Brewers Dinner: Olutta ja ruokaa ja ruokaa ja olutta

Ruuan moniosaaja Kati Pohjanmaa osallistui The Tower x Fiskars Panimo Brewers Dinnerille. Lue mitä ajatuksia illallinen Katissa herätti!

Sain kutsun The Tower x Fiskarsin panimo Brewers dinnerille. Kolme ruokalajia, yksi välisorbetti ja neljä erilaista olutta. Lähestyminen ruokaan juoman kautta. Jouduin laittamaan oman ajatteluni uuteen tulokulmaan. Nyt mentiin ruokiin juoman kautta eikä päinvastoin.

Alkuruoan kanssa nautimme juomana savulageria Sepän shavu. Juoma tuntui ensi alkuun makuuni liian kevyesti hiilihapotetulta. Savun tuoksu oluessa oli miellyttävän pehmeä ja houkutteli  jo itsessään kuitenkin maistamaan juomaa. Ruokana Sepän shavun kanssa tarjottiin riimiporoa ja marinoituja sieniä. Annoksessa olleen suolan, sokerin ja hapokkuuden samanaikainen kohtaaminen suussa savulagerin kanssa loi koko suun täyttävän miellyttävän harmonisen ja kermamaisen kokonaisuuden. Oluen kevythiilihappoisuus auttoi tasapainottamaan makukokemusta. Voimakkaamman hiilihappoisuuden myötä olisi makumaailma todennäköisesti tullut jo kohti savun kitkerää makua. Yhdistelmä toimi.

Pääruoan oluena saimme nauttia Foeder one olutta. Foeder one on ranskalaisessa tammifoederissa talon saison hiivalla käytetty olut. Kypsytyksessä on olueen lisätty murskattuja blaufränkisch viinirypäleitä ja niiden omaa villihiivaa. Oluen voimakas hapokkuus vakuutti, mutta laittoi miettimään soveltuvuutta ruoan kanssa. Pääruokana tarjottiin lampaankaretta, pölkkyperunoita, marinoituja kasviksia sekä olut-mustabalsamico -kastiketta.

Annoksen ruokaelementit olivat maistuvia ja pääosin oluen kanssa erinomaisesti soveltuvia. Minun makuaistini ei suosinut Foeder one ja balsamico-olutkastikkeen eikä marinoitujen kasvisten yhdistelmää. Koin ne toisiaan hylkiviksi. Toisaalta vieruskaverini koki näiden tuovan juuri parhaiten oluen makuvivahteet esille. Karitsan kare ja pölkkyperunat taas sulautuivat erinomaisesti Foederin kanssa.

Virvatuli metsämarjasourin kanssa saimme nauttia välisorbetin. Sorbetti oli valmistettu keittämällä olut ja koivunmahla siirapiksi sekä valmistamalla kuohuviinistä sorbetti ja yhdistämällä komponentit. Erinomainen yhdistelmä. Ja oluen väri, oli upea. Tämä jäkiruoka toimisi pikkujouluaikaan tai vaikka jouluaterialla. Sorbetin makeus ja Virvatulen hapokkuus loivat raikkaan makuparin. Erinomainen valinta raskaammankin aterian jälkeen.

Jälkiruokana Changeling fruited wild beer ja ruis tuille. Upeasti maaliin. Ruis tuillen rapeus ja rukiisuus, lakka curd ja olutvireestä tehty siirappi loivat lempeän ja makuaistia hellivän kokonaisuuden, jota hapokas, marjainen ja jopa viinimäinen olut  täydensi.

Mielenkiintoinen ja havainnollistava ateriakokonaisuus, hapanoluisiin ja villihiivoihin erikoistuneen Friskarsin panimon tuotteiden kautta ruokaan. Onnistui.

Fiskarsin Jari Leinonen, Kati Pohjanmaa ja Fiskarsin Jenni Danielsson

Teksti ja kuvat: Kati Pohjanmaa

Katso lisää: