää on myös tuotteen maine. Esimerkiksi Pabst Blue Ribbon piti tietenkin saada valikoimiin. Sijaintimme on kuitenkin suomen tärkeimmällä hipsterialueella”, sanoo Topi hymyillen.