Kansanedustajat jättivät hallitukselle toimenpidealoitteen pienpanimoiden liiketoimintaedellytysten turvaamiseksi koronaviruspandemian aikana.

Korona suistaa pienpanimot ahdinkoon, etämyynnistä apua
Kansanedustajat Jari Myllykoski (vas), Eeva-Johanna Eloranta (sd), Sinuhe Wallinheimo (kok), Mikko Kärnä (kesk) ja Joakim Strand (rkp) ovat jättäneet hallitukselle toimenpidealoitteen pienpanimoiden liiketoimintaedellytysten turvaamiseksi koronaviruspandemian aikana. Kansanedustajat ehdottavat, että pienpanimoille myönnetään oikeus etämyyntiin.
 
– Kotimainen pienpanimoteollisuus on koronaviruspandemian vuoksi erityisessä vaarassa. Ilman nopeita toimenpiteitä suuri osa alan yrittäjistä joutuu lopettamaan toimintansa, toteaa Eloranta.
– Suomeen on vähitellen kehittynyt eläväinen pienpanimokulttuuri. Sen katoaminen koronaviruspandemian takia olisi tragedia paitsi oluenystävien, niin koko Suomen elinkeinoelämänkin kannalta, jatkaa Wallinheimo.
Suomessa toimii yli sata pienpanimoa, joista valtaosa on aloittanut toimintansa vasta viime vuosina. Monen nuoren pienpanimon kulurakenne on vielä verrattain raskas, minkä takia ne ovat erityisen haavoittuvaisia koronaviruksen vastaisille rajoitustoimille.
Pienpanimoiden myynti tapahtuu pääasiassa ravintolamyyntinä. Ravintolatoiminnan lakattua koronaviruksen leviämisen hidastamiseksi, myös pienpanimoiden toiminta on pysähtynyt.
– Kun mietimme erilaisia tukitoimia eri aloille, on selvää, että pienpanimoiden kohdalla paras keino tässä tilanteessa olisi etämyynnin salliminen. Se ei edes toisi valtiolle lisäkustannuksia, sanoo Kärnä.
Ulkomaisten oluiden verkkokauppatilausten määrä Suomessa kasvaa. Suomalaisilta pienpanimoilta vastaavanlainen verkkomyynti on laissa kielletty.
– Tämä asettaa kotimaiset toimijat eriarvoiseen asemaan ulkomaisiin nähden, eikä näin voi olla. On kyseenalaista, että lainsäädännöllä ohjataan kuluttajia ostamaan tuotteita ulkomaisilta tuottajilta kotimaisten sijaan, sanoo Myllykoski.
– Pidän kaikkein tärkeimpänä, että suomalaiset pienpanimot saisivat etämyynnin mahdollistamista tuloista pelastusrenkaan, jonka avulla niiden liiketoiminta voitaisiin pelastaa, päättää Strand.
Lähde: Kansanedustajien tiedote

Eduskunnan olutseurassa maistellaan tasavallan huipulla

Kuvassa nyrkki