Siiderikauppa Tallinnassa: Siidrimaja

Jos innostuu siidereistä ja asuu Suomessa, harrastukseen tulee melko nopeasti ikävä ongelma: mistä hankkia siidereitä kotiin. ALKOn valikoima on toistaiseksi todella suppea (tosin tähän on kyllä ALKOssa reagoitu), kauppojen valikoimat vieläkin köyhemmät. Olutkauppa PIEN ja tilapuodit tarjoavat onneksi helposta. Jos sekään ei riitä — tai itse asiassa ihan muutenkin – suosittelen — pientä siiderimatkaa Tallinnaan! Ravintoloiden valikoimat ovat hyvät mutta ennen kaikkea ihastuttaa siiderikauppa Siidrimaja.

Siidrimajan sijainti on hieman vanhan kaupungin ulkopuolella (Masina 20). Jos kävely ei innosta (varsinkaan takaisin – onhan kassi silloin painava!) taksi maksaa noin 4 euroa keskustaan. Aukioloajat ovat ti-la 12-20. Sympaattisen kaupan tunnistaa helposti. Siidrimaja on muuten ihan virolaisen ruoan museon vieressä.

Tapaan Siidrimajan omistajan Kaire Jakobsonin ja hänen ihanan koiransa aurinkoisena kesälauantaina. — Kairen todella vankka ammattitaito siidereistä ihastuttaa ja pyrinkin kyselemään ja oppimaan kaiken mahdollisen. Olen itsekin Virosta, ja heti ihastuin Kairen tapaan tuoda esiin vahvasti omia mielipiteitään. Keskustelun lomassa maistelemme toki myös siidereitä!

Lukijaa varmasti kiinnostaa Siidrimajan valikoima. Kaikki virolaiset aidot siideritalot – 8 kpl – on hyvin edustettuina kaupassa. Näistä muutama maistellaan blogissakin. — Hyllyiltä löytää myös runsaasti muiden maiden siidereitä. — Perinteisistä siiderimaista löytyy muutama todellinen herkku, mutta myös uusien siiderimaiden — helmiä, kuten vaikka erittäin mielenkiintoinen latvialainen (myöhemmin testissä täälläkin) – valikoimaa riittää ja hinnat ovat vähintäänkin kohtuulliset. — Pidemmän linjan harrastajaa ihastuttaa siidereiden laatu: todella paljon aitoja siidereitä, harvinaisuuksia, myös omaa maahantuontia.

Ostosten lomassa asiakas saa taatusti erinomaista palvelua, neuvontaa sekä vastauksia kysymyksiinsä – myös suomeksi. Suosittelen erittäin lämpimästi jokaiselle Tallinnassa käyvälle!— —  Valikoima on upea – mutta liputan täysillä myös pienyrittäjälle, jonka panos siiderikulttuurin leviämiselle on merkittävä niin Virossa kun muuallakin: asiakkaista nimittäin runsas määrä on ulkomaalaisia.— —  Itsekin suunnittelen jo seuraavaa reissua, ihan liian vähän sain kannettua kotiin!

 

Ingrid Viertola

www.siideriakiitos.fi

https://www.visitestonia.com/fi/eesti-siidrimaja-viron-siideritalo

#siidrimaja #siideriakiitos #aitosiideri #eestisiider

 

mainos