Klassikkokapakka: Oluthuone Leskinen

Laitetaanpa esille talvinen vierailu Oulussa

Oulu valmistautui talveen. Kaupungin kuuluisalla kävelykadulla, Rotuaarilla, ei näkynyt ristin sielua joulukuisena lauantai-iltapäivänä.

(Artikkeli on julkaistu Olutposti-lehden numerossa 1/2021)

Ainoastaan loppuvuoden loskainen sade ja yläilmoihin viritetyt talvivalot värittivät autiota keskustaa.
Baareissa riitti kuitenkin vipinää. Ainakin Leskisessä, Oulun kuuluisimmassa ja vanhimmassa oluthuoneessa. Asiakkaita oli jopa ruuhkaksi asti, eikä kello ollut vielä kolmea enempää. Ehkä oululaiset aloittavat pubikierroksensa hyvissä ajoin tai sitten koronan mukanaan tuomat rajoitukset aikaistavat liikkeelle lähtöä. Mene ja tiedä.

ravintola
L-muotoisen baaritiskin edessä kävi kuhina, kun ihmiset kyselivät kyypparilta juomavinkkejä ja osa vilkuili katonrajasta löytyvää hanalistaa. Leskinen ei käytä hanalätkiä, vaan linjassa kiinni olevat oluet on merkitty kirjaimella hanastoon ja kirjainkoodit on raapustettu liidulla korkeuksiin tiskin yläpuolelle. Myös perähuoneen katonrajasta löytyy sama info – toki myös netistä. Omalla tavallaan ihan hauska idea, mutta eittämättä hankala: ihmiset kun tuppaavat jäämään suolapatsaina keskelle käytävää tuijottelemaan yläilmoihin ja tukkivat näin tien muilta. Tai näin ainakin Oulussa ja Leskisessä kerran vuodessa käyvän turistin näkövinkkelistä.

Ja miten näppärästi olutlistan päivitys sujuu, kun hana menee vaihtoon kesken kiireisen illan? Toimenpide vaatii tikkaat.

Noh, ehkä Leskisessä kuitenkin osataan tehdä työt ilman minun päivittelyäni. Onhan olutravintola juottanut janoisia oululaisia jo vuodesta 1992. Ensin Saaristonkadulla ja vuodesta 2003 nykyisessä sijainnissaan Kirkkokadulla. Siis Rotuaarilla. Voidaan todellakin puhua klassikkokapakasta.
Leskinen näyttää olutravintolalta. Sen tunnistaisi olutravintolaksi varmasti teini-ikäinen ensikertalainenkin, niin perinteisen näköisiä sen ulkokuori ja sisustus ovat. Tumman puhuvaa patinoitunutta puuta, punaiseen taittuvaa valaistusta, ajatuksen kanssa ripustettua olutrekvisiittaa sekä miltei parinkymmenen hanan komea rivistö, josta laseihin kaatuu niin pysyviä klassikoita, moderneja mehuoluita kuin kaikkea siltä väliltä. Pullo- ja tölkkitarjontaa toki löytyy, mutta Leskinen on ehdottomasti hanaoluen mekka. Unohtamatta real alea! Leskinen on yksi niistä harvoista paikoista Suomessa, josta cask ale -pumppu löytyy. Olutoppaan Olutwikin mukaan se oli hetken myös maailman pohjoisin real alea tarjoileva ravintola, ennen kuin Luulajan The Bishops Arms avasi ovensa vuonna 2012.

Jos Leskinen näyttää ja tuntuu perinteiseltä, niin sitä on myös asiakaskuntansa. Se ei ole nuorisopaikka, vaikka siellä esimerkiksi opiskelijoita käykin. Leskinen on myös siinä mielessä stereotyyppinen oluthuone, että valtaosa asiakkaista on keski-ikäisiä tai sitä vanhempia miehiä. Muutama vakionaama on tullut tutuksi jo tämmöiselle etelän vetelällekin. Ei sillä, kuulunhan itse myös keski-ikäinen mies -kategoriaan.
Oulun olutpiirit ovat laajenneet huomattavasti viime vuosien aikana ja valinnanvaraa on nykyään enemmän kuin koskaan. Oululaisten mukaan nuoremmat ja modernimpiin oluihin keskittyneet ihmiset valitsevat useasti kohteekseen esimerkiksi nurkan takaa löytyvät Mallaskellarin ja Juomapuohin tai toissavuoden parhaaksi olutravintolaksi Helsinki Beer Festivaleilla valitun Pub Roosterin. Leskinen pokkasi muuten saman palkinnon vuonna 2014.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että Leskinen olisi jämähtänyt johonkin tässä on hyvä olla -kuplaan. Ei todellakaan. Ravintola on laajentunut vuosien aikana pariinkin otteeseen ja nostanut panoksiaan olutkirjon suhteen jatkuvalla syötöllä: Maistilan ja Sonnisaaren paikallishitit ovat saaneet seuraa yhä useammin kansainvälisistä hype-panimoista.

Leskinen on oiva esimerkki siitä, miten vanhan koulun olutkulttuuri kohtaa 2020-luvun skenen saman katon alla. ”Oululaisen oluen sulatusuuni” on ansainnut paikkansa olutravintoloiden hall of famessa.

Oluthuone Leskinen löytyy myös Olutpostin Oluttutkasta 

Teksti ja kuva: Teemu Lahtinen

 

mainos