Naiset ovat aina tehneet olutta

Olut on ennen, rautakaudelta ihan 1800-luvulle asti ollut osa jokapäiväistä ruokavaliotamme ja sen takia osa taloudenhoitoa. Sitä kautta oluenpano on ollut osa naisten töitä kaikissa niissä kulttuureissa, missä olut tehtiin kotona. Tutkittaessa taloustöitä tarkemmin huomataan, että vielä pyynti- ja keräilykulttuurissa miehet ja naiset huolehtivat taloustöistä tasaisemmin, mutta maanviljelyksen vakiintuessa, työt jakaantuvat miesten ja naisten välillä korostetummin, miehille jääden ulkotyöt ja naisille sisätyöt kuten ruuanvalmistus. Naiset ovat siis olleet vastuussa nimenomaan kotona valmistetusta oluesta. Tämä näkyy myös osana muinaistarustoomme nojaavasta Kalevalasta, josta löytyy useita mainintoja osaavista, jopa miehiä paremmista naisoluentekijöistä, hyvänä esimerkkinä runo, missä naispuolinen Osmotar valmistaa ensimmäisen oluen.

Suomessa missä katolinen uskonto ja luostaripanimot eivät ikinä yleistyneet ja kaupungit olivat pieniä, olut jäikin pitkälti 1700-luvun loppuun naisten valmistamaksi kotioloissa. Näin oluen ja naisten taloudenhoidon suhteesta löytyy paljon perimätietoa. Erilaisten lorujen mukaan jopa emännän luonteen saattoi määritellä oluen avulla: lempeän emännän panema olut on makeaa ja kiukkuisen emännän olut maistui taas happamalta. Työnjakoa jo 1500-luvulla kuvaillut historioitsija Olaus Magnus määritteli naisten töiksi kehruun, kutomisen, leivonnan, oluenpanon, ruuanlaiton, siivouksen sekä lasten ja karjanhoidon. Tuntuu siis, että niin kauan kuin olut on olut osa taloudenhoitoa, se on ollut pitkälti naisten käsissä. Tässä tosin on Suomen sisällä hieman eroja, Itä-Suomessa myös miehet ovat tehneet olutta kotona.

Keskiajalla ja sen jälkeen Euroopassa naiset ovat niin panneet olutta myös kaupallisesti ja pitäneet olutkapakoitakin kautta aikain. Englannissa olutta tekeviä naisia kunnioitettiin ja kutsuttiinkin esim. brewstereiksi tai ale wifeiksi. Oluella naisten pystyivät tienaamaan rahaa ja se oli elinkeinona hyvä varsinkin leskille tai muuten vaikeissa olosuhteissa. Varsinkin maissa, joihin katolinen uskonto ei pysyvästi kotiutunut, naisilla oli teollistumiseen asti iso rooli oluen valmistuksessa.  Suomessakin löytyy useita mainintoja mm. kaupungeissa olutta myyvistä naisista ja olutkapakoiden naispitäjistä, jotka ovat useimmiten perineet liiketoiminnan miehiltään. Näitä uranaisia oli Helsingissä jo 1600-luvulta lähtien, sillä kaupungin kapakoista monet olivat jo silloin naisten pitämiä. Kapakoitsijan ammatti katsottiin olevan naisille sopiva, koska oluenpano oli ollut vanhastaan naisten työtä. Näin Suomessakin, olutta myyvä tai myyntiin valmistava nainen pystyi oluen avulla turvaamaan itsenäisyytensä.

Kuitenkin, jos nainen teki tai myi Suomessa olutta osana liiketoimintaa, hänen kunniaansa voitiin pitää häilyvämpänä ja olettaa jopa, että hän on suostuvaisempi prostituutioon. Tämä on sinänsä mielenkiintoista, koska olutta kaupungeissa valmistavat tai myyvät miehet eivät kohdanneet samoja ennakkoluuloja. Alkoholia myivät Suomessa naimattomat tai leskinaiset, ja koska alkoholin tarjoaminen koettiin tänä aikana osana parisuhderiittiä, niin tästä on tullut leima, joka vaikutti paljon myös naisten maineeseen yleensä.  Näyttää siitä, että alkoholin haitat ja siihen liittyvät oheisilmiöt, kuten eräänlainen ”moraalin löystyminen” on laitettu nimenomaan alkoholin myyvän tai kaupallisesti tuottavan naisen harteille, samalla kun oletettiin miesten olevan humalassa kyvyttömiä kontrolloimaan itseään ja siksi alisteisessa asemassa. Naisten ei myöskään soveltunut käydä yksin kapakassa, joten vaikka sait myydä olutta ravintolanpitäjän, oman maineen kannalta ei ollut kannattavaa juoda olutta ravintolassa. Tämän jälki on näkynyt Suomessa yleisesti pitkään, koska naiset päästettiin yksin ravintolaan vasta 1960-luvulla ja silloinkin hyvin vastahakoisesti, koska pelättiin että yksin ravintolaan menevät naiset hakeutuvat miesten pöytiin prostituutiotarkoituksessa.

Oluentuotanto teollistui – mihin katosivat naiset?

Oluenteon teollistumisen aikaan naiset painuivat hieman unholaan oluentekijöinä. Ensimmäiset teolliset panimot rakentuivat Suomeen 1700-luvun loppupuolella, kun olutta tarvittiin virkistykseen kaupunkien isoilla rakennustyömailla ja teollisuuslaitoksilla. Helsingissä Viaporin rakentaminen lukuisine sotilaineen toi tarpeen teolliselle oluenteolle ja näin panimoiden perustaminen tuli ajankohtaiseksi.

Panimoiden mallia otettiin Euroopasta, ja yleensä panimon toimintaa johtamaan palkattiin ulkomaalainen panimomestari. Näin naisten rooli oluentekijöinä väheni, kun teollinen olut valtasi alaa, vaikkakin naisten rooli panimoissa oli edelleen suuri, pullottajina tai muun mekaanisen työn tekijöinä, miesten johtaessa panimotoimintaa ja toimiessa panimomestareina. Tähän osaltaan vaikutti myös yhteiskunnan rakenteen muutos ja kaupungistuminen.

Samaan aikaan väheni pikkuhiljaa oluenpano kotona kaupallisen oluen tullessa helposti saataville, joten 1800-luvun loppupuolella voidaan sanoa, että naisten rooli oli siirtynyt oluentekijöistä enemmän oluentekoa tukevaan rooliin teollisessa oluenteossa. Tästä poikkeuksena alueelliset oluttyylit, kuten sahti, jota tehtiin edelleen kotona. Sahdinvalmistus jatkoikin sitä kotona tehtävän oluen kehitystä, jossa pääosassa usein olivat naiset.

Oluenteon käytännössä pysähtyessä kieltolain aikaan, myös naiset katosivat hetkeksi oluenpanon puolelta, mutta lisääntyivät ravintolaelinkeinossa, joka kieltolain aikaan työllisti salakapakoissa nimenomaan työväenluokkaisia naisia. Sittemmin naisten rooli kasvoi panimoissa, mutta työtehtävät ovat olleet toiseen maailmansotaan asti enemmän tukevia töitä tai toimiston puolella, miesten toimiessa oluenvalmistuksen parissa. Osan tästä työrakenteesta selittää myös ruumiinrakenne, oluenteko on ollut ennen nykyisen tekniikan kehittymistä fyysisesti erittäin rankkaa ja siksi naiset ovat myös valikoituneet oluentekoa tukeviin tehtäviin, joissa fyysinen kuormitus ei ole niin kova. Täytyy tähän myös täsmentää, että suuri osa oluenpanoa johtavista panimomestareista oli Suomessa pitkälle 1900-luvulla vielä ulkomaalaisia, joten usein yhteistä kieltä ei olutpanimoissa työskentelevien naisten ja johdon välissä ollut, joka tietysti haittasi myös etenemistä.

Naisten paluu panimoihin

Toisen maailmansodan jälkeen Suomi vaurastui kovaa vauhtia ja koulutusmahdollisuudet ja työssäkäymismahdollisuudet muuttuivat yhteiskunnassa joka tarkoitti naisille parempia työpaikkoja myös panimomaailmassa. Naisten määrä lisääntyikin panimoissa esimerkiksi laaduntarkkailu- ja kehitystyössä, joihin panimot panostivat enemmän kuin ennen. Samaan aikaan naisten itsenäisyys lisääntyi, naisen arvo ei ollut enää niin tiukasti sidottu avioliittoon, joten itsensä elättävien, työssäkäyvien naisten osuus kasvoi samaan aikaan kun oluen kulutus nousi.

Naisten määrä on nykyään kovassa nousussa panimomaailmassa ja alaa opiskellaan myös yhä enemmän. Panimoalalla työskentelevillä naisilla on, kuten miehilläkin, hyvin moninainen koulutustausta, joka voi liittyä myös suoraan siihen tehtävään mitä panimossa tekee. Panimomestari-tutkinto, joka on tyypillinen ulkomailla suoritettava oluenvalmistukseen liittyvä tutkinto ei ole kovinkaan yleinen tutkinto Suomessa oluentekijöiden keskuudessa. Kaiken kaikkiaan Suomessa on vajaa 20 panimomestarin koulutuksen saanutta naista, joka on tällä hetkellä hieman yli kolmasosa kaikista suomalaisista panimomestarikoulutuksen suorittaneista. Yleisesti ottaen voi kuitenkin sanoa, että naiset ovat vähemmistössä niin isoissa kuin pienpanimoissakin, kun puhutaan nimenomaan oluenteosta. Suomessa on yksi täysin naisten pyörittämä pienpanimo, Narvan panimo.

Naiset oluen kuluttajina ja harrastajina

Suomessa olutta on juotu niin arjessa kuin juhlassa, mutta alkoholin käyttö yleisellä tasolla on ollut naisille hyvin paljon harvinaisempaan kuin miehille. Hyvän emännän määritelmä oli tiukka ja siihen kuului raittius, humaltuminen juhlien ulkopuolella kuului lähinnä moraaliltaan kyseenalaisempia naisten tapaan. Naisilla oli kuitenkin omia, miehistä erillisiä humaltumistilaisuuksia, josta mielenkiintoisin on lehmien lasku laitumelle toukokuussa. Samoin jouluna katsottiin, että syöminen ja juominen koskee kumpaakin sukupuolta ja silloin myös perinteisesti seksuaalikäyttäytyminen oli hetken vapaampaa.

Naiset ovat aina juoneet Suomessa olutta, vaikkakin esimerkiksi olutmainontapuolella naiset ilmestyvät itsenäisinä toimijoin mainoksiin oikeastaan vasta 2000-luvun puolella. Olutharrastajapuolella naisten osuus on kasvanut, mutta jos tarkastellaan erilaisia olutharrastajatapahtumia, sosiaalisen median keskusteluja ja olutseurojen toimintaan, niin miehet ovat edelleen pääosassa.  Tällä hetkellä yhä suuri osa kotiolutharrastajista on miehiä, se näkyy mm. kaikkien kotiolutkilpailujen osallistujista, mutta naisten määrä on lisääntynyt nimenomaan parien yhteisenä harrastuksena.

Olut on Suomen suurin alkoholituoteryhmä ja kolmanneksi suurin juomatuoteryhmä maidon ja kahvin jälkeen. Olisi kaikille parasta, että sen tuotanto- ja nautintapuolella naiste ja miehet olisivat tasa-arvoisessa asemassa. Olutliiton vuonna 2021 julkaistun kyselyn mukaan tähän on vielä matkaa, mutta naistenpäivänä voi kohottaa lasinsa kaikkien naisoluttekijöiden kunniaksi!