Olutsatokausikalenteri

Oluen valmistaminen on aikaa vievää puuhaa ja marraskuun lopussa muistettu joulun saapuminenkin herättää ahdistusta. Sukulaiset ovat jo ilmoittaneet tulostaan ja mitään piparkakuilla maustettua lageria ei ehdi enää valmistaa. Kaikki on menetetty!

Paitsi että ei ole! Sahti valmistuu nopeasti ja se on myös herkullista sekä sopii tuhtien jouluruokien kylkeen, olipa hyvä että seinältä löytyi Kotiolutpostin OLUTSATOKAUSIKALENTERI!

Päivämäärät on laskettu pullokäyttämistä ajatellen, käymisajat ovat suuntaa antavia ja vaihtelevat reseptistä sekä tyylistä riippuen.

Sesonkioluet

Halloween

Suomessa pyhäinpäivää vietetään 31. lokakuuta ja 6. marraskuuta välisenä aikana.

Halloweeniksi mietitty kurpitsaoluen valmistus pitää aloittaa viimeistään 27.9.

Muista huomioida kurpitsan esikäsittely ennen panemista. Kurpitsa kypsennetään yleensä uunissa. Voit käyttää kypsennyksen apuna esimerkiksi ruokosokeria, joka irrottaa enemmän makua.

Pääsiäinen

Pääsiäisen ajankohta vaihtelee eri vuosina aikavälillä 22. maaliskuuta – 25. huhtikuuta.

Pääsiäisenä mämmin kylkeen käy mainiosti sweet stout jonka valmistus pitää aloittaa viimeistään 22. helmikuuta.

Stoutien makumaailma yleensä pyöristyy ajan kanssa, varaa aikaa runsaasti, maltti on valttia. Kokeile stoutien kanssa rohkeasti uusia makuyhdistelmiä, käyttämällä esimerkiksi vaniljaa.

Vappu

Vappua eli kansainvälistä työväen juhlaa juhlitaan 1. toukokuuta.

Mikset tekisi panimosimaa? Voit leikitellä oluthiivoilla ja humalien käyttöäkään ei kannata pelätä. Mandarina Bavaria, Citra, Lemon Drop ja Mosaic -humalilla saa vallan hyvää makua aikaiseksi.

Valmistus vie n. 2-3 viikkoa. Voit aloittaa valmistamisen pääsiäishulinoiden jälkeen.

 

Juhannus

Juhannusta eli yötöntä yötä vietetään kesäkuussa kesäpäivänseisauksen tienoilla.

Juhannuksena poltellaan kokkoja ja olkipukkeja, toisinaan myös makkaroita. Makkaran kaveriksi sopii mainiosti rapsakalla humaloinnilla varustettu IPA.

IPA:n valmistamisessa menee kolmesta viikosta kuuteen riippuen reseptistä, kuivahumaloinnista ja niin edespäin.

Valmistus kannattaa siis aloitella toukokuun puolessa välissä.

Joulu

Joulun vietto alkaa Suomessa jo jouluaattona (24. joulukuuta), mutta joulukuun 25. päivä on kuitenkin varsinainen joulupäivä.

Jouluoluen on lähes pakko olla sahtia, rienausta se jos muuta väittää. Sahti valmistuu noin kolmessa viikossa, joten joulukuun ensimmäisellä viikolla on hyvä aloittaa.

Uusivuosi

31.12. on uudenvuodenaatto ja juhlinta jatkuu seuraavaan päivään eli 1.1 asti.

Kuohuvat juomat ovat tällöin kovassa suosiossa, joten mikset tekisi Berliner Weisseä? Se on kevyttä, hapanta ja vahvasti hiilihapotettua. Napoleonin sanotaan kutsuneen tyyliä ”pohjoisen samppanjaksi”.

Hapattaminen ja makujen kehittyminen vie aikaa, joten valmistus voi kestää 2-6 kuukauttakin riippuen reseptistä. Aloittamista voi siis harkita jo kesäkuun puolella.

Berliner Weisseä voi parhaimmillaan säilyttää useita vuosia. Samalla oluella on siis mahdollista juhlia useana vuonna peräkkäin.

 

Teksti: Joni Sormunen

Joni Sormunen