hartwall mainos

Kotimainen humalankasvatus vauhdissa

Humala on vuosisatoja kuulunut suomalaiseen luontoon, mutta sen aktiivinen hyödyntäminen oluessa loppui parisataa vuotta sitten. Nyt kotimainen humala on palaamassa oluen raaka-aineeksi, mutta riittääkö sitä?

Suomessa humala oluen raaka-aineena on ollut tunnettua kauan. Jo vuonna 1347 Maunu Eerikinpojan laissa säädetään, että kuolemanrangaistus sille, joka uskalsi varastaa toisen humalaa ja löytyypä edelleen lainsäädännössämme kohta, missä mainitaan, että jokaisen talollisen pitää kasvattaa humalaa. Tämä Vuodelta 1734 peräisin oleva laki löytyy edelleen Rakennuskaaren seitsemännestä luvusta. (kts artikkelin lopusta)

humalaa

Humala on karun maaperän kasvi, joka tyytyy vähään. Suomessa sitä kasvaa talojen seinien reunalla, onhan sitä käytetty varsinkin viimeiset vuosikymmenet koristekasvina, suojaamaan taloa vieraiden katseilta ja säältä. Oluen valmistuksen teollistumisen myötä kotimaisen humalan käyttö loppui. Suomeen töihin tulleet ulkomaalaiset, lähinnä saksalaiset ja ruotsalaiset panimomestarit pitivät parempana Keski-Euroopan tuottoisia humalalajikkeita, ja näin viimeiset kotimaisen humalan käytön jäljet löytyvät 1800-luvun loppupuolelta. Kotikäytössä toki suomalaista humalaa on käytetty pieniä määriä niin sahdin kuin oluenpanoonkin.

Pienpanimobuumi ja lähituotannon suosiminen juomateollisuudessa on saanut aikaan kovan kysynnän kotimaiselle humalalle, ja nyt onkin herätty viime vuosina tutkimaan, miten saisimme nimenomaan suomalaisella humalalla tehtyä olutta parinsadan vuoden jälkeen. Esim. Fiskarsin Panimo, Sinebrychoff, Hailuodon Panimo ja Tornion Panimo ovat käyttäneet jo aikaisemmin pieniä määriä kotimaista humalaa oluenteossa, mutta silloin puhutaan puutarhoissa kasvaneista, villiintyneistä humalalajikkeista, joita ei ole jalostettu panimokäyttöön. Humalan saatavuus sekä sen aromin mietous ja arvaamattomuus ovat olleet haasteita, jotka tähän asti ovat säädelleet kotimaisen humalan käyttöä oluessa. Suomessa siksi humalan viljely on ollut tähän asti vähäistä, vuonna 2016 viljelyala oli alle hehtaarin. Viime vuosina ala on kuitenkin kasvamassa voimakkaasti, viljelyalan kolminkertaistuessa vuonna 2017 ja kasvaen edelleen viime vuosina.

Kotimainen humala herää eloon

Suomalaista humalankasvatusta on pyritty elävöittämään jo parikymmentä vuotta sitten viljellen ulkomailta, lähinnä Keski-Euroopasta tuotujen taimien avulla. Näitä
EU-rahoillakin tuettuja hankkeita on ollut monia, mutta perusongelmaksi on muodostunut Suomen ilmasto ja kasvukauden lyhyys yhdistettynä kesäöiden valoisuuteen, jolloin ulkomailta tuodut humalalajikkeet ei välttämättä ehdi muodostaa käpysatoa tai niiden aromaattisten yhdisteiden pitoisuus jää liian alhaiseksi kaupalliseen käyttöön. Niinpä katseet on käännetty 2010-luvun
loppupuolelta kotimaisiin villihumalalajikkeisiin. Luonnonvarakeskus Luke keräsi muutama vuosi sitten näytteitä suomalaisten kotipihojen humalista ja niitä saatiinkin tuhatkunta. Näytteet on nyt tutkittu ja suomalaisen humalan geeniperimä
onkin tiedossa aikaisempaa paremmin. Luken tutkija Juha-Matti Pihlava, joka on tutkinut Lukella kotimaisten humalien ominaisuuksia, kertoo että suuresta näytemäärästä valittiin parikymmentä lajiketta tarkempaan tutkimukseen, joita istutettiin kasvamaan koealueille mm. Varsinais-Suomeen Piikkiöön. Koeviljelyyn on päätynyt hyvinkin erilaisia kantoja mm. Ahvenanmaalta vanhasta luostarista sekä Haapavedeltä 1800-luvun kotitalousopistosta.

Jo kolmisen vuotta sitten Heurekan oluttapahtumassa humalaa esitellyt tutkija Lidija Bitz kertoi suomalaisten humalien perimän eroavan selkeästi tutkituista ulkomaalaisista villihumalista ja jalostetuista lajikkeista. Tämä osaltaan selittää kotimaisten maatiaishumalien menestymisen näin pohjoisessa. Aikojen saatossa hyviksi havaittuja humalakasveja on siirretty Suomen alueella ristiin rastiin ja oletettavasti tuotu myös Itämeren ympärysmaista. Jatkotutkimuksissa
yritetään saada vastausta siihen olisiko ainakin osa kotimaisista humalista alkuperäiskasveja, ns. villihumalia. Villihumalat tarjoavat puolestaan mahdollisuuksia uusien humalalajikkeiden jalostamiselle.

Suomalaisen humalan tulevaisuus

Suomessa on jo muutama humalatila, joista tunnetuin lienee Ilmajoella sijaitseva Arctic Hopyards, jossa viljellään sekä kotimaisia että ruotsalaisia humalalajikkeita. Maanviljelijä Heikki Huhtanen tyttärensä kanssa ovat nyt muutaman vuoden panostaneet humalanviljelyyn nimenomaan panimoteollisuuden tarpeisiin. Huhtanen kertoo Olutpostin verkkohaastattelussa, että kahden hehtaarin humalatarhassa kasvaa neljää eri lajiketta: ruotsalaista Hulla Norrgårdia, Mauritzia, Svalöf S:ää sekä suomalaista Sunttia. Suntti on peräisin Pohjois-Satakunnasta. Se löytyi 2000-luvun alussa erään luomuhumalahankkeen myötä. Humalanviljelystä ei suomalaisilla nykyviljelijöillä ole paljon kokemusta ja Huhtanenkin on hakenut oppia
sekä netistä että ulkomailta, varsinkin Saksasta. Myös humalanviljelyssä tarvittava erikoiskalusto on hankittu enimmäkseen Saksasta. Huhtanen uskoo kotimaisen humalan markkinan löytyvän nimenomaan pienpanimoiden piiristä, ja humalaa kyselläänkin tilalta ahkerasti. Onpa Tornion Panimo jo tänä keväänä pannut oluen käyttäen suomalaista Suntti-humalaa. Luken Pihlava kertoo, miten seuraavaksi
tutkitaan nimenomaan humalan viljelyä panimotarpeisiin ja sen aromin kehittämistä kilpailukyiseksi. Piikkiössä kasvavassa humalatarhassa tutkitaan parinkymmenen
humalan sato-ominaisuuksia, kuten tautiherkkyyttä ja kypsymistä. Kannoista valitaan 5-6 jatkokehitykseen panimohumalahankkeeseen, jossa keskitytään näiden kantojen aromiominaisuuksiin oluessa. Tässä hankkeessa on mukana myös panimoita humalankehityksen tukena. Alustavan arvion mukaan tuloksia saadaan noin viidessä vuodessa. Suomalaisen humalan aromi saattaa olla hieman valkosipulinen. Siksi kantoja täytyy kehittää aromimielessä kokeillen oluenteossa ja aistinvaraisesti arvioiden, koska sipulinen aromi ei ole oluessa toivottava. Muuten suomalaisen humalan aromit ovat Pihlavan mukaan hieman yrttimäisiä ja puumaisiakin, jotkut taas hyvinkin mietoja ja yksinkertaisia, mutta on siellä humalalajikkeita, joissa on samatyyppisiä aromeja kuin nyt markkinoilla olevissa kansainvälisissä kannoissa. Esimerkkejä haetaan myös Ruotsista, jossa on kaupallisessa myynnissä jo viitisen alkuperästä ruotsalaista humalalajiketta. Koska suomalaiset maatiaishumalat ovat jalostamattomia, yksi niiden ongelma kansainvälisiin jalostettuihin lajikkeisiin verrattuna on pienempi aromi- ja katkeromäärä, joka tekee niistä tehottomia kaupallisessa käytössä. Siksi aromin lisäksi Luken panimohumalahanke keskittyy myös humalalajikkeiden kaupalliseen arvoon. Myös tietoa alalta on lisää. Humalankasvattaja Veli-Matti Mathlin kirjoitti viljelyyn keskittyvän Humalaopas -kirjan jo pari vuotta sitten ja Facebookista löytyy jo oma kasvattajien Humalafarmarit-ryhmäkin. Ryhmässä, neuvotaan kaupallisen humalan kasvatukseen niin isossa, kuin pienissäkin määrin. Kaupallisia humalafarmeja on perusteilla muutamallekin paikkakunnalle, jo olemassa olevien
tarhojen ja Luken tutkimushankkeen lisäksi, joten näyttää siltä, että viiden vuoden kuluttua kotimaisella humalalla pantu olut on entistä laajemmin saatavilla!

Katso lisää:
Veli-Matti Mathlin: Humalaopas, SKS 2020

Rakennuskaari 1734, 7. luku1 § Jokaisessa talossa pitää olla humalisto, ja istuttakoon talonpoika
joka vuosi hyviä juuria neljänkymmenen salon varalle, kunnes
näitä tulee kaksisataa kokonaiseen taloon. Joka ei sitä tee, vetäköön
sakkoa kultakin vuodelta [talarin], ja istuttakoon kuitenkin niinkuin
on sanottu, jollei havaita, että humalistoa ei voi siihen istuttaa taikka
siinä voimassa pitää.
2 § Nimismies pankoon syyskäräjissä syytteenalaiseksi
sen, joka ei ole humalistoa näin
istuttanut, ja ottakoon sakon ulos ennen
Tuomaan päivää. Jos nimismies sen laiminlyö,
maksakoon itse sen sakon.”

Teksti ja kuva: Anikó Lehtinen