Mäski-snackseja katuruokapyörästä

Helsingin kaduilla voi loppukesästä törmätä Spent Grain Lab -nimiseen katuruokapyörään, jonka menu on rakennettu mäskiä ja olutta jokaisessa ruokalajissa käyttäen.

Keittiömestari Juha Teerimäen alter ego Dr. Schnauzer Krausen on tehnyt kokeiluja, joiden avulla oluenpanon sivutuotteena runsain mitoin syntyvää mäskiä voisi hyödyntää elintarvikkeena. Kiertotalouden tavoitteena on kestävämpi tulevaisuus, ja sitä Teerimäki edistää osaltaan tarjoilemalla Stick & Mash -ruokaa, jonka tärkeä raaka-aine on mäski.

– Mallasjäännöksen eli mäskin käytöstä on tehty isoja tutkimuksia, mutta ei elintarvikepuolella. Korkeamman jalostusasteen tietoa ja tutkimusta puuttuu, ja mäski on haastava raaka-aine työstää, pitää tietää tietyt jutut, että sen käyttö elintarvikkeena on hygieenistä, Teerimäki pohtii.

Aktiiviselle olutharrastajalle ja ongelmien ratkojalle se, että maailman ruokavarannot ovat huonolla tolalla on selvä signaali: jotain on tehtävä. Kun samaan aikaan panimoita tulee yhä enemmän eli mäskin määrä kasvaa, on kiertotaloudelle selvää tilausta.

– Kyseessä on raaka-aine, jonka potentiaali on vielä nykyteknologian avulla tutkimatta. Omissa kokeiluissani olen noudattanut aste asteelta kiertotalousteemaa: perusleipominen ja ruoanlaitto on tietysti kokeiltu, mutta lisäksi olen ruokkinut mäskillä hyönteisiä ja käyttänyt sitä sienten kasvualustana, Teerimäki kertoo.

Teerimäki ja hänen yrityksensä Idealgrain näkee tässä paljon mahdollisuuksia:

– Toiveissa on aalto, joka tuo uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja yrityksiä. Etsin kumppaneita, jotta voin edistää asiaa.

Alustavasti mäskin hyötykäytöstä on keskusteltu Cool Head Brew’n ja Kuninkaankartanon panimon kanssa.

Mäskiä maukkaasti

Dr. Schnauzer Krausen
Dr. Schnauzer Krausenin mäskillä mehevöitetyt corny dog ja falafel.

Mallasjäännös, kuten Teerimäki mäskiä nätisti nimittää, sopii mainiosti ruoanlaittoon. Teerimäki hyödyntää sitä ensimmäisessä Spent Grain Labin menussa tikkuruoissa, siitä menun nimi Stick & Mash.

Ensimmäisenä tikkuihin pujotetaan mehevät falafel-pullat. Mäski tekee niistä maukkaita ja mehukkaita, ja kun vielä lisukkeet – limeaioli tai harissamajoneesi sekä salsa – ovat raikkaat, on kokonaisuus onnistunut.

Tikkuruokien kingi on corny dog. Se on vaatinut vähän enemmän tuotekehitystä, sillä Teerimäki on muokannut sen maailman katuruokakioskeista maistelemansa perusteella. Tässä hot dog -versiossa nakki on piilossa muhevan friteeratun taikinan alla. Taikinassa on maissi- ja vehnäjauhoa, mäskiä, jalopenoa, cheddaria ja sipulirouhetta. Maun takeena on vielä savumallasmajoneesi.

Brownie Dr. Schnauzer Krausenin tapaan syödään sekin tikusta. Kakun tämänhetkinen kehitysversio perustuu stoutiin, mutta täyteläisyyttä tuovat myös taateli ja suklaa. Puuttuu vain imperial stout lasissa vierellä!

Hullun tiedemiehen kokeilut ulottuvat apteekkarihengessä myös olutsaippuoihin ja humalavoiteisiin. Kuvastakoon tämä tuoreen yrittäjän laaja-alaisuutta.

Spent Grain Labin voi tavata viikoittain Helsingin keskustassa. Erityisen hyvä mahdollisuus mäskiruokien maistamiseen on oluttapahtumien liepeillä ja siellä, missä kokoonnutaan hyvän ruoan merkeissä, kuten vaikkapa viikonloppuna Teurastamolla tai ensi viikolla SOPPiin menijöiden ilona.

Spent Grain Lab pyörillä
Spent Grain Lab liikkuu Helsingin tapahtumissa ja puistoissa.