SOPP Turku uudessa sijainnissa

Turun Suuret Oluet – Pienet Panimot -oluttapahtuma siirtyy Tuomiokirkontorille ja Brahenpuistoon.

Turku saa jälleen oman pienpanimojuhlan, kun Suuret Oluet – Pienet Panimot (SOPP) -tapahtuma starttaa kolmipäiväisenä torstaista lauantaihin 10.–12.8. Tuomiokirkon aukiolla ja Brahen puistossa. Turun SOPP:ssa pääosassa ovat pienpanimoiden tuotteet. Mukana on 19 kotimaista käsityöläispanimoa. Tapahtuma on avoinna torstaina ja perjantaina klo 15–24 sekä lauantaina klo 12–24. Alueelle on vapaa pääsy klo 18 asti. Sen jälkeen saapuvilta peritään 15 euron sisäänpääsymaksu, joka sisältää olutlasin. Pöytiä voi varata ennakkoon Tiketistä.

sopp logo

”Suuret Oluet – Pienet Panimot on järjestetty onnistuneesti tänä kesänä jo Tampereella, Vantaalla, Lahdessa ja Helsingissä ja niissä on käynyt lähes 30 000 oluen ystävää. Kiertue jatkuu edelleen elokuun viimeisenä viikonloppuna Oulussa. Koko SOPP-tapahtuma sai alkunsa vuonna 2003 Lahdesta. Tänä vuonna SOPP-Turku siirtyy Mannerheimin puistosta Tuomiokirkkotorille ja Brahen puistoon”, Tapahtuman perustaja Pekka Kääriäinen kertoo.

Kääriäinen sanoo, että pienpanimoyrittäjät ovat olleet todella pettyneitä, koska hallitus ei ole edelleenkään lämmennyt ajatukselle oluiden ja muiden enintään 5,5-prosenttisten pienpanimotuotteiden etämyynnistä suoraan asiakkaille. Koronapandemia on myös iskenyt juoma- ja ravintola-alaan ankaralla kädellä. SOPPin järjestäminen on kädenojennus kotimaisille Pienpanimoliiton jäsenyrityksille, jotka näin saavat mahdollisuuden maistattaa ja myydä tuotteitaan mahdollisimman lähellä asiakkaita.

”SOPPeista saamamme palautteen perusteella olemme onnistuneet kohtuullisen hyvin tavoitteissamme, koska kauppa on käynyt ja asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä. Pienpanimo-olut on iloinen ja sosiaalinen voimatekijä, joka yhdistää ihmisiä. Olut on oleellinen osa suomalaisten kesänviettoa. Uutena palveluna lainaamme picnichuopia, joiden päällä voi nauttia SOPP-tuotteista Brahen puistossa”, Kääriäinen sanoo.

Iltaohjelmat täydentävät tapahtumaa

Torstaina yleisöä viihdyttää turkulainen Farah-yhtye. Perjantain ja lauantain illoissa esiintyy  Groove Factory Unplugged. Olutasiantuntija ja -toimittaja Tara Nurin vierailee tapahtumassa markkinoimassa kirjaansa A Woman’s Place Is in the Brewhouse: A Forgotten History of Alewives, Brewsters, Witches, and CEOs. Hän on paikalla 16-18 päivittäin.

Tarjolla on alkoholittomia virvokkeita sekä kotimaista ruokaa. Tarjolla on burgereita, muikkuja, Hatsapureja, suomalaisesta lihasta tehtyjä kuivalihatuotteita ja ruis- ja makkaraherkkuja. Myös vegeruokaa löytyy. Ruokatarjonnasta vastaavat Kusmiku, Buli Foodtruck, Kuivalihakundi, Ruisherkku, Haapasalon Hatsapuri ja perinneruokaan erikoistunut helsinkiläinen ravintola Konstan Möljä.

Alueella on pienpanimomyymälä, SOPP SHOP, josta voi ostaa mukaan enintään 5,5-prosenttisia käsityöläisjuomia. Myymälä on avoinna klo 21 asti.

Terassin järjestelyistä vastaa Lammin Sahti Oy yhdessä Pienpanimoliiton jäsenyritysten kanssa. Lasihuolto on Turun Oluen-Ystäväin Seuran (TOYS) talkoolaisten hoidossa. Tapahtumalla on Ekokompassi-ympäristösertifikaatti. Matkailutoimittajien Kilta valitsi SOPP-tapahtuman vuoden 2016 matkailutapahtumaksi Suomessa.

”Suosittelemme pöytävarauksen tekemistä. Ennakkovarauksella voi varmistaa sisäänpääsyn ohella seurueelle oman pöydän alueen parhaimmalta paikalta. Lisävinkkejä ja -ohjeita kannattaa lukea verkkosivuiltamme www.suuretoluet.fi”, Kääriäinen opastaa.

Lue lisää Turun SOPP järjestelyistä täältä>>

Mukana olevat panimot:

8-Bit Brewing, Espoo,

Fiskarsin Panimo, Fiskars

HIISI, Jyväskylä

Husky Brewing, Helsinki

Iso-Kallan Panimo Oy, Kuopio

Karvilan Panimo, Karvila

Koskipanimo / Panimoravintola Plevna, Tampere

Lammin Sahti, Lammi

Loimaan Panimo, Loimaa

Mallaskosken Panimo, Seinäjoki,

Masis Brewery, Espoo

Panimo Hoppa, Kouvola

Pramia Oy, Kurikka

RPS Brewing, Kuopio

Suomenlinnan Panimo, Helsinki

Takatalo & Tompuri, Virolahti

Tired Uncle Brewing Co., Espoo

Tornion Panimo, Tornio

Unison Brewing Company Oy, Joensuu

Kotimaisten pienpanimo-oluiden lisäksi tarjolla erikoiserä puolalaisia pienpanimo-oluita.

Lähde: Lammin Sahti