Välipäivähauskaa: Oluinen tietovisa

Välipäivinä voi kerätä kaverit vaikka virtuaalisesti kasaan ja pitää olutvisan, jonka voittajalle voitte luvata vaikka lahjakortin olutkauppaan tai olutravintolaan. Tässä 20 visaista olutkysymystä välipäivien hengailuun.

1. kuinka pitkään ohraa on viljelty Suomessa?

a)Noin 2000 eaa.

b)Noin 4000 eaa.

c)Noin 6000 eaa.

 

2. Koska suomalaisen humalan teollinen tuotanto on ehtynyt?

a)1200-luvulla

b)1500-luvulla

c)1800-luvulla

 

3. Millä oluen kerrotaan käytetyn Kalevalassa?

a)Hunajalla

b)Villisian syljellä

c)Hiivalla

 

4. Kuka oli Osmotar Kalevalassa?

a)Oluen jumala

b)Ensimmäinen oluenkeittäjä

c)Ensimmäinen oluen juoja

 

5. Koska julkihumala on Suomessa kielletty ensimmäisen kerran lailla?

a)Vuonna 1620

b)Vuonna 1733

c)Vuonna 1897

 

6. Miksi olutta uhrattiin keväällä pakanallisen Suomen Ukon vakat –seremoniassa?

a)Että olutta olisi yllin kyllin

b)Että vilja kasvaisi

c)Että mallas itäisi

 

7. Mitä Suomessa juotiin pääosin 1500-luvulla?

a)Olutta, viiniä ja simaa

b)Olutta, viinaa ja kaljaa

c)Viinaa, viiniä ja olutta

 

8. Mikä oli ennen talollisten naisten luvallinen humaltumistilaisuus?

a)Lehmien laitumelle lasku

b)Sadonkorjuun alku

c)Markkinahumu

 

9. Millä olutta on maustettu ennen humalaa Suomessa?

a)Suopursulla

b)Kuusenhavuilla

c)Karpalolla

 

10. Mistä kielestä ohra- ja hiiva-sanat ovat lainautuneet Suomeen?

a)Ne ovat germaaninen laina

b)Ne ovat balttilainen laina

c)Ne ovat suomalais-ugrilaisperäisiä sanoja

 

11. Mitä tarkoittaa oluen arviointitermi esterinen?

a)Hedelmäkarkkimainen aromi

b)Keitetyn vihanneksen aromi

c)Vauvankakan aromi

 

12. Milloin oluessa on pahvimainen aromi?

a)Kun se on vanhaa

b)Kun se on hapettunutta

c)Kun se on liian tuoretta

 

13. Missä lämpötilassa oluen hiiva yleensä kuolee?

a)Yli 60 astetta

b)Yli 70 astetta

c)Yli 80 astetta

 

14. Miksi oluessa ei elä terveydelle vaaralliset ruokainfektiobakteerit?

a)Oluen ph on liian hapan

b)Oluessa on niin paljon mallasta

c)Oluessa on hiilidioksia

 

15. Mitä tarkoittaa parasta ennen päivämäärä, joka oluisiin yleensä merkitään?

a)Olutta ei suositella juotavan sen jälkeen

b)Valmistaja takaa oluen laadun siihen päivämäärään asti

c)Oluen ominaisuudet heikkenevät päivämäärän jälkeen

 

16. Mistä olueen tulee hiilidioksidi?

a)Se syntyy käymisessä

b)Sitä lisätään koneellisesti käymisen jälkeen

c)Sitä syntyy sekä käymisessä että lisätään koneellisesti

 

17. Mitkä ovat pakatun oluen pahimmat viholliset?

a)Lämpö ja valo

b)Pakkanen ja valo

c)Ikä ja valo

 

18. Missä pakkauksessa olut säilyy parhaiten?

a)Tölkissä

b)Pullossa

c)Kegissä

 

19. Mikä on oluthiiva?

a)Sieni

b)Bakteeri

c)Virus

 

20. Mikä on aina virhemaku oluessa?

a)Voipopcorn

b)Vihreä omena

c)Kissanpissa

Oikeat vastaukset: b, c, b, b, b, c, a, a, a, b,a, b, b, a, b, c, a, a, a, b