Kultainen Humala -kunniamaininta Ravintola Tuopille Tampereella

Vuoden 2018 Kultainen Humala -kunniamaininnan saaja on Ravintola Tuoppi Pyynikintorin laidalla Tampereella. Tämän kuudettatoista kertaa jaettavan kunniamaininnan myöntävät tamperelaiset olutseurat Hämeen Tummat ja Vaaleat sekä Salhojankadun Olutseura ry.

Vuonna 1964 avattu Tuoppi on Tampereen vanhin olutravintola. Viitisen vuotta sitten ravintolaan tehtiin perusteellinen remontti. Olutseuralaiset ovat panneet ilolla merkille, että muutos johdatti kohti mainiota valikoimaa joka on pysynyt ja parantunut. Olutkulttuurin kasvusta kertoo se, että S-ryhmään kuuluva Ravintola Tuoppi on ensimmäinen ison ketjun ravintola joka on yltänyt olutseurojen jakamaan Kultaiseen Humalaan.

Tamperelaiset olutseurat Hämeen Tummat ja Vaaleat sekä Salhojankadun Olutseura ry edustavat pirkanmaalaisia olutharrastajia ja vaalivat paikallista olutkulttuuria. Olutseuroilla on yhteys muihin alan järjestöihin, erityisesti oluenkuluttajien valtakunnalliseen etujärjestöön Olutliittoon, joka edustaa Suomea Euroopan Oluenkuluttajien Liitossa (EBCU).

Kultainen Humala -kunniakirja luovutettiin Ravintola Tuopissa, Pyynkintori 6, tiistaina 12.6.2018.

Kuvat: Maritta Leppälä