Pasilan Triplan asuntoihin oluthanat

Helsinkiin nousevien uusien ostos- ja asuinparatiisien välinen kilpailu asukkaista on kiihkeää. Kilpailuvalttina Pasilan Tripla on päättänyt teettää asuntoihin oluthanat! Olutposti on ollut mukana kehitystyössä.

Kalasataman ostoskeskus Redi on kärsinyt asiakaspulaa kun alueelle ei ole vielä asettunut tarpeeksi asukkaita ja Redin ongelmia korostanut uutisointi ei ole varsinaisesti lisännyt asuntokauppaa alueella.

Vastaavanlaiset ongelmat välttääkseen ensi vuonna valmistuva Pasilan Tripla aloitti viime vuoden puolella ideointihankkeen asukkaiden houkuttelemiseksi. Olutposti on ollut hankkeessa mukana konseptoimassa ostoskeskuksen ja asuntojen välille synergiaa.

Olutpostin olueen ja dartsiin keskittyvän Tripla20-ostaripubin yhteistyönä kehitetty KotiHana-konsepti oli vain yksi joulukuisen innovaatiotyöpajan lukuisista tuotoksista, mutta hankejohtajan mukaan jo aluksi lupaavimmasta päästä. Nyt konsepti on päätetty toteuttaa.

”KotiHana valittiin sillä se herätti selkeästi eniten vastakaikua fokusryhmissä.” kertoo YIT:n hankejohtaja Jutta Grahn. ”Se on myös toteuttavissa melko pienillä muutoksilla itse rakenteisiin.”

KotiHana-konseptissa Tripla20-pubista vedetään olutputket suoraan yläpuolisiin asuntoihin, joissa keittiön kalustustoon kuuluu kiinteä hana.

”Huoneistohanoissa on tarkoitus pitää kiinni vaihtuvaa kegiä sopivaa ruokaolutta”, sanoo Tripla20:n ravintolapäällikkö Mertsi Pylkkänen. ”Hanaan yhdistetään kosketusnäyttö, josta kiinni olevan oluen näkee ja voi halutessaan pyytää henkilökuntaa vaihtamaan eri tynnyriin. Lisämaksusta toki.”

Hinnoittelu olikin avainkysymys kun konseptille haettiin hyväksyntää Valviralta. Yhtiövastikkeeseen kuuluva vapaasti käytettävä oluthana koettiin virastossa kansanterveydellisesti ongelmalliseksi. Lopulta neuvotteluissa löydettiin kultainen keskitie: Vastikkeeseen kuuluu enintään THL:n alkoholin kulutuksen riskirajan verran olutta. Sen ylittämisestä pitää maksaa erikseen.

”Kyllähän se aiheuttaa vähän räknäilyä, mutta sellaista kai se tässä maassa on”, Pylkkänen toteaa.

Kymmenen KotiHana -asuntoa tulee tarjolle välittömästi. Konseptia on luvattu myös harkita tulevissa rakennuskohteissa, joissa on olutravintola sopivalla etäisyydellä. Onpa väläytelty mahdollisuutta jopa ns. taloyhtiökegiinkin.

Olutpostin tuottaja Mikko Hentunen tarkistaa ovatko linjaston kiinnikkeet laitettu suunnitelmien mukaan. Seuraava kohde voi olla Tampereen Kansi ja Areena.

 

 

 

 

 

Kuvat: Triplan mediapankki ja Olutposti