Lakeuden Panimojuhlat 2021 on kotimaisen oluen juhlaa

Seinäjoen Rytmikorjaamolla tammikuussa järjestettävä Lakeuden Panimojuhlat -oluttapahtuma jättää pandemiatilanteen vuoksi ulkomaanvieraat kutsumatta ja keskittyy kotimaiseen tarjontaan.

Aiemmin loppuunmyydyllä festivaalilla päästään tällä kertaa maistamaan 12 kotimaisen pienpanimon uutuuksia.

“Tulevissa Panimojuhlissa keskitymme kokonaan kotimaisiin panimoihin. Korona on riepotellut myös kotimaista pienpanimokenttää rajulla otteella, joten meille oli panimokattausta suunnitellessa hyvinkin luontevaa keskittyä kotimaisten pienpanimoiden esille tuomiseen. Suomesta tulee lukuisia laadukkaita pienpanimoita, joiden osaaminen on kansainvälistä huipputasoa”, kertoo tapahtuman tuottaja Henri Kangaskorte.

olutfestivaali

Oluen ja Kyrö Distillery Companyn tuotteiden ohella tapahtuma tarjoaa lähiruokaa ja asiaan kuuluvaa rentoa ohjelmaa. Suosittuja panimotastingeja vetävät Cool Head Brew ja Sonnisaari Panimo. Turvallisuussyistä tastingeihin myydään lippuja ainoastaan pöytäseurueittain.

”On ollut meille järjestäjinä todella tärkeää, että tapahtuma saadaan jossain muodossa järjestettyä poikkeustilanteesta huolimatta. Kaikki panimot ovat olleet innokkaasti mukana ja yleistunnelma on koko porukalla odottavan hyvä”, lisää Kangaskorte.

Asiakkaiden turvallisuuden takaamiseksi Lakeuden Panimojuhlien yleisömäärää on rajoitettu alle puoleen Rytmikorjaamon normaalikapasiteetista. Vaikka yleisökapasiteettia on rajoitettu, tapahtuman palvelut mitoitetaan normaalille kapasiteetille. Tapahtuman hygienia- ja turvallisuustoimia tehostetaan ja istumapaikkojen määrää nostetaan runsaasti. Lakeuden Panimojuhlat julkaisee tarkemmat turvallisuusohjeet vielä lähempänä tapahtumaa.

Esillepanijat:

Bock’s Corner Brewery

Cool Head Brew

Haapalan Panimo

Kanavan Panimo

Kyrö Distillery Company

Maistila

Mallaskoski

Olarin Panimo

Pyynikin Brewing Company

Sonnisaari Panimo

Vakka-Suomen Panimo / Stadin Panimo

Vixen Panimo

 

Tapahtuman liput myynnissä osoitteessa www.tastingfinland.fi

Lähde: Lakeuden Panimojuhlat

Kuvat: Lakeuden Panimojuhlat ja Sami Huhtakangas

Aateloi itsesi Olutdiplomilla ja voita!

Kuvassa Olutposti-lehden kansia

Olutpostin mainos

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.