Unkarin hullut oluttiedemiehet – MAD SCIENTIST

Kiistämättä tällä hetkellä Unkarin mielenkiintoisin pienpanimo on budapestilainen Mad Scientist, joka tunnetaan sekä hyvinkin kunnianhimoisista olutkokeiluistaan sekä erittäin korkeasta laadustaan.

Tamás Szilágyi, yksi panimon perustajista käväisi Suomessa esittelemässä oluita ja kertoi meille niin Mad Scientistin tarinan kuin oman olutfilosofiansa:

TAMÁS SZILÁGYI, MAD SCIENTIST SÖRFÖZDE:
Olen hyvin utelias, ja minua ajaa aina eteenpäin kysymys, johon haluan saada vastauksen. Tämä heijastuu voimakkaasti myös Mad Scientist-pienpanimoomme, koska vastaan siellä sekä tuotekehityksestä että panimon suurista kehityslinjoista. Mielenkiintoni olutta kohtaan on nimenomaan tieteellistä, minulla on idea, jonka haluan toteuttaa mistään tinkimättä. Oluen onnistuminen riippuukin minusta siitä, olenko saanut sen yhteydessä mietityttävän kysymyksen ratkaistua tyydyttävästi. Jos olut sen lisäksi miellyttää yleisöä, se on hyvä, mutta tärkeintä on itse oluen onnistuminen niin että se on tuonut minulle jotain uutta.
Olemme jo kohtuullisen iso pienpanimo tehden vuodessa noin vajaa 400 000 litraa, mutta silti organisaatiomme on erittäin matala. Meillä on 18 työntekijää, joista jokainen on saanut myös luovaa vastuuta, koska uskomme että näin ihmiset pysyvät motivoituneina. Lanseeraamme joka vuosi yli 60 erilaista olutta, suurimman osan niin, että emme tee samaa olutta enää toista kertaa, joten työtekijöillä on halutessaan suuri rooli oluiden toteuttamisessa. Tämän lisäksi valikoimaamme kuuluu noin 8 perustuotetta, jotka ovat määräytyneet suosittuvuuden perusteella.

mad scientist panimon olut
Mad Scientistin tarina on alkanut hyvin perinteisesti: Olimme ystäväni, silloin biotekniikan insinöörinä työskentelevän Csaba Tarjánin kanssa tehneet olutta autotallissamme ja osallistuimme ensi kerran kotiolutkilpailuun vuonna 2015 hyvin ylpeinä omista oluistamme. Tapasimme siellä tuttavamme Gergö Závodskyn, jolle naljailimme hänen tulevan toiseksi, meidän jälkeemme. Lopulta kilpailussa kävi niin että Gergö voitti kaikki sarjat mihin osallistui, meidän jäädessä viimeiseksi. Olimme jo suunnitelleet kaupallisen panimon perustamista ja kysyimme Gergötä mukaan opettamaan meitä tekemään parempaa olutta. Onneksemme hän suostui.
Perustimme panimon vuoden 2015 lopussa. Olin tulossa isäksi ja päätin, että panimo on pakko perustaa sitä ennen, koska luultavasti tämä olisi viimeinen otollinen aika. Ensimmäisen oluen keitimme maaliskuussa 2016 omassa panimossamme, joka edelleen sijaitsee samassa paikassa Budapestin Köbanyan alueella. Alue on sama, mistä Budapestin teollinen oluenpano on lähtenyt 1800-luvulla. Panimomme onkin vanhassa, hylätyssä panimorakennuksessa.

Suurin yllätys panimoa perustettaessa oli se, mitä kaikkea muuta siihen sisältyy kuin pelkkä oluenpano. Ennen perustamista olimme kyselleet muilta pienpanimoilta vinkkejä ja kaikki kertoivat miten olut myy kuin häkä. Perustimme kuitenkin oman panimomme juuri silloin kuin Unkarin pienpanimobuumi räjähti käsiin, ja yhtäkkiä kilpailijoita oli joka puolella. Mietimme paljon millä erottautua. Mielenkiintomme vei meidät uusien kokeiluiden ja hyvin runsaan raaka-aineen käytön suuntaan, josta huomasimme, että se kiinnosti myös asiakkaitamme. Yksi edelleen tuotannossamme oleva avainoluistamme on silloin syntynyt Jam72 IPA, joka oli voimakkaimmin kuivahumaloitu olut Unkarissa markkinoille tullessaan. Toinen kilpailukeinomme on ollut alusta asti tiheään tahtiin tehdyt, aina eri baarissa lanseeratut oluet, joita jossain vaiheessa teimme viikoittain. Osa näistä silloin lanseeratuista oluista, kuten Smooth Operator ja Liquid Cocaine ovat edelleen tuotannossa. Panostimme myös alusta alkaen hyvin erilaisiin etiketteihin. Näillä pystyimme erottautumaan jo aika täydellä markkinalla.

Emme ole ikinä antaneet esteiden häiritä tiedonjanoamme ja kokeilujamme. Vuoden 2017 alussa halusimme kokeilla tynnyrikypsytetyn
oluen tekemistä, mutta tuli ilmi, että koska asiasta ei ollut lainsäädäntöä Unkarissa, oluiden tynnyrikypsytys oli kiellettyä. Me otimme
yhteyttä viranomaisiin ja yhdessä unkarilaisen Monyó-pienpanimon kanssa saimme aikaan uuden lain koskien oluiden tynnyrikypsyttämistä. Ensimmäinen tynnyrikypsytetty oluemme tuli markkinoille pian sen jälkeen ollen paikallisen Hárslevelü –valkoviinilajikkeen tynnyri, jossa kypsytimme Unkarin ensimmäisen, 100% brett IPA-oluen. Se räjäytti pankin. Kun olut lanseerattiin
hanassa Budapestissä, baarin jonot ulottuivat korttelin ympäri. Muistan edelleen, kun istuimme jalkakäytävällä baarin edessä, ja mietimme, että tämä on meidän tiemme, uusien ja erilaisten oluiden tuominen markkinoille. Tämän jälkeen emme ole enää miettineet esteitä
vaan olemme pyrkineet entistä innovatiivisimpiin ratkaisuihin oluissa.

Mad Scientist-panimomme Szilvás Gombóc-olut (nimi tarkoittaa unkarilaista luumujälkiruokaa, jossa luumu kääritään kanelin ja sokerin kanssa pastataikinan sisään, keitetään ja sitten pyöräytetään ruskistetuissa leivänmuruissa, toim. huom.) on ehkä se tuote, josta olen itse eniten ylpeä. Halusimme oluessa maistuvan sekä luumun, kanelin, taikinan että leivänmurujen maun ja mietimme pitkään millä
oluttyylillä tämän saa toteutettua. Lopulta keksimme itse täysin uuden oluttyylin, imperial pastry gosen, jollainen Szilvás Gombócista sitten tuli. Olen hyvin ylpeä oluesta, joka onnistui kuvaamaan jälkiruuan makua täysin, että siitä että toimme markkinoille täysin uuden oluttyylin, jota nyt näkee tehtävän sekä unkarilaisilla että kansainvälisillä panimoilla.

Mad Scientist –nimi tulee siitä, että halusimme sen kuvastavan panimomme tieteellistä lähestymistapaa. Kaikki tietävät termin ”hullu tiedemies” ja termiin sisältyy sekä se, että tiedemiehellä on perusteet hallussaan, että se, että hän on valmis kokeilemaan mitä tahansa. Näin itsekin mietin oluiden valmistuksesta; perustan ja laadun täytyy olla kunnossa, mutta samalla voi keksiä koko ajan uutta. Meitä kiinnostavat
monet uudet asiat; miten paljon hedelmää olueen voi laittaa, voiko IPA:n käyttää alusta loppuun tynnyrissä tai voiko gose olla 12- prosenttista. Nyt olemme aloittaneet hunajasiman tekemisen Mead Scinetist –projektinimen puitteissa. Odotan kovasti, mitä siitä tulee.

Tamás-Szilágyi

Olen taustaltani ammattipokerinpelaaja ja psykologi. Pokerinpeluu näkyy riskinotossa, opin pokeria pelatessa, että jos ottaa riskejä, niiden kannattaa olla isoja. Psykologintaustani näkyy taas ehkä enemmän henkilöstön motivoinnissa, uskon että ryhmässä luovuus tiivistyy, siksi haluamme tukea henkilöstömme luovia projekteja. Yksi vahvuutemme on ollut, että meillä ei ole ollut sijoittajia taustalla, vaan olemme tehneet kaiken kolmistaan Csaban ja Gergön kanssa. Tämä on mahdollistanut täyden taiteellisen vapauden. Nykyinen työkuvani painottuu uusien trendien, mahdollisuuksien ja markkinoiden etsintään, joka sopii minulle. Rakennan tulevaisuutta panimollemme. Se on riskialtista,
jossa tulevaisuus on epävarmaa, mutta jos olisin halunnut varman tulevaisuuden, olisin jäänyt vanhaan työhöni psykologiksi. Olen kuitenkin halunnut aina vaikuttaa suuriin joukkoihin ja koen että nyt oluen avulla saan sen aikaiseksi. Haluamme olla Unkarin mielenkiintoisin panimo ja panostamme kotimarkkinoiden lisäksi voimakkaasti vientiin. Yli 50 % oluistamme menee jo vientiin noin 20 maahan, Tanskan ollessa suurin markkinamme. Panostamme myös kansainvälisissä oluttapahtumissa näkymiseen yhä voimakkaammin. Näen, että yksi suurimmista trendeistä on ilmiöt, jotka tehdään suurella tunteella vaivasta välittämättä. Näitä ilmiöitä ihmiset rakastavat, ja Mad Scientist haluaa olla yksi näistä ilmiöistä.

Teksti: Anikó Lehtinen

Kuvat: Mad Scientist ja Anikó Lehtinen

Artikkeli on julkaistu Olutposti-lehden numerossa 1/2020.

Lue Olutposti-lehti 2/2020 nyt ilmaiseksi verkosta!