Koronaviruksen vaikutukset synnyttivät uutta solidaarisuutta pienpanimoiden joukossa.

Suomalainen pienpanimoala on kokenut koronaviruksen vaikutukset kaikessa vakavuudessaan. Pienpanimoiden suurin myyntikanava, ravintolamyynti, on tyrehtynyt tyystin vain muutamassa päivässä. Vaikka poikkeustilanne kestäisi vain ilmoitetun kuukauden, on sillä siltikin kauaskantoisia vaikutuksia.

“Onhan tämä outo tilanne. Yhdessä yössä kaikelta tehdyltä työltä ja tulevaisuudelta putoaa pohja pois. Emme luovuta. Kesästä tulee hyvä. Siitä on pakko tulla hyvä.”, huokaisee Jonas Sahlberg, Kimito Brewingin toimitusjohtaja.

Myyntikanavien moninaistamista kaivataan

Valtiojohdon selkeä ja perusteltu päätös ohjeistaa ihmisiä välttämään väkijoukkoja vaikuttaa sekä suoramyynteihin panimoilta, oluttapahtumien peruuntumisiin, että myös päivittäistavarakauppojen kautta myydyn oluen määrään. Suomalaiset pienpanimot ovat siis tilanteessa, jossa kuluttajia ei tavoiteta perinteisten myyntikanavien kautta. Samaan aikaan pienpanimoilta on yksiselitteisesti evätty oikeus harjoittaa elinkeinoaan modernien myyntikanavien kautta: suomalainen pienpanimo ei edelleenkään saa myydä tuotteitaan kuluttajalle etämyyntinä, niin että tuotteet saapuisivat kuluttajalle joko kotiovelle tai noutopisteelle. Suomalaisen pienpanimokulttuurin eloonjäänti on tässä tilanteessa riippuvainen sellaisen myyntikanavan olemassaolosta, jossa ihmisten välinen kontakti olisi rajattu minimiin. Siitä hyötyisi ennen kaikkea kuluttaja, joka haluaa vähentää sairastumisen riskejä.

”Etämyynti toisi joustavuutta etenkin tällaisina aikoina, sekä lisäisi kauemmankin asiakkaan vaihtoehtoja saavuttaa tuotteemme. Kaikkinensa positiivisena mahdollisuutena näkisin etämyynnin nimenomaan pienpanimoille.”, luettelee Panimoyhtiö X:n toimitusjohtaja, Lauri Marttinen.

Joukko pienpanimoita pistää tilanteelle kampoihin. Kimito Brewing, Panimoyhtiö X, Moose On The Loose Brewing, Sonnisaari Panimo ja Joenbruu Beer Company tuovat markkinoille uudenlaisen oluen, jonka synnytti solidaarisuus ja ymmärrys alalla vielä toimivia suomalaisia pienpanimoita kohtaan. Kyseessä ei ole yhteistyöolut, vaan jokainen osallistuvista panimoista tekee oman oluensa samoista raaka-aineista, samalla reseptillä, eri tuotenimellä ja omissa tiloissaan. Kampanjalla halutaan osoittaa, miten pienpanimoiden toimintamahdollisuuksia rajoitetaan myös kriisin aikana, sekä miten kohtalokkaita nämä rajoitukset ovat suomalaiselle olutkulttuurille. Rikas ja monimuotoinen, suomalainen pienpanimokulttuuri on säilyttämisen arvoinen asia.

“Pään pitäminen puskassa paitsi pahentaa panimoiden akuuttia hätää, myös jarruttaa juomakulttuurin vääjäämätöntä kehitystä Suomessa. Etämyynnin salliminen pienpanimoille pelastaisi monta yritystä ja työpaikkaa, minkä jo yksinään pitäisi olla riittävä syy etämyynnin sallimiseen pikaisesti.”, toteaa Sonnisaari Panimon toimitusjohtaja, Timo Kanniainen

Olutposti tukee kaikkia tempauksia ja toivoo valtiovallalta ymmärrystä tilanteeseen.
Samoi osallistuu itsekin mukaan niillä keinoin kun on mahdollista ja pyytää kaikki lukijoitaan tukemaan niin panimo- kuin ravintola!

Adressi: Oluen etämyynti ja kotiinkuljetus sallittava!

Kotimaisen oluen verkkokauppa sallittava!

Olutposti osallistuu taisteluun ankeutta vastaan ja tarjoaa digilehdet luettavaksi ilman maksua!

Lähde: Panimoiden tiedote

page1image10087936 page1image12149104 page1image12154304