mainos

Olutprofiili: Kölsch

Saksa on nykyään tunnettu eritoten lagereiden, pohjahiivaoluiden, maana.

Ennen lagereiden nousua pintahiiva oli nykyistä tavanomaisempi tapa tehdä olutta Saksassakin ja Kölnissä oli tästä pitkät perinteet. Vastaiskuksi vaaleille lagereille Kölnissä kehittyi vaalea rapsakasti humaloitu pintahiivaolut, kölsch, joka kylmäkypsytetään lagereiden tapaan. Kölsch onkin yksi eniten vaaleaa lageria muistuttavista pintahiivaoluista. Toisinaan sitä sanotaan “ale/lager-hybridiksi”.
Kölniläiset ovat ylpeitä oluestaan ja sen Saksassa poikkeuksellisesta pintahiivakäymisestä.

kölsch teksti
“Obergäriges” eli pintahiivalla käytetty mainitaan näyttävästi panimoiden
teksteissä. 1986 kölniläiset panimot päättivät suojella kölschin “pysymään Kölnissä”
ja tämän ns. Kölsch-Konvention-sopimuksen myötä kölschin valmistus rajattiin
50 kilometrin säteelle Kölnin kaupungista ja samalla oluen piirteet määriteltiin
tarkemmin kuin ehkä minkään muun oluttyylin piirteitä on virallisesti määritelty.
Kölsch on myös EU:ssa nimisuojattu tuote.

Kölsch-Konventionin mukaan kölschin on oltava ns. vollbier, joka vastaa saksassa
“keskiolutta”, tarkoittaen 11–15,9 % kantavierrevahvuutta. Lisäksi sen on oltava
pintahiivalla käytetty, vaalea, kirkas ja suodatettu, kuivaksi käynyt ja humalainen.
Sen täytyy myös olla Reinheitsgebotin mukainen, eli mitään lisämausteita siihen
ei saisi lisätä. Pintahiivaa lukuunottamatta kuvaus sopii mm. saksalaiseen pilsneriin.
Pintahiivan käyttö tekee olueen kevyen, usein hädin tuskin huomattavan,
hedelmäisen vivahteen. Lisäksi Kölnin vesi luo oluelle melko mineraalisen pohjan.
Tällainen estäminen toimii tietysti vain osittain. Kaikenlaisia kiertoilmauksia
käytetään, kun halutaan tehdä kölsch-tyylin olutta Kölnin ulkopuolella. Esim.
parikin suomalaista panimoa on käyttänyt nimeä “kölssi”. Muuten voidaan puhua
esim. “kölniläistyylisestä oluesta”. Lisäksi nimisuoja koskee vain EU:ta, joten amerikkalaisissa craft-panimoissa tuotetaan “kölschia”, “kolschia” ja “koelschia” ilman omantunnontuskia.

Maailmallakin verrattaen yleinen tyyli on onneksi menestynyt myös kotikaupungissaan. Kölnissä on lukuisia kölsch-panimoita ja paikalliset panimoyhteenliittymät valmistavat myös lukuisia kölsch-brändejä saman katon alla. Kölsch tarjoillaan Kölnissä perinteisesti pienistä koeputkimaisista Stange-laseista, joita tarjoilijat tuovat pöytään loputtomana virtana.

Teksti: Jouni Koskinen

Grafiikka: Oskari Sarkima