Kotipanimoesittely: Harjun Panimo, Lappeenranta

Mitä yhteistä on Lappeenrannalla ja englantilaisella Burton upon Trentin kaupungilla? Asia selviää tutustumalla Harjun Panimon tuotantoon.

Vedyn, Atomin ja Tujun kotikaupungista tulee myös laadukasta kotiolutta. Jani Harju on vuodesta 2017 lähtien pannut sekä perinteisiä että sumuisempia ipoja sekä imperial stouteja. Monille Harjun Panimo on kuitenkin erityisen tuttu harvinaisempien brittityylien taitajana. Fuller’sin Vintage Alen herättämä kiinnostus Burton Alea kohtaan on vienyt mennessään. Vuotuisessa tuotannossa olevaan tummaan ja makeaan herkkuun haetaan autentisuutta esimerkiksi itse tehdyn inverttisokerin sekä vesikemian säätämisen kautta.

Jani Harju panemassa olutta ulkona

Jani Harju ja toisenlainen käsitys pihahommista

Mikä kiinnostaa kotipanimoharrastuksessa?

Yhteen sanaan tiivistettynä: “Värkkäily”. Kotiolut tarjoaa ikuisesti kehittämiskohteita sekä reseptien että tekniikan suhteen. Hyvän oluen tekeminen on mukava lopputulos, mutta insinöörinä arvostan myös virittelyn ja viilauksen ulottuvuuksia. Oluen paneminen on monella tapaa kuin koodausta. Usein reseptiikassa ja tekniikoissa ei ole absoluuttisia totuuksia eikä yhtä ainoaa tapaa tehdä tietty osa prosessista.

Millaisella laitteistolla aloitit harrastuksen ja millä panet oluesi nykyään?

Ensimmäiset puoli vuotta tein olueni Reittausblogin ohjeiden mukaan pussimäskäämällä ja 23 litran kattilalla. Harrastus vei kuitenkin sen verran tehokkaasti mukanaan ja pian vinkkasin vaimolleni, että kunnollinen mäskäyslaite voisi olla hyvä 40-vuotislahja. Tällä tiellä olen edelleen ja rautaa on tullut ostettua paljon sen jälkeenkin. Merkittävimpiä parannuksia Harjun Panimon uralla on ollut siirtyminen pulloista ja jälkikäymissokerista kegittämiseen. Myöhemmin laitteisto on täydentynyt myös täysin hapettoman siirron mahdollistavalla Fermzillalla, joten alkuaikojen hapettuneet neipat ovat jääneet historiaan.

Minkä vinkin antaisit aloittelevalle kotipanijalle?

Kannattaa kokeilla rohkeasti vähän kaikkea. Helppo tapa päästä alkuun on etsiä jonkin kaupallisen oluen resepti ja tehdä siitä klooni pienillä oman maun mukaisilla muokkauksilla. Kun valmiin tuotteen ottaa vertailuun kaupallisen esikuvansa kanssa, näkee (ja maistaa) parhaassa tapauksessa omien muokkaustensa vaikutuksen lopputulokseen.

Kotiolutresepti: Märkälänkaari Mild

Eräkoko: 23 litraa
Og: 1.039
Fg: 1.009
ABV: 3,9 %
IBU: 22

Maltaat:

  • Maris Otter 3,3 kg / 75%
  • Viking Caramel 200 0,3 kg / 6,8%
  • Vienna 0,2 kg / 4,6%
  • Viking Caramel 300 0,1 kg / 2,3%
  • Brown Malt 0,1 kg / 2,3 %

Humalat:

  • Fuggles 25 g @First wort
  • Fuggles 14 g @30 min

Muut:

  • Inverttisokeri 0,4 kg @10 min

Hiiva:

Vaihtoehtoisesti jokin näistä:

  • Omega Yeast OYL-016 British Ale VIII
  • White Labs WLP023 – Burton Ale
  • Lallemand London

Valmistusohjeet:

Mäskäys: 68 Cº / 60 min

Käyminen: Pääkäyminen 14 vrk @18 °C

Hiilihapotus: 2.4 CO₂-vol


Teksti: Erkki Ukkola

Kuvat: Erkki Ukkola ja Jani Harju