Olut ja kulttuuri: Marja-Liisa Weckström, Sinebrychoff

”Meillä Sinebrychoffilla on historiaa ja kulttuuria, mutta pelkästään niillä ei selviä, me haluamme toteuttaa tarinoidemme henkeä myös tästä eteenpäin.” -Marja-Liisa Weckström, viestintäjohtaja, Sinebrychoff.

”Minusta kulttuuri on hyvin moninainen käsite. Itse kulutan kulttuuria päivittäin, kun kävelen kaupungilla, katson ylös ja näen talojen rakennuskulttuurin, avaan autossa radion ja kuuntelen sieltä saksankieliset uutiset, se on minusta kulttuuria, kun kuuntelen musiikkia, sekin on kulttuuria. Mieheni Björn Weckström on taitelija, joten meillä kulttuuri on koko ajan läsnä. Olutkulttuuri on taas se, minkä eteen teen töitä. Olen viestintäjohtajana Sinebrychoffilla ja yhtiön kulttuuritausta oli ehdottomasti se, miksi aikoinaan työpaikka kiinnosti. Edelleen yrityksen tausta saa minussa aikaa kylmiä väreitä, Sinebrychoffin merkitys kulttuurin saralla on yksi niistä syistä, miksi olen töissä täällä.”

marja-liisa weckström

”Pidämme kulttuuritaustaamme yllä. Suuri osa siitä on mesenaattina eli mahdollistajana toimimista. Teemme paljon lahjoituksia, jotka mahdollistavat erilaisten kulttuuri- ja taidehankkeiden toteutumisen. Sinebrychoffin museo on meille hyvin tärkeä, haluamme tuoda museota lähemmäs ihmisiä. Tahtotilamme on tuoda nuoret museoon tutustumaan perintöömme ja kokemaan taidetta uudella tavalla. Yhteystyömme museon kanssa on hyvin tiivistä, ja vaikka me olemme yhtiö ja he museo, me molemmat koemme, että olemme yhtä. Yrityksessä pyrimme käyttämään museota mahdollisimman paljon seminaareihin ja näyttämään sekä kotimaisille että ulkomaisille yhteistyökumppaneillemme taustaamme ja sen mahdollisuuksia.”

”Tänä vuonna yrityksellämme on 200-vuotis juhlavuosi, ja museoon tulee Sinebrychoffin suvun historiaa käsittelevä näyttely. Tulemme kuulemaan suvusta aivan uusia asioita, Sinebrychoff-nimen alkuperästä lähtien. Nikolai Sinebrychoff tulee Twitteriin ja tänä vuonna toteutuu myös oma hieman ehkä lapsellinen juhlavuosi-ideani: Teemme taiteilija Anu Pensolan ja keravalaisen Jalostus-kierrätysyhteisön kanssa sinebrychoffilaisten sukilla täytetyn luonnollisen kokoisen Nikolai-räsyhahmon, joka näyttäytyy yllättävissä paikoissa ympäri Helsinkiä. Sukkien kautta jokainen sinebrychoffilainen on mukana tarinassamme. Haluamme tehdä ihmisen näköisiä ja kokoisia asioita juhlavuotemme kunniaksi, sellaisia mistä Nikolai Sinebrychoffkin pitäisi.
Tarinamme ja historiamme kiinnostavat ihmisiä. Muuttuvassa maailmassa traditioilla on mielestäni enenevässä määrin merkitystä. Tämä on meille mahdollisuus – tuoda kiinnostavalla tavalla yrityksemme tarinoita esille ja samalla toteuttaa tarkoitustamme tehdä tästä päivästä ja huomisesta parempi. Ihan niin kuin Nikolai ja hänen sukunsa pyrki aikanaan tekemään.”

tilaa olutposti mainos