Päällikkötason vierailu Mattssonin panimolla Lahdessa.

Olutposti järjesti yhteistyössä Hartwallin kanssa tutustumiskäynnin Mattssonin panimolle Lahteen. Vierailijajoukossa olivat edustettuina olutbloggaajat sekä Suomen Olutseuran ja Olutliiton jäsenet.

Vieraita vastassa olivat Hartwallin pääpanimomestari Hannele Alakarhu ja panimomestari Bill Brinkmann, jotka toivottivat ryhmän tervetulleiksi. Tunnelma oli heti kättelyssä lämmin ja täynnä keskinäistä arvostusta.

Tervetuliaistoivotusten jälkeen puettiin päälle suojatakit, turvakengät ja hiussuojat. Tämän jälkeen päästiin tutustumaan oluen tuotannon hienouksiin. Matkan varrella saimme kuulla mielenkiintoisia yksityiskohtia prosessista. Alakarhu kertoi muun muassa panimon kierrätystehokuudesta ja raaka-aineiden alkuperästä. Samoin käytiin vilkasta keskustelua hiivoista ja pakkausmuodoista. Tuotepäällikkö Ville Alanko raotti brändiverhoa tuotteiden takaa kertoi yhtiön markkinatilanteesta ja tulevaisuuden näkymistä. Näin suuressa panimossa vieraita ei yleensä päästetä  panimon tuotantotiloihin. Mutta nyt oli koolla sen verran arvovaltaisia vieraita, että isännät tekivät poikkeuksen.

Katso videolta kuinka vierailu eteni.

Kierroksen jälkeen joukkue saapui Hartwallin vierailukeskuksen ravintolaan jossa odotti maittava päivällinen sekä olut-tasting! Mattsson-uutuuksia edusti mm. Viking Maltin uudesta red active -maltaasta tuotettu Red Ale 5,6 %, Imperial Pils 7 % ja Mattsson Imperial Porter 7 %, joka nautittiin maittavan suklaakakun kera.

Linja-automatka takaisin sujui leppoisissa merkeissä ja mikä parasta, matkalaiset tutustuivat reissun aikana toisiinsa.  Toiveena oli, että Olutposti järjestäisi lisää vastaavia reissuja ja näin me tulemme myös tekemään. Olut yhdistää ja on iloinen asia!

Mies seisoo panimolla

”Hommat hyvin putkessa” totesi Hartwallin tuotepäällikkö Ville Alanko.

 

Suomen Olutseura ry.n hallituksen jäseniä hygienian huipulla eli Petri Ikonen, Johanna Siik, Mika Apell sekä Kimmo-Pekka Toivola.

 

Kuvassa tauluja ja pulloja

Hyllyistä löytyi pieni pala Hartwallin panimon historiaa.

 

Mies videoi henkilöitä panimolla

Panimomestarit Olutpostin haastattelussa. Kuva: Kimmo-Pekka Toivola

 

Kuvassa joukko ihmisiä

Olut yhdistää ja yhdessä on aina hauskaa!

Lue myös aikaisemmat artikkelit

Mikä ja millainen on uusi Mattssonin panimo?

Hartwall perustaa erikoisolutpanimon.

 

Kiitämme Hartwallin viestintäpäällikkö Elina Lehmustoa ja tuotepäällikkö Ville Alankoa järjestelyistä sekä vieraanvaraisuudesta kuten myös kaikkia paikalla olleita panimon edustajia sekä matkalle osallistuneita.

 

MATTSSON PANIMO

Mattssonin panimo on Hartwallin erikoisolutpanimo, joka on saanut nimensä lahtelaisen olutvaikuttajan ja Mallasjuoman perustaja Henrik Mattssonin mukaan.

Hartwall avasi syksyllä 2017 uuden erikoisolutpanimon Lahteen. Panimolle on kysyntää, sillä erikoisoluet ovat Suomessa yhä suositumpia. Panimossa kehitetään uusia olutmakuja ja tehdään yhteistyötä kansainvälisten panimomestareiden kanssa. Panimon nimi löytyi Hartwallin henkilöstölle järjestetyssä nimikilpailussa. Voittajaksi valittiin ehdotus, jossa yhdistyvät paikallisuus ja olutperinteet. Uusi panimo nimettiin Mattsson -panimoksi.

Teksti, kuvat ja video: cyde