Siideritalo ja tislaamo Pirula hakee vauhtia kasvuun osakeannilla

Seinäjoen Ylistarossa toimiva Pirula Oy on kasvattanut toimintaansa vuodesta 2017 saakka.

Idea vanhasta ylistarolaisesta oluttehtaasta Pirulasta valettiin uuteen muottiin ja paikallinen alkoholituotanto käynnistettiin uudelleen. Nyt yrityksen kasvuun haetaan lisävirtaa osakeannilla.

Nykyinen Pirula ei ole oluttehdas, vaan omaa tietään kulkeva alkoholivalmistaja, jonka perustivat neljä vuotta sitten veljekset Petri ja Tomi Rintala. Pirulan nimi kunnioittaa paikallista alkoholituotannon perinnettä. 1900-luvun alussa lakkautettu ylistarolainen oluttehdas tunnettiin Pirula-nimellä, ja omaleimaisen nimensä se sai silloiselta aktiiviselta raittiusseuralta. Seura keksi tuolloin nerokkaasti ostaa oluttehtaan nimiinsä ja lopulta lakkauttaa sen kokonaan.

mies ja viskitynnyriReilu sata vuotta myöhemmin Ylistarossa valmistetaan jälleen alkoholia. Vaikka ylistarolaisveljekset eivät yritystä perustaessaan tienneet, mitä kaikkea alkoholien valmistaminen käytännössä vaatii, he ovat oppineet toiminnasta paljon matkan varrella. Tuloksena olivat Pirulan ensimmäiset tuotteet, valko- ja mustaherukkapohjaiset viinit. Ensimmäiset erät myytiin loppuun muutamassa viikossa.

Pirulan liikevaihto on kasvanut vauhdilla perustamisen jälkeen, ja vuosittainen kasvu on ollut jopa sadan prosentin luokkaa. Tällä hetkellä yrityksellä on käynnissä avoin osakeanti, jonka kautta halutaan yrityksestä kiinnostuneita ihmisiä mukaan toimintaan. Osakeannin avulla hankitaan pääomaa uusien tuotteiden lanseeraamiseen ja uusien toimitilojen hankkimiseen.
Aiemmat tuotteet, kuten viinit, siiderit ja spritzerit saavat rinnalleen tislattuja viinoja, mehuja ja limsoja. Erityisesti tislatut viinat ovat merkittävä uusi suunta Pirulan toiminnassa.

”Kaikki tuotteemme ovat puhtaasti kotimaisia, ja käytämme tuotteissamme vain suomalaisia marjoja ja hedelmiä. Seuraavina uusina tuotteina meiltä on tulossa herukoista ja omenista valmistetut tynnyrivanhennetut tisleet. Juomat on tislattu viskityyppisesti ja ne tynnyröidään tammitynnyreihin. Testieriä on tislattu jo pidemmän aikaa, Petri Rintala kertoo.

miehet vetävät pulkkaa”Pirulan tila sijaitsee Ylistaron Pouttulan kylässä, mutta lähiaikoina tavoitteena on hankkia uudet ja isommat tilat tuotannon kasvaessa ja toiminnan kehittyessä. Tilalla voi tälläkin hetkellä vierailla, mutta Pirula-brändin kehittämiseksi suunnitellut uudet isommat tilat tuovat uusia mahdollisuuksia myös kaavaillun matkailu- ja elämystoiminnan osalta. Uusien toimitilojen ympärille on tarkoitus kehittää muutakin oheistoimintaa. Ensi vuonna tarkoitus on päästä 50 000 litran vuosituotantoon, ja jos kaikki suunnitellut liiketoimintamallit saadaan käyntiin, liikevaihdossa voidaan nousta 400 000-500 000 euron luokaan. Toteutumiseen ja sen aikatauluu voi vaikuttaa vallitseva koronatilanne, joka rajoittaa ihmisten liikkumista. Yksi mahdollinen kehityssuunta tulevaisuudessa ovat myös oluet”, kertoo Rintala.

sideripulloja”Uusien tilojen käyttöönoton jälkeen olemme kokonaisvaltainen alkoholin tuottaja. Tarjoamme alkoholituotteiden lisäksi myös muita palveluita. Ajatuksena on, että vierailun ja ostoskäynnin lisäksi meillä voisi myös yöpyä. Tiloissamme voi järjestää erilaisia tilaisuuksia, kuten tastingeja ja tislaamokierroksia. Tarjoamme siis ydintoimintamme ohessa erilaisia aktiviteettejä ja elämyksellisyyttä”, Rintala valottaa.

 

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.