Olut ja ruoka: Aasialainen olutlihaliemifondue

Fondue, joko juusto-, liemi-, tai suklaapohjaisena on herkullista seurusteluruokaa ja sillä voi kerätä pitkäksi aikaa ystävät saman pöydän ääreen.

Fondue on myös laiskan kokin unelmaruokaa: siinähän periaatteessa kuumennetaan liemi ja paloitellaan muut raaka-aineet, vieraiden tehdessä varsinaisen kokkauksen. Kaikki fonduen perinteiset muodot toimivat erinomaisesta oluiden kera ja mikäpä estää meitä järjestämästä olutpruuvia fonduen ympärille?

ruokaa

Resepti neljälle:

1 l hyvää, tuhtia lihalientä
2 dl belgialaistyylistä dubbel- olutta
2 cm pala inkivääriä
4 cm pala sitruunaruohoa
½ chili
suolaa ja mustapippuria

Dippaukseen:

400 g ohueksi leikattua naudan fileetä
200 g herkkusieniä
2 kpl punaista paprikaa

Lisukkeeksi:

Riisiä nälän mukaan

Laita liha pakkaseen. Valmista tuhti lihaliemi kuutioista tai fondista. Lisää olut ja mausteet ja kiehauta. Tarkista maku ja mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla. Pese ja viipaloi ohueksi kasvikset ja sienet. Ota liha pakkasesta ja vuole siitä ohuita lastuja. Laita dipattavat lautasille viuhkaksi.

Kaada valmis liemi fondue- tai valurautapataan siivilöiden mausteet pois. Nosta fonduepata pöytään liekin päälle, tai pidä pata kuumana levyllä. Kypsennä dipaten fonduetikulla ohuet liha-, sieni- ja kasvisviipaleet lihaliemessä ja nautiskele riisin ja soijan kanssa.

Teksti ja kuva: Anikó Lehtinen

Artikkeli on julkaistu Olutposti-lehden numerossa 4/2021.