Kouluttaudu oluen laadun parissa!

Suomen Panimomestariyhdistys ja Olutliitto järjestävät yhdessä oluen aistinvaraiseen laatuun ja arviointiin keskittyvän koulutuspäivän kaikille oluen parissa työskenteleville ti 24.10.

Oluen laatu on tärkeä osa oluen makua ja laadun merkitystä ei voi korostaa liikaa. Suomen Panimomestariyhdistys ja Olutliitto järjestävätkin koko päivän kestävän koulutuksen oluen ammattilaisille, joka keskittyy nimenomaan oluen laatuun ja aistinvaraiseen arviointiin.

Tässä 24.10. Perhon Liiketalousoppilaitoksessa järjestettävässä koulutuksessa päästään käytännössä tutustumaan ja harjoittelemaan oluen virhemakujen erottamista alan asiantuntijoiden opastuksella, kuulemaan miten virhemaut syntyvät ja miten niitä voi välttää. Samalla käydään läpi myös virhemakujen teoriaa, perusmaut sekä niiden merkityksen. Tarkoituksena on, että koulutuksen jälkeen oluen parissa työskentelevä osaa erottaa oluen yleisimmät virhemaut, osaa arvioida olutta aistinvaraisesti, on tutustunut erilaisiin oluenarviointitapoihin ja ymmärtää, mistä virhemaut muodostuvat.

Koulutus soveltuu oluen parissa työskenteleville; oluentekijöille ja yleisesti panimoalan työntekijöille, oluen laadun parissa työskenteleville, ravintolatyöntekijöille, alan opettajille, harrastajille ja medialle.

Ohjelma:

Klo 8.30-9 Aamukahvi ja koulutuksen läpikäynti, Olutliitto

Klo 9.00-11.00 Aistit ja käytännön maistaminen, VTT
· Kertaus aisteista ja perusmaut käytännön maistamistestissä
· Aistinvaraisen arvioinnin menetelmistä
· Harjoitukset: perusmakujen testaus, kolmitesti ja kuvaileva menetelmä

klo 11.00-11.30 Oluen mikrobiologiset virheflavorit, VTT

Klo 11.30-12.00 Oluen muut virheflavorit: raaka-aineet, prosessi, Sinebrychoff

klo 12.00-13.00 Lounas, sisältyy koulutusmaksuun

klo 13.00-14.00 Yleisimmät oluen virheflavorit, VTT
· Yleisimpiin oluen virheflavoreihin tutustumista ohjatusti maistellen ja haistellen
klo 14.00-14.45 ’Rate all that apply’-menetelmään tutustumista ja käytännön harjoittelua, VTT

klo 14.45-15.15 Kuluttajan näkökulma oluen laatuun, Olutliitto
· Missä oluessa tietty maku on virhe, missä haluttu ominaisuus esimerkkioluiden maistelua
· Etikettimerkinnät osana laatutyötä

Klo 15.15 -15.45 Oluiden laatumuutokset
· Säilytyksen ja kuljetuksen aikana
· Myyntikanavissa

klo 15.45-16.15 Esimerkkejä arviointitulosten käsittelystä, VTT
· Käydään läpi päivän aikana tehtyjen harjoitusten tuloksia

klo 16.15-16.30 Keskustelua ja kurssiyhteenveto, Olutliitto

Koulutuksen hinta on 150 euroa. Ilmoittautua voi 13.10.2023 mennessä TÄÄLTÄ.

Lisää olutkoulutuksista:

Opiskele oluen mestariksi!