Huomio kotipuutarhurit – etsitään kotoperäisiä siideriomena- ja päärynälajikkeita

Suomalaiselle siiderituotannolle ovat ensiarvoisen tärkeitä kotimaiset omenat ja päärynät. Nyt etsitäänkin erillisellä hankkeella kotoperäisiä, siiderin valmistukseen soveltuvia omena- ja päärynälajikkeita, ja pyritään tunnistamaan nimenomaan siiderinvalmistukseen parhaimpia lajikkeita.

Omenanviljely alkoi Suomessa jo 1400-luvulla ja täällä kasvaa useita paikallisia lajikkeita. Päärynää on kasvatettu vähemmän, mutta niitäkin kasvaa pitkin maata. Paikallisten omenapuiden kasvupaikoiksi ovat vakiintuneet vanhojen puutarhojen ja maatilojen reuna-alueet, pellonreunat, hevoshaat sekä riistanruokintapaikkojen lähialueet.

Nyt pyritään kartottamaan suomalaisia puutarhoja ja löytämään parhaimmat lajikkeet siiderintekoon. Tätä varten on perustettu erillinen Kotoperäiset siideriomenalajikkeet -hanke, jonka aikana Lepaalle perustetaan koeala, johon lupaavia lajikkeita kerätään geenipankiksi, tutkimusta sekä mahdollista tulevaa taimimyyntiä ajatellen. Koealalle kerätään myös tunnettuja, mutta harvinaisia tai vaarantuneita kotoperäisiä siideriomenalajikkeita.

Siideriomenat luokitellaan neljään päätyyppiin: makeisiin (sweet), hapokkaisiin (sharp), karvaanhapokkaisiin (bittersharp) ja karvaanmakeisiin (bittersweet). Makujaottelun perustana ovat sokerin, omenahapon ja tanniinin (parkkihapon) suhteet toisiinsa tuorepuristetussa omenamehussa. Suurin osa Suomessa kasvavista omenalajikkeista kuuluu hapokkaisiin lajikkeisiin: niissä on suhteellisen korkea omenahappopitoisuus ja matala sokeripitoisuus. Karvaanhapokkaita lajikkeita Suomessa löytyy myös paljon erityisesti koristeomenalajikkeista. Makeisiin lajikkeisiin luetaan suurin osa tuoreena syötävistä kauppaomenoista. Karvaanmakeita lajikkeita Suomesta tunnetaan vain vähän.

Mitä Kotoperäiset siideriomenalajikkeet – hankkeessa etsitään?

Hankkeessa keskitytään löytämään erityisesti kotoperäisiä lajikkeita, eli siemenestä Suomen ilmasto-oloissa satoikään kasvaneita lajikkeita. Makupuolella etsitään varsinkin karvaanmakeita omenalajikkeita, joissa korkea tanniinisuus yhdistyy korkeaan sokeripitoisuuteen. Myös erityisen makeat omenalajikkeet kiinnostavat.

Ota yhteyttä: Jyrki Pylväs+358-40-5104959jpylvas@gmail.com

Suomen aidon siiderin tuottajien liitto levittää siiderin ilosanomaa