MC Taakibörstan Koponen Olarin Panimon johtoon

Setä Koponen taiteilijanimellä tunnettu Tommi Koistinen aloitti Olarin Panimon johtajana.

Panimon perustanut Ville Leino siirtyi johtajan tuolilta kokopäiväisesti tuotantopuolelle, eli käytännössä oluen valmistukseen.

”Kun perustimme panimon vuonna 2015, halusin pitkän toimistossa istumisen jälkeen tehdä työtä jolla on tarkoitus. Nyt panimon kasvettua huomasin istuvani taas liikaa tylsissä toimistohommissa. Uuden toimitusjohtajan palkkaamisella toivon pääseväni enemmän takaisin oluen keiton pariin”, Leino kertoo.

Tommi Koistinen

Johtajana aloittanut Koistinen pyrkii säilyttämään panimon omaleimaisuuden ja espoolaisuuden tuomalla samalla mukaan omaa osaamistaan prosesseihin ja niiden hallintaan.

Olarin Panimon toiminta tulee kasvamaan, prosessit virtaviivaistumaan sekä imago vahventumaan. Nämä asiat ovat toki jo nyt hyvällä mallilla, joten pyrkimyksenä on enemmän vahvistaa kuin muuttaa”, kertoo Koistinen.

Tuore toimitusjohtaja on vanha tuttu panimolle jo MC Taakibörsta -oluen tiimoilta, joka on yksi panimon suosituimpia tuotteita. Kulttuurin saralla aiemmin työskennellyt Koistinen on olutmies vaikka mainitseekin makunsa olevan hiukan konservatiivinen. MC Taakibörstan ohella mm. Tuomio & Kone -duon kanssa Reilukerho nimellä musiikkia tehnyt Koistinen on kokeillut siipiään myös oluenpanemisen kanssa. ”Olen jo pitkään kaatanut lasiini peruslagereista poikkeavia juttuja. Joskus 2014 hommattiin kavereiden kanssa 50 litran Braumeister, vuokrattiin panoluola ja alettiin melkein tosissaan tekee omia bissejä. Lämpeän edelleen kunnon west coast IPA:sta ja sattuikin sopivasti, että ekan duuniviikkoni aikana täällä valmistui tuon tyylin priimayksilö Pacific Gnarwest. Oluen kehitti panimon Micky ja tekikin erittäin kovaa työtä tuon kanssa”, sanoo Koistinen.

Lähde: Olarin Panimo

Kuva: Olarin Panimo/Micky

Lue Olutposti -lehden kesänumero nyt ilmaiseksi verkosta!

 

 

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.