SOPP-kiertue etenee Ouluun

Jo 54 000 henkeä kesän mittaan koonnut Suuret Oluet – Pienet Panimot -festivaalisarja jatkuu elo-syyskuun vaihteessa Oulussa.

Ensimmäistä kertaa Oulussa järjestettävä pienpanimotapahtuma kokoaa pohjoisen olutväen Oulun— Kauppatorille.— SOPP on avoinna Oulussa torstaista lauantaihin 31.8.-2.9. klo 12-01. Festivaali tarjoaa maistettavaksi reilusti yli 200 kotimaista pienpanimotuotetta kolmen päivän aikana.

– Tapahtumassa on mukana 21 kotimaista yritystä ja sinne voi varata ennakkoon lippuja ja pöytiä. Asiakaspaikkoja on 1 500. Tapahtuma on valittu myös Vuoden 2016 matkailutapahtumaksi Suomessa, kertoo Lammin Sahdin tapahtumavastaava Pekka Kääriäinen.

SOPP-tapahtumissa Tampereella, Lahdessa, Jyväskylässä, Helsingissä ja Turussa on vieraillut jo 54 000 hengen yleisö. Olutjuhlan järjestelyistä vastaa Lammin Sahti Oy yhdessä Pienpanimoliiton jäsenyritysten kanssa.

Pienpanimoiden tuotanto kasvaa

Kotimaisilla käsityöoluilla on kysyntää. Pienpanimot panivat olutta vuonna 2016 yhteensä yli 18 miljoonaa litraa, kun vuonna 2015 tuotanto oli noin 14,1 miljoonaa litraa. Kotimaisen oluen myynnistä pienpanimoiden osuus on reilut neljä prosenttia.— Pienpanimoksi määritellään tuotantolaitos, joka valmistaa kalenterivuoden aikana olutta enintään 15 miljoonaa litraa. Alennettu valmisteveron yläraja on kuitenkin 10 miljoonaa litraa. Panimon yhteydessä toimii usein myös oma panimoravintola. Osa yrityksistä valmistaa oluiden ohella sahtia, siidereitä, virvoitus- ja long drink -juomia sekä tisleitä.

Pienpanimoliiton pitkään ajama ulosmyyntioikeus olisi merkittävä lisä pienten panimoiden myyntiin sekä mahdollistaisi paremmin matkailukohteena toimimisen.
Oulun SOPPissa mukana ovat Pienpanimoliiton jäsenpanimot— Bock—´s Corner Brewery,— Bryggeri Helsinki,— Fiskarsin Panimo,— Hailuodon Panimo,— Honkavuori,— Hopping Brewsters,— Iso-Kallan Panimo,— Lapin Panimo,— Maistila,— Mallaskuun Panimo,— Olu Bryki Raum,— Pyynikin Käsityöläispanimo,— Radbrew,— Stallhagen,— Sonnisaari Panimo,— Takatalo & Tompuri Brewery, Teerenpeli,— Tornion Panimo,— Vakka-Suomen Panimo ja— Ylikylä Olut.

Loppukesän— olutfestivaali lämmitetyissä teltoissa

SOPP-tapahtuman ajaksi Oulun Kauppatorin parkkipaikka on aidattu anniskelualueeksi, jossa tuotteiden esittely ja myynti tapahtuu sääsuojassa, lämmitettävissä teltoissa. Alueella on tarjolla myös ruokaa panimojuomien kyytipojaksi.

Iltaohjelmasta vastaavat Maya Paakkari ja Juha Kallio, myöhäisillassa Kotipelto & Liimatainen (to), E. Karppinen ja myöhäisillassa Heikki Hela (pe) ja E. Karppinen, myöhäisillassa Timo Rautiainen & Jussi Lampi (la). Iltaesitykset alkavat klo 21-22 välillä.

SOPP on avoinna Oulussa torstaista lauantaihin 31.8.–2.9.17 klo 12–01. Alueelle on vapaa sisäänpääsy klo 18.00 asti. Sen jälkeen saapuvilta peritään 10 euron pääsymaksu, joka sisältää lasin.

Tuotteet löytyvät sähköisenä www.hanassa.fi-palvelusta.