Kotipanijasta ammattilaiseksi: Janne Palo / Masis Brewery

Mitä kaikkea mahtuu matkalla kotipanijasta oman pienpanimon omistajaksi? Janne Palo avaa Masis Breweryn tarinaa Kotiolutpostille.

Kotiolutpostin uusi juttusarja esittelee suomalaisesta olutskenestä tuttuja tyyppejä, jotka ovat aloittaneet kotipanijoina ja tehneet myöhemmin harrastuksestaan ammatin. Sarjan ensimmäisessä osassa Masis Breweryn Janne Palo pääsee kertaamaan panimonsa syntyvaiheita ja siirtymää kotipanimosta kaupalliseksi.

Masis Breweryn Janne Palo seisomassa panimonsa laitteiden edessä

Janne Palon tie on johtanut kotipanijasta kiertolaiseksi ja lopulta pyörittämään omaa panimoa

“Homma lähti lapasesta”

Janne Palon mukaan kotipanimoharrastuksen alku vuodelta 2016 noudattelee hyvin perinteistä kaavaa. Kaksi tietotyöläistä pohtii (työ)elämän syviä merkityksiä oluen äärellä ja ajatus johtaa toiseen: Olutbuumi elää vahvaa nousukautta ja olisihan sitä hienoa tehdä myös itse. Kun kummankin vaimo lupaa auttaa valmiiden oluiden juomisessa, on homma sillä selvä. Sopiva starttipaketti löytyy silloisen Lapon valikoimista. Harrastus etenee vauhdilla pussimäskäyksestä kylmälaukkumäskäimen kautta Grainfatheriin ja kegittämiseen.

Moni tyytyisi pelkkään kotipanimon pyörittämiseen, mutta Masis Brewery asetti tavoitteen korkeammalle heti alkumetreistään lähtien. Janne Palon mukaan “Joku päivä tehdään joku olut myös kaupalliseksi ja myyntiin” on ollut kirkkaana ajatuksena mukana jo kotipanimon perustamisvaiheessa. Innostuneisuus vei mukanaan ja “Homma lähti lapasesta”, kuten Palo tiivistää. Oma tunnistettava brändi on ollut mukana jo kotipanimoajoista lähtien: lämpimän mäskiastian viereen käpertynyt englanninkääpiöterrieri Masi antoi panimolle paitsi nimen, niin myös logon ja persoonallisen taustatarinan.

Kiertolaisuudesta uusiin tiloihin

Harvalla kotipanimolla on suoraan rahkeita oman kaupallisen panimon perustamiseen ja myös Masis teki ensin kertaeriä kiertolaisena. Panoissa auttaminen lohjalaisella, kiertolaisille tarkoitetulla United Gypsies -panimolla johti lopulta ensimmäiseen kaupalliseen oluterään vuonna 2018. Myöhemmin Masis kierteli myös muissa panimoissa keittelemässä kertaeriä. Janne Palon mukaan kiertolaiselämä tarjosi tärkeää tietoa uudelle toimijalle: “Saimme hyvän kuvan pienoiskoossa siitä, miten panimon pyörittäminen etenkin byrokratian ja lainsäädännön suhteen toimii”.

Vuosikymmenen alussa oli Masiksen aika jättää kiertolaiselämä ja asettua aloilleen. Sopiva paikka panimolle löytyi Keran halleilta Espoosta ja panimon avajaisia vietettiin kesällä 2021. Janne Palon mukaan välivaihe kiertolaisena auttoi kotipanimoon verrattuna suurempien prosessien ymmärtämisessä mutta itse rakennusvaiheeseen mahtui kuitenkin yllätyksiä. Positiivisena yllätyksenä Palo mainitsee kuitenkin muiden panimoiden auttavaisen asenteen: Uutta panimoa perustaessa on aina saanut vinkkejä ja vastauksia kun niitä on tarvittu. Tämän tietotaidon hyödyntämiseen hän kannustaa myös tulevaisuudessa oman panimon perustamista miettiviä kotipanijoita.

Kolme Masis Brewery -pienpanimon oluttölkkiä

Masis Breweryn tölkit noudattavat brändin mukaista linjaa. West Coast Road Trip -IPAn ensimmäiset versiot ovat lähtöisin Masiksen kotipanimoajoilta.

Kotiolut lähellä sydäntä

Masis Breweryn panohenkilö tunnistaa edelleen juurensa kotipanijana ja skene on Janne Palolle lähellä sydäntä. Moni Masis Breweryn nykyisistä oluista on saanut alkunsa kotipanimossa ja kaikkia noiden aikojen reseptejä Masis ei ole vielä ehtinyt kaupallisena toteuttaa. Palo kertoo keskustelevansa kotipanijoiden kanssa jonkin verran ja lupaa mielellään auttaa harrastajia tarpeen tullen.

Janne Palo kannustaa harrastajia kokeilemaan kaupallista tuotantoa esimerkiksi kertaerän muodossa: “Sillä selviää, miltä homma käytännössä tuntuu ja että kannattaako homma pitää vain harrastuksena. Jos homma tuntuu siistiltä, niin seuraavaksi voi pohtia vaikkapa vuoden sitoutumista kiertolaisuuteen UG:n kanssa”. Palo kannustaa kotipanijoita viemään näytteitä kaupallisille panimoille maisteltaviksi. “Ilmaista kaljaa saavat kaverithan kehuvat kaikkea maasta taivaisiin mutta panijoilta saa enemmän suoraa palautetta ja kehittämiskohteita”, Janne Palo toteaa nauraen.


Teksti: Erkki Ukkola
Kuvat: Erkki Ukkola