Uusi panimo vie jokamiehenoikeuden maailmalle

0

Everyman’s Right Brewery Oy järjestää osakeannin kansainvälisen liiketoiminnan käynnistämiseksi. Kovat vientisuunnitelmat siivittävät alkua.

Yhtiö aikoo perustaa Savonlinnaan craft-olutpanimon, jonka vuosituotanto on miljoona litraa. Tavoitteena on olla ensimmäinen kansainvälisesti tunnettu suomalaispanimo, jonka tuotannosta pääosa valmistetaan vientiin.

Yhtiö aloittaa osakeannin, josta kerättävällä pääomalla rakennetaan puitteet miljoonan olutlitran vuosituotannolle. Tällä kapasiteetilla yhtiö siirtyisi suoraan Suomen suurimpien craft-olutpanimoiden joukkoon.

– Tavoitteenamme ovat kansainväliset markkinat ja kannattava liiketoiminta. Meillä on oltava heti lähdössä riittävästi tuotantokapasiteettia ja tuotannon pitää olla skaalattavissa ilman suuria lisäinvestointeja laitekantaan tai tuotantotiloihin, kertoo yhtiön perustaja, toimitusjohtaja ja panimomestari Jussi Hukkanen.

Yhtiö panostaa vahvasti brändiin ja markkinointiin, lupaa yhtiön toinen perustaja Antti Suikkari, jolla on yli 20 vuoden kokemus markkinoinnista.

– Meillä Suomessa jäädään turhan usein odottamaan, löytyisikö tuotteelle kysyntää, sen sijaan, että tuotetta lähdettäisiin rohkeasti myymään maailmalle, Suikkari toteaa.

100 000 litran käymiskapasiteetti

Panimon toiminta käynnistyy 4 000 litran keittokapasiteetilla ja 100 000 litran käymiskapasiteetilla, joka mahdollistaa alkuvaiheessa noin miljoonan litran vuosituotannon 1 400 neliön tuotantotiloissa. Lisäinvestoinneilla tuotantoa voidaan kasvattaa samoissa tiloissa kuuteen miljoonaan litraan vuodessa. Pitkällä aikavälillä panimo tulee työllistämään kymmeniä työntekijöitä.

Everyman’s Right Brewery tekee Savonlinnaan vuosina 2017-2018 yli miljoonan euron investoinnit. Osakeannista kerättävällä pääomalla yhtiö rahoittaa tarvittavat laiteinvestoinnit panimon tuotannon käynnistämiseksi ja toteuttaa tuotantotilan vaatimat muutostyöt. Lisäksi yhtiö käyttää pääomaa tuotekehitykseen ja kansainvälistymiseen.

Kaikki opit käyttöön

Uuden panimon perustajajäsenillä on vankka kokemus panimoalalta niin teollisen kokoluokan tuotantoprosesseista, alkoholijuomien maahantuonnista ja jakelusta kuin kansainvälisestä markkinoinnistakin.

– Olen seurannut panimoalan kehitystä aitiopaikalla 90-luvun lopulta lähtien. Nyt pääsen yhdistämään oppini ja osaamiseni moderniin panimoteknologiaan, panimomestari Hukkanen toteaa.

Everyman’s Right Brewery lähtee nimensä mukaisesti viemään jokamiehenoikeutta maailmalle oluen muodossa. Jokamiehenoikeutta ei ole Suomessa laissa määritelty, vaan jokamiehen oikeuksiin kuuluu se, mitä perinteisesti on pidetty kohtuullisena ja mitä ei ole laissa kielletty.

– Jokamiehenoikeudessa on kyse myös yksilönvapaudesta, suvaitsevaisuudesta, ympäristöarvoista ja luonnosta. Asioista, jotka koskettavat meitä kaikkia. Uskomme, että jokaisella on oikeus nauttia laadukkaasta puhtaan pohjoisen oluesta, yksin tai yhdessä ystävien kanssa, Suikkari sanoo.

Yhtiön osakeanti on käynnissä helmikuun loppuun. Annin minimitavoite on 400 000 ja maksimitavoite 1 200 000 euroa.

JAA KAVERILLE.

Kirjoittaja

olutpostimestari
Scroll Up