Olutkaupunki Tampere

0

”Sitä mitä Tampereelta ei saa, sitä ei tarvitse”,
sanoo naurahtaen nuori viiksekäs mies kun kysyn
onko Tampere olutkulttuurikaupunki.

Hän elehtii vilkkaasti käsillään ja kertoo suhteestaan kotikaupunkiinsa. ”Täällä on niinku kaikki. En mää oo koskaan harkinnu täältä muuttaa pois”. Vastaus tulee jo ennen kysymystä. ”En mää puhuis mistään olutkulttuurista pelkästään, vaan ihan kulttuurista ja meiningistä. Jos otetaan vaikka tää musa ja
ruokajuttu, ni kyllä me ollaan ihan omavaraisia täällä. Mistä sää muuten oot?” Vastaan, että Olutposti-lehdestä. ”Eiku mistä sää tuut, Helsingistä? Ooksä itte koskaan harkinnu muuttaa muualle?” Huomaan haastatteluni työnjaon kääntyvän ylösalaisin. Harkitsen vastausta hetken ja sanon ”En”, vaikka mieleeni muistuu kymmenen eri tilannetta, missä olen harkinnut vakavastikin muuttoa pois pääkaupunkiseudulta.

Olen hiukan kateellinen vahvasta tamperelaisesta kotiseutuidentiteetistä. Muistelen tapaamiani brittejä, joilla kaikilla tuntuu olevan oman kaupunkinsa jalkapallojoukkueen kaulaliina tai tatuointi ja hyvin vahva side omaan kotiseutuunsa. Tampereella voi aistia jotain samankaltaista ilman ulkoisia merkkejä. Astelen pitkin keskustan katuja ja vastaani tulee maamerkkejä. Ilves-hotelli, Tammerkoski ja Finlaysonin tehtaat. Ihmettelen miksei Näsinneulaa rakennettu keskustaan. Hetkinen…Ravintola Messin talo. ”Mä menin Messiin
juomaan kolpakon, se tuli pöytään istumaan” lauloi Juice Leskinen Dokumentissaan.

Tampere on kulttuurin suurkaupunki. Musiikki, teatteri, historia ja tietenkin myös olutkulttuuri. Ensimmäinen kosketukseni Tampereen olutmeininkiin oli jo vuosituhannen vaihteessa, kun ystäväni vei minut Salhojankadun Pubiin kuuntelemaan jazzia ja maistelemaan oluita maailmalta. Paljon on vettä virrannut Tammerkoskessa
sen jälkeen. Laatuoluisiin keskittyviä ravintoloita on perustettu ahkerasti ja omavaraisuus on päivän sana. Ravintolat perustavat panimoita ja panimot ravintoloita. Tampereella on helppo liikkua vaikkei julkinen liikenne olekaan pääkaupungin veroinen. Kävellen pääsee joka paikkaan keskustassa. Välimatkat ovat lyhyitä ja kaupungissa riittää nähtävää. Tulossa oleva raitiovaunuliikenne yhdistää parinvuoden päästä kaukaisemmatkin keskustakaupunginosat toisiinsa. En ole kovin innokas baarihoppaaja, mutta Tampereen yöelämässä on imua. Panimotuttavani luetteli suoralta kädeltä ravintolasuosituksia puolentusinan verran. Kysyin, mikä näissä
edellämainituissa häntä kiehtoo? Hän naurahti (Tampereella naurahdetaan paljon) ja sanoi, ettei mikään erityinen. ”Niissä nyt meinaan itse tänään käydä”.

Soitan tamperelaistuneelle lapsuudenystävälleni ja pyydän häntä seuraksi kierrokselle ja oppaaksi. Nuhainen basisti vastaa puhelimeen ja joutuu kieltäytymään, mutta kehoittaa aloittamaan Plevnasta.

Lue koko artikkeli Olutposti-digilehdestä.

Kuva: Cyde Hyttinen

Artikkeli on julkaistu Olutposti-lehden numerossa 1/2018

 

 

 


JAA KAVERILLE.

Kirjoittaja

Mikko Hentunen
Scroll Up