Miten käy suomalaisen makusiiderin ja lonkeron?

Viime päivinä suomalaista päivittäistavarakauppaa, panimoita ja ravintoloita on hämmästyttänyt ja sittemmin jo vihastuttanut Tullin tulkinta uudesta EU:n antamasta asetuksesta, mikä tiukimmillaan antaa mahdollisuuden nostaa nk. makusiiderit ja käymispohjaiset long drink -juomat korkeampaan valmisteveron tulliluokkaan. Näin näiden juomien verotus nousisi jopa 41 prosenttia.

EU:n asetus tulee voimaan jo ensi viikolla ja Tullin mukaan siirtymisaikaa ei ole, vaan korkeampi verotus koskee makusiidereitä ja käymispohjaisia lonkeroita saman tien. Tämä tarkoitta sitä, että näiden tuotteiden kuluttajahinta nousee merkittävästi. Tulevaisuudesssa veron nouseminen voi tarkoittaa jopa suomalaistuotteiden valmistuksen loppumista ja niiden poistumista kaupan sekä ravintoloiden valikoimista. Päivittäistavarakauppa, panimot ja ravintola-ala on ottanut asiaan voimakkaasti kantaa. -Tällä päätöksellä kuluttajien maksama verokuorma nousisi vuositasolla noin 25 miljoonaa euroa, arvioi Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto.

Suomen Tulli tulkitsee EU:n asetusta hyvin tiukasti. -EU:n asetuksissa on yleensä kansallista tulkintavaraa, ja niin olisi tässäkin tapauksessa. Nyt Tulli vetää tulkintansa tiukimman mukaan, mikä haittaa erittäin paljon kotimaista tuotantoa ja heikentää työllisyyttä, sanoo Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Riikka Pakarinen.

Jos Ruotsi ja Viro tulkitsevat asetusta eri lailla, tilanne voi tulevaisuudessa olla se, että naapurimaista näitä tuotteita saa huomattavasti halvemmalla, mikä voi lisätä yksityistä tuontia. Lisäksi Tullin tulkinta romuttaa suomalaisten niin isojen kuin pienpanimoidenkin mahdollisuuden vahvistaa kotimaisilla marjoilla maustettujen siiderien suosiota. -Niissä on valtava vientipotentiaali, mutta tällä päätöksellä tuoteryhmä tuhotaan. Resursseja vientiponnisteluihin ole ilman vahvaa kotimaan myyntiä, muistuttaa Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan toimitusjohtaja Rami Aarikka.

Mielenkiintoista on, että tiukkuudestaan huolimatta Tullin tulkinta on edelleen hieman epäselvä ja tulkinnanvarainenkin, koska ohjeen mukaan alkoholituotteiden luokittelu on jatkossa tehtävä yksittäistapauksittain tarkastelemalla juoman aistinvaraisia ominaisuuksia, kuten maku, haju tai ulkonäkö. Käytännössä Tullin yksittäinen virkamies päättää maistettuaan, haistettuaan ja arvioituaan juoman ulkonäköä, onko siinä havaittavissa perinteisen siiderin aistinvaraiset ominaisuudet. Ohjeessaan Tulli ei kuitenkin anna määritelmää perinteiselle siiderille, joten päätösvalta jää nähtävästi aina virkamiehen oman makuaistin varaan.

Panimo- , päivittäistavarakauppa- ja ravintola-alan edustajat vaativat asian esille nostamista uudelleen Tullissa. He katsovat että tälläisenaan se heikentää alan toimintaympäristöä eikä myöskään tuo kotimaisten luonnontuotteiden, kuten mustikan, karpalon ja puolukan, käyttöä kuluttajille tutuissa ja perinteisissä suomalaistuotteissa.

Mitä EU:n uusi asetus tarkoittaa: Asetuksessa määritetään, minkä tullinimikkeen mukaan juoman valmistevero määräytyy. Tähän asti esimerkiksi mansikalta tai mustikalta maistuvat siiderit on luokiteltu tulliluokkaan 2206, nyt ne ovat voivat joutua luokkaan 2208. Tuotteen alkoholipituisuudesta riippuen vero voi nousta jopa 41 prosenttia. Suomen Tulli äänesti asetuksen puolesta 3. kesäkuuta, ja voimaan se tulee ilman siirtymäaikaa 26. kesäkuuta.

Lähteet: Panimoliiton tiedote 19.6.2019, Talouselämä 18-19.6.2019

Kuva: Anikó Lehtinen