Kotiolutjoulukalenteri 2023: Kolmas kerta toden sanoo

Kotimaisten kotipanijoiden joulun odotus tapahtuu tänäkin vuonna makoisissa merkeissä, sillä perinteeksi muodostunut kotiolutjoulukalenteri tulee taas. Vuosi vuodelta suositummaksi nousseessa yhteispanostuksessa on tänä vuonna mukana kotipanimoita kolmen kalenterin edestä.

Kotiolutkalenterin idea on yksinkertainen: Kukin kotipanimo tekee vähintään 24 pullon tai tölkin suuruisen erän haluamaansa olutta. Tyylin ja oluen vahvuuden puolesta kukin kotipanija saa vapaat kädet ja ainoastaan kunkin kotipanimon “luukun” numero on määrätty etukäteen. Oluet pakataan yllätysmomentin säilymisen varmistamiseksi niin, että etiketti ja juoman väri eivät näy. Oma erä tuodaan vaihtotilaisuuteen, jossa kukin samaan kalenteriin kuuluva ottaa siitä yhden itselleen. Lopputuloksena jokaisella kalenteriin osallistuneella on 24 erilaista olutta, joita maistella joulukuun iltoina.

Kalenteriprojektia ansiokkaasti alusta asti vetänyt Cat Valley Breweryn Timo Oja ja Tanttalan Panimon Aleksi Vanhala olivat tehneet tänäkin vuonna kunnioitettavan urakan kolmen kalenterin organisoinnissa. Järjestely- ja viestintätyön tuloksia nautittiin lauantaina 18.11., jolloin suurin osa kolmen kalenterin kotipanijoista kokoontui Espooseen, Hotelli Korpilammelle, yhteiseen vaihtaritilaisuuteen. Järjestäjät saivat organisoitua monikymmenpäistä porukkaa hienosti ja vaihtotilaisuus onnistui ilman suurempia kommelluksia. Pöydät notkuivat oluista, kukin sai oman kalenterinsa kasaan ja tunnelma oli katossa. Osa paikalle saapuneista jäi viettämään iltaa yhdessä saunomisen ja kotioluen merkeissä.

Monet kotipanijat olivat ottaneet tilaisuuteen mukaan myös ylimääräisiä pulloja omasta kalenterioluestaan. Nämä jaettiin porukan kesken solidaarisesti niin, että eniten ylimääräisiä oluita paikalle tuoneet saivat matkaansa eniten pulloja myös muista kalentereista. Kotipanimot ovat perinteisesti pistäneet kalentereihin parastaan ja tänäkin vuonna moni katseli (pääasiassa) kauniisti pakattujen pullojen rivejä innokkain silmin. Moni odotti sekä muiden kotipanimoiden tuotosten maistelua että muiden arvioita omasta oluestaan. Kotiolutkalenterien arviot kerätään yhteiselle Padlet-alustalle, josta niitä voi käydä selailemassa myös jälkikäteen.

Kotiolutposti raportoi lisää kalenteritunnelmia joulu-tammikuun aikana. Sosiaalisessa mediassa kalenteria voit seurata aihetunnisteen #kotiolutkalenteri2023 kautta.

Katso kotiolutpostin kuvat vaihtaritilaisuudesta:

Pakattuja olutpulloja ja -tölkkejä pöydillä. Ihmisiä parveilemassa pöytien ympärillä.

Vaihtaritilaisuus alkamassa. Kolmen kalenterin osallistujat asettelevat omia oluitaan pöydille oikeaan paikkaan.

Farkkuliiviin pukeutunut lippispäinen mies puhumassa käsiään heiluttaen.

Kalenteriprojektin primus motor Timo Oja ohjeistamassa kotipanijoita.

Joulupaketoituja olutpulloja ja -tölkkejä pöydällä

Osa kotipanimoista oli panostanut lahjapaketteihin. Osa taas luotti hyväksi havaittuun minimalistisempaan pakkaustapaan.


Teksti: Erkki Ukkola
Kuvat: Erkki Ukkola