Kolumni: Kokemuksesta makukuvaukseksi – Olemmeko makumuistojemme vankeja?
Olutpostin kolumnisti ja Humaloidut -blogin toinen kirjoittaja Sampo Marski pohtii makukuvauksia.
Paremmaksi makukuvausten kirjoittajaksi voi tulla juomatta yhtään olutta lisää, sillä olemme kaikki makumuistojemme vankeja. Miten sanoittaa aistikokemukset parhain päin vai pitäisikö makukuvausten kirjoittaminen nykyisessä muodossa lopettaa tykkänään?
Olutkirjoissa ja -mediassa ei voi olla törmäämättä oluen makukuvauksiin. Jos et tiedä, mistä puhutaan, löydät niitä tämän lehden sivuilta, kunhan selaat muutaman sivun eteenpäin. Makukuvauksia löytyy myös olutpakkausten kyljistä. Erityisesti näissä kuvaukset ovat usein lähteneet täysin laukalle, eikä niitä voi lukea muuta kuin markkinointitekstinä, jollaisiksi ne toki alun perin on tarkoitettukin.
Erityisesti kansainvälisten julkaisujen makukuvauksissa vilahtelee usein termejä, jotka eivät minulle ole arkipäivää. Miten voin löytää oluesta joulukakun, kumkvatin tai englantilaisen toffeen makuja, jos en ole niitä koskaan maistanut? En tietysti mitenkään, mutta pitäisikö minun löytää?
Jokainen oluenjuoja on omien makumuistojensa vanki. Oluesta ei voi maistaa asioita, joita et ole ennen maistanut. Pitäisikö siis jokaisen oluenystävän opetella esimerkiksi anglosaksisen maailman makuja, joita olutmaailma on pullollaan?
Mielestäni ei, vaikka yhteinen kieli, oluen lingua franca, olisikin kätevä. Toki tällaista yhteistä kieltä on jo osittain olemassa. Katkero, humalavetoisuus ja vaikkapa maltaisuus kuvaillaan eri kielissä ja kulttuureissa melko samalla tavalla.
Tästä huolimatta tullakseen hyväksi maistelukuvausten kirjoittajaksi on tärkeintä opetella käyttämään omaa makumuistojen tuomaa elämyskirjastoa. Suomessa olut voi maistua saunavastalta, ruisleivältä tai juhannuskokolta, vaikka toisesta kulttuuripiiristä tuleva ihminen ei olutta ikipäivänä näin kuvailisikaan.
Yleinen harhakäsitys on, että oluesta makukuvauksia kirjoittavilla olisi hyvä makuaisti. Näin ei ole. He ovat vain taitavia yhdistämään makumuistoja ja sanallistamaan ne. Eilinen aamukahvi maistui tämän illan stoutissa. Kirjattakoon ylös “suodatinkahvia tilkalla maitoa”.
Tästä seuraa, että paremmaksi makukuvausten kirjoittajaksi voi tulla juomatta yhtään olutta lisää. Tärkeämpää on kerätä maku- ja hajumuistoja. Tämä ei tarkoita edes sitä, että aktiivisesti etsittäisiin asioita maisteltavaksi. Riittää, että makuja ja hajuja kohdatessaan käyttää henkäyksen verran aikaa miettiäkseen, miten aistikokemuksen sanoittaisi.
Aistikokemusten sanoittamisessa voi olla hyvin luova, jos yleisö on rajattu tai kirjoitat vain itsellesi. Olut voi maistua vaikka “lärsäkkeeltä” tai “rakkaudelta”, mutta jos makukuvauksillasi on laajempi yleisö, suosittelen adjektiiveja, joihin lukijoilla on edes etäinen mahdollisuus samaistua. Mitä keskiverto suomalainen on suuhunsa pannut tai haistanut?
Tietysti voi pohtia, onko makukuvauksissa edes tarkoitus kuvailla oluen makua mahdollisimman tarkasti. Yhtä hyvin voisi kirjoittaa fiiliksestä, jonka olut sinulle tuo. “Pirteän syksyinen, tekee mieli rapuja ja snapseja” voi kertoa oluesta joskus enemmän kuin koko kaupan hevi-osaston luetteloiminen paperille.
Sampo Marski on oululaistunut oluenystävä ja elämästä nautiskelija. ”Oluessa minua kiehtovat itse juoman lisäksi ilmiöt oluen ympärillä.”
Artikkeli on julkaistu Olutposti-lehden numerossa 3/2023.
Teksti: Sampo Marski
Kuva Tanja Seppälä
Katso myös:
