Tein itse ja säästin – säästä kotiolutharrastuksessa

Viime vuodet ovat olleet yhtä suurta taloudellisten mullistusten sarjaa. Kotipanimoharrastus ei ikävä kyllä ole pysynyt näiden ulkopuolella. Raaka-aineiden ja energian hinnan nousu sekä huomattavat saatavuusongelmat heijastuvat sekä panimoihin että harrastajiin.

kotiolutta

Vanhan kliseen mukaan kotiolutta tehdään halvan hinnan takia. Todellisuudessa laadukkaisiin raaka-aineisiin ja välineisiin panostavan harrastajan lompakko kevenee varsin nopeasti. Mutta onko säästäminen mahdollista laadusta tinkimättä ja voiko siitä saada uusia ulottuvuuksia harrastukseen? Kotiolutposti kiristi vyötään ja selvitti.

Maksaako maltaita?

Helpoin tapa säästää maltaiden kustannuksissa on rouhia ne itse. Suurempia säkkejä ostettaessa hintakin on myös hieman matalampi ja rouhimaton mallas säilyy huomattavasti rouhittua pidempään. Laadukas mallasmylly toki maksaa, mutta sellaisen voi tarvittaessa hankkia myös kimpassa muiden paikallisten harrastajien kanssa.

Kertaalleen mäskättyjen maltaiden uudelleenmäskääminen on perinteinen menetelmä, jota voi soveltaa myös kotipanimossa. Uudelleenmäskäys vaatii ylimääräisiä astioita, mutta käytetystä mäskistä on pienellä vaivalla mahdollista kerätä vierrettä tarpeen joko hiivan kasvatusta tai miedompaa oluterää varten. Kun maltaista on puristettu kaikki irti, käyvät ne edelleen esimerkiksi ruoanlaittoon tai rehuksi.

Halpa humala?

Voisiko kotimaisista humalalajikkeista olla kalliiden tuontilajikkeiden korvaajiksi? Luonnonvarakeskuksen tutkija Saara Tuohimetsän mukaan kotimainen humala on nosteessa sekä tutkimuksen, että viljelyn osalta. Tällä hetkellä nousua on sekä viljelijöiden määrässä että viljelyalassa. Tulevaisuudessa Suomen olosuhteita kestävät lajikkeet voivat nousta entistä suurempaan arvoon mikäli Keski-Euroopan ja Pohjois-Amerikan heikot satovuodet yleistyvät.

Humalaa voi kasvattaa myös omalla pihalla mutta on hyvä huomata, että Suomen satokausi ei useimmille kaupallisille lajikkeille sovellu. Maatiaislajikkeet menestyvät paremmin, mutta ovat profiililtaan usein miedompia. Tuohimetsä muistuttaakin, että suosituimmat kaupalliset lajikkeet ovat pitkän jalostustyön tulos. Suomalaiset humalat soveltuvat paremmin mietoihin oluisiin, joissa niiden omat maut ja aromit pääsevät loistamaan. Maatiaishumalassa voimakkaita makuelämyksiä tärkeämpää onkin tarina, sillä monet lajikkeista ovat satoja vuosia vanhoja.

Humala on sitkeä kasvi, jonka kotikasvatuksessa on helppo päästä alkuun. Mikäli sadosta mielii maustetta useampaan oluterään, vaatii se tosin Tuohimetsän mukaan jo panostusta esimerkiksi lannoitukseen ja kasteluun. Tähän onneksi löytyy myös Luonnonvarakeskuksen julkaisemia oppaita.

Meneekö metsään?

Jos humalapussien hinta hirvittää ja haluaa kokeilla perinteisempää oluenpanoa, on syytä suunnata metsään tai suolle. Oluen mausteeksi sopivat niin marjat, villiyrtit kuin esimerkiksi koivun lehdet. Määrien kanssa kannattaa olla maltillinen ja varmistaa eri yrttien sopivuus (tai myrkyllisyys) netistä.

Oluen mausteena hyödynnettävien marjojen ja villiyrttien kerääminen kuuluu jokamiehenoikeuksiin, joten erillistä lupaa tähän ei tarvita. Poikkeuksen tähän tekevät esimerkiksi kuusenkerkkä, koivun lehdet ja mahla. Sahdin mausteena hyödynnettäviä katajanmarjoja saa vakiintuneen käytännön mukaan poimia, kunhan itse puuta ei vahingoiteta. Koukeroisen lain monilta tulkintatavoilta vältytään, jos keruun sopivuuden varmistaa metsänomistajalta. Asiaa voi helpottaa lupaamalla vaivanpalkaksi vaikka pari pulloa valmista tuotetta.

Toisen hiiva on toisen olut

Hiiva on oluen sielu, mutta entä jos sitä ei ole saatavilla? Viime vuosina etenkin nestehiivojen saatavuus on ollut vaihtelevaa ja monien hiivakantojen saaminen Suomeen siksi haastavaa. Kotiolutharrastajien keskuudessa epävirallista hiivakuiskaajan titteliä kantavan Jan-Erik Granbackan kiinnostus hiivojen kasvattamiseen ja keräilyyn onkin lähtenyt käytännönläheisistä syistä. Kotikaupungista ei panimotarvikekauppaa löydy, joten oli keksittävä jotain muuta. Innostus karkasi käsistä ja lopputuloksena varastossa on viisikymmentä erilaista oluthiivaa.

Hiivojen hankkimiseksi Granbacka listaa useita eri tapoja. Osa löytyy verkkokaupoista, osa muilta harrastajilta ostamalla tai vaihtelemalla. Eräs tapa saada mielenkiintoinen hiiva talteen on kerätä se pullokäytetyn kaupallisen olutpullon pohjalta. Hiivat säilyvät lasipurkeissa jääkaapissa ja niitä otetaan tarpeen mukaan kasvatukseen oluen panopäivänä kerättyyn ylimääräiseen vierteeseen. Vierre säilyy pakastimessa, jolloin pienellä vaivalla voi päästä omavaraisuuteen hiivojen suhteen.

Erityinen kiinnostuksen kohde Granbackalle ovat kveik-maatiaishiivat, joita hänen varastostaan löytyy 19 erilaista kantaa. Kveik on Granbackan mukaan sekä lompakko- että aloittelijaystävällinen hiiva. Kuivaaminen ja säilöntä on helppoa ja hiiva vauhtiin päästyään erittäin riittoisaa. Kveikit käyvät hyvin myös korkeammissa lämpötiloissa ja makujen kirjo on laaja neutraaleista NEIPA-luokan hedelmäisiin. Kun käyminen onnistuu huoneenlämmössä, säästää kotipanija viilennyksen laite- ja sähkökustannuksissa.

Yksi tapa hiivojen hankintaan on kerätä niitä luonnosta. Villihiivoilla käytetyt oluet ovat myös monen kotipanijan suosiossa ja sellaisella käytetty oma olut voi tuntua sopivalta haasteelta. Granbacka on tätäkin kokeillut ja kannustaa muitakin samaan, vaikka kerääminen vaatii enemmän vaivaa ja mahdollisuus erän pilaantumiseen kasvaa. Pelkän vierrepurkin vieminen kukkapenkkiin ei vielä riitä, mutta netistä löytyy hyvin ohjeita myös käymiskelpoisen lopputuloksen saavuttamiseen.

Säästääkö tässä oikeasti?

Edellä mainittujen lisäksi kotioluessa voi säästää esimerkiksi käyttämällä pulloja uudelleen tai rakentamalla laitteistoja itse. Sekä Tuohimetsä että Granbacka huomauttavat, että säästöjä mietittäessä ei kannata laskea rahallista arvoa omalle työmäärälleen. Edellä mainituilla keinoilla saattaa kuitenkin saada uutta intoa tai hieman taiteellista ulottuvuutta harrastukseen.

Teksti Erkki Ukkola, kuvat Erkki Ukkola ja Aniko Lehtinen

Artikkeli on ilmestynyt 2/23 Olutposti- lehdessä.