Valtakunnallinen Kotiolut -kilpailussa tuomaroitiin ennätysmäärä oluita

Suomen vanhimpaan kotiolutkisaan, Olutliiton isännöimään Valtakunnalliseen Kotiolutkilpailuun saapui ennätysmäärä oluita, 308 kappaletta, joten yli kahdellakymmenellä tuomarilla oli edessään koko päivän urakka.

Valtakunnallinen Kotiolutkilpailu on Suomen vanhin kotioluenpanijoille järjestetty kisa, joka on myös Suomen suurin alan kilpailu. Olutliiton isännöimä ja kokeneen kansainvälisen oluttuomarin André Brunnsbergin järjestämä kilpailu on alan ainoa täysin panimoista riippumaton valtakunnallinen kotiolutalan kisa. Kilpailun sponsoreita ovat Lappo.fi sekä tuomarointitilat tarjoava Perhon Liiketalousopisto.

Kilpailun järjestäjä André Brunnsberg  apunaan Olutliiton Marjokaisa Piironen sekä Marko Ranta.

 

Vuodesta 1995 asti vuosittain järjestetty Valtakunnallinen Kotiolutkilpailu -kilpailu on Suomen Kotiolutyhdistyksen lakkauttamisen jälkeen toiminut Perinteisen Oluen Seuran alaisuudessa. Vuodesta 2017 Olutliitto on järjestänyt kilpailun, joka on tarkoitettu kaikille kotiolutta harrastuksenaan paneville. Kilpailussa palkitaan kokonaisuutena parhaiten menestynyt ”Vuoden kotipanija” sekä kunkin sarjan paras olut.  Kilpailu on myös tänä vuonna virallinen BJCP-kotiolutkilpailu, tarkoittaen että kaikki tuomarit jotka ovat suorittaneet sertifioidun kansainvälisen BJCP-tuomaritestin, saavat tuomaroinnista pisteitä.

Tänä vuonna Valtakunnalliseen Kotiolut-kilpailuun ilmoitettiin ennätysmäärä oluita, 312 kappaletta, joista tuomaroitiin 308. Kilpailijat saivat osallistua oluillaan kisaan viidessä sarjassa, johon on kaikkiin määritetty BJCP:n mukaiset olutkategoriat. Kilpailuun lähetettävät oluet arvosteltiin sen mukaan, miten ne sopivat ilmoitettuun oluttyyppiin sekä kuinka onnistuneita ne ovat. Tuomarointi suoritettiin tuttuun tapaan sokkomaisteluna, eivätkä tuomarit tienneet kenen olut kulloinkin oli arvosteltavana, koska tuomareille kerrottiin kustakin oluesta ainoastaan kilpailijan ilmoittama oluttyyppi sekä mahdolliset lisäraaka-aineet.

Oluet tuodaan tuomaroitaviksi sarjoittain

 

Tuomarit arvioivat jokaisen oluen pareittain käyttäen BJCP Beer Scoresheetiä sekä pisteyttivät oluet 0-50 pisteen skaalalla. Kilpailijalla on mahdollisuus saada omien oluiden yhteenveto tuomareiden kommenteista, joka monen kotioluen tekijän mielestä onkin kilpailun suola. Siksi tuomarit ohjeistettiin pohtimaan oluita, niiden aromia ja kehittämistä tavalla, joka antaa kilpailijoille eväitä oman harrastuksensa eteenpäinviemiseen.

Tuomariparin valitsemat kategorian parhaat oluet menivät jatkoon, jonka jälkeen finaalituomaristo laittoi ne paremmuusjärjestykseen. Tuomaristossa nähtiin tänä vuonna olutalan ammattilaisia, oluentekijöitä ja panimomestareita, olutharrastajia ja olutmediaa.

Tulokset kirjataan tarkasti tuomaroinnin jälkeen

 

Tänä vuonnakin oluita oli eniten pale ale- sarjassa, mutta myös hapanolut- ja maustettu olut -sarjassa tuotemäärä nousee koko ajan. Tummassa stout- ja porter -sarjassa nähtiin myös paljon erilailla tammikypsytettyjä oluita ja lämpimiä mausteita kuten vaniljaa ja vaikka kookosta. Hapan- ja maustetuissa oluissa nähtiin paljon marjaisia makuja sekä erilaisilla villihiivoillakin käytettyjä oluita. Pale ale -sarjan IPA-oluissa NEIPA-tyyli dominoi sarjaa.

Kotioluen tekeminen tuntuu kasvavan harrastuksena jatkuvasti. Virallisia lukuja harrastajamääristä ei ole mutta esimerkiksi erilaisten harrastukseen liittyvien someyhteisöjen aktiivisuudesta, kotiolutkauppojen tuotteiden lisääntymisestä sekä kotiolutkilpailujen olutmäärien kasvusta voi olettaa, että harrastus voi erittäin hyvin ja uusia kiinnostuneita tulee oluen pariin myös kotioluen kautta.

Kotioluiden tuomarointi on mielenkiintoista, olutmaailman trendit näkyvät arvioitavista tuotteista selvästi. Koska kyseessä ei ole kaupallisesti myytävät tuotteet, oluisiin voidaan käyttää hyvin paljon aikaa ja rahaakin. Oluiden taso on keskimäärin korkea ja osa tuotteista vastaa muutenkin hyvin kaupallista olutta. Mahdolliset tuotevirheet olivat eniten hapettumisesta tai käymishäiriöistä johtuvia, oluiden reseptiikka tuntui olevan kunnossa. Kokonaisuudessaan voi sanoa, että kotioluita tuomaroidessa saa erinomaisia makuja maistaakseen ja kiinnostavan katsauksen kotioluiden nykyisyydestä.

Valtakunnallisen Kotiolutkilpailun tulokset julkaistaan marraskuussa.

Teksti ja kuvat Anikó Lehtinen. Kirjoittaja tuomaroi oluita kilpailussa.

Katso kaikki tuomariparit!

Tässä viime vuoden voittajat:

Valtakunnallisen Kotiolutkilpailun voittaja julki